Kokeile kuukausi maksutta

Kuopioon lisää elinkaarikouluja

Kuopion valtuusto päätti, että kaupunkiin rakennetaan lisää elinkaarimallilla toteutettavia kouluja.

Kuopion valtuusto päätti, että kaupunkiin rakennetaan lisää elinkaarimallilla toteutettavia kouluja.

Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen, että Jynkän koulu ja Karttulan koulukeskus suunnitellaan toteutettavaksi elinkaarihankkeena. Lisäksi päätettiin, että Jynkän kouluinvestointi aloitetaan vuoden 2015 aikana.

Kaupunginvaltuusto äänesti päätöksestä, sillä valtuutettu Jaakko Kosusen (sdp) kannatetussa muutosesityksessä ehdotettiin koulujen rakentamista perinteisenä jaettuna urakkana. Kaupunginhallituksen ehdotus elinkaarihankkeista hyväksyttiin äänin 35-29.

Kuopiossa on jo aiemmin tehty elinkaarihankkeita. Lemminkäisen urakoimaan  ja 25 vuoden elinkaarihankekokonaisuuteen kuuluivat kahden koulun peruskorjaus sekä kahden uuden koulun ja päiväkodin rakennustyöt. Näiden kohteiden investointityöt päättyvät heinäkuussa 2017.

Hankkeiden määrän taustalla on kaupungin kouluista paljastuneet kosteus- ja homeongelmat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kuopioon lisää elinkaarikouluja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat