Helsingin vielä luonnostasolla olevaa yleiskaavaa laaditaan sillä oletuksella, että kaupungin nykyisten rajojen sisäpuolella olisi vuonna 2050 jopa 860 000 asukasta. Professori Mari Vaattovaara toivoisi kaupunkisuunnittelijoiden muistavan, että asuntokysyntä monipuolistuu koko ajan. Kaupunkia ei voida suunnitella vain nykyisille vaan myös tuleville asukkaille.
Ulkomailta muutto Helsingin seudulle on kasvanut yli 7 000 henkeen vuodessa, ja muualta Suomesta Helsinkiin muuttaa yli 4 000 henkeä vuodessa. Muuttajia ei kuitenkaan voi käsitellä yhtenäisenä massana, koska heidän lähtökohtansa ovat erilaiset. Varsinkin korkeasti koulutetun ulkomaisen työvoiman viihtyvyyteen vaikuttaa asumisen taso, jossa on heidän mielestään parantamisen varaa.
Luksusta etsivä pettyy
Superluksusta kaipaava ei Vaattovaaran mukaan löydä Helsingistä asuntoa. On myös ihmetelty pientalojen puuttumista ja suomalaisten mieltymystä kerrostaloasumiseen. Aikuiset maahanmuuttajat kauhistuvat pieniä asuntoja: yksin muuttava ei ihastu 18 neliön yksiöön. Helsingistä puuttuu myös tietynlainen rosoisuus, joka on ominaista nuoria aikuisia vetävälle Berliinille, Vaattovaara luettelee Helsingin vetovoimaisuuden puutteita ulkomaalaisten silmissä.
Vaattovaaran mukaan suomalaista kerrostalorakentamista pidetään varsin yksipuolisena. Uusissa kerrostaloissa ei ole persoonallista luonnetta.
”Ennen 1960-lukua rakennetut kantakaupungin kerrostalot ovat uljaita, mutta sittemmin kehitys on mennyt huonompaan suuntaan”, hän sanoo.
Kalliit asunnot vähentävät vetovoimaa
Kallis asuminen uhkaa Helsingin vetovoimaisuutta. Kun kalliit asunnot karkottavat kaupungista jo hyvätuloisiakin, niin matalapalkkaiset eivät kohta uskalla haaveillakaan asumisesta Helsingissä. Tämä koskee niin työperäisiä maahanmuuttajia kuin muualta Suomesta tulevia.
Laadukas ja kohtuuhintainen asuminen on ratkaiseva tekijä siinä, juurtuuko muuttaja kaupunkiin ja haluaako ja pystyykö hän tuomaan perheensä mukanaan.
”Nyt pitäisi valjastaa parhaat voimat miettimään, miten saadaan rakennettua viihtyisää kaupunkia kasvavalle väestölle”, Vaattovaara sanoo.
”Esimerkiksi muualla Euroopassa tyypillisellä matala- talomuodolla on saatu aikaan viihtyisyyttä. Itse palasin juuri pienestä kaupungista Princetonista, jossa ei taida olla ainuttakaan kerrostaloa. Kyseinen yliopistokaupunki sijaitsee 50 minuutin matkan päässä New Yorkin keskustasta. Siellä on paljon opiskelijoita, jotka vuokraavat tarpeidensa mukaan huoneen tai huoneita ja kylpyhuoneen omakotitalosta.”
Vaattovaara korostaa, että kaikki yksin elävät eivät halua asua yksiössä kerrostalossa, eivät varsinkaan muunlaiseen asumiseen tottuneet ulkomailta tulevat yksin elävät.
Pienituloisuus kasautuu lähiöihin
Kaikki maahanmuuttajat eivät suinkaan ole osaajia ja asiantuntijoita, vaan joukossa on myös tulo- ja koulutustasoltaan heikkoja pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. He ovat asettuneet Helsingin seudulla pienituloisten alueil- le, kuten itäisiin lähiöihin, joissa on usein sosiaalisia ongelmia.
Muuttoliike painottuu vieraskielisiin
Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro on tutkinut pitkään muuttoliikettä ja laatinut siitä havainnollisia karttoja nettiin. http://www.timoaro.fi/
Suomen elinvoimaisimpia kuntia ovat muuttoliikkeen valossa Espoo, Vantaa, Helsinki, Vaasa, Tampere ja Oulu.
Keskustan entinen varapuheenjohtaja Timo Kaunisto on väittänyt, että ”maaseudulta pakkosiirretään ihmisiä kasvukeskuksiin”. Aron mukaan Kaunisto ei voisi olla pahemmin väärässä. Ihmisiä ei pakkosiirretä vaan he muuttavat vapaaehtoisesti opiskelun, työn, toimeentulon ja paremman tulevaisuuden toivossa.
”Jos muuttoliike oikeasti olisi ongelma, niin ongelma ei totta vieköön ole muutot maalta kaupunkeihin, vaan kaupunkiseutujen sisäinen valikoiva muuttoliike. Tämä kehitys aiheuttaa räjähdysherkkää eriytymiskehitystä hyviin ja huonoihin alueisiin kaupunkien sisällä.”
Suomen väestönkasvusta yli 70 prosenttia on maahanmuuton aiheuttamaa. Maassamuuttajistakin merkittävä osa on maahanmuuttajia, jotka haluavat tyypillisesti Helsinkiin. Maahanmuuttajien määrä on viisinkertaistunut Suomessa 2000-luvulla, mutta isoissa kaupungeissa kehitys on ollut vielä voimakkaampi, sillä enemmän kuin joka toinen vieraskielinen asuu neljässä suurimmassa kaupungissa.
Maahanmuuton vaikutusta asuntorakentamiseen ei ole juurikaan pohdittu, koska iso osa maahanmuuttajista ei ole asuntorakennuttajien kiinnostavinta kohderyhmää. Iso kysymys Timo Aron mukaan kuitenkin on, miten vieraskieliset vaikuttavat asuntomarkkinoihin ja millaisiin asuntotyyppeihin kysyntä kohdistuu?
Seppo Mölsä
”Kaupunkisuunnittelulla ei kuitenkaan ratkaista ongelmia vaan mahdollisimman hyvällä sosiaalipolitiikalla”, Vaattovaara toteaa.
Näiden lähiöiden peruskorjauksessa tulisi hänen mielestään tavoitella myönteistä sosiaalista kehitystä.
”Niissä tulisi nostaa asumistasoa ja niiden huonolle sijainnille pitäisi tehdä jotain, jotta niistä tulisi houkuttelevampia. Siis täytyisi saada parannettua niiden asemaa asuntomarkkinoilla niin asuntojen laadulla kuin parantamalla seudun vetovoimaa.”
”Kun turvapaikanhakija tai pakolainen saapuu Suomeen, hän tuntee alussa olonsa turvallisemmaksi maahanmuuttajavaltaisella asuinalueella. Ei ole näyttöä, että alkuvaiheessa hajasijoittaminen olisi hyvä ratkaisu.
Jos maahanmuuttajat pääsevät etenemään asumisurillaan, heistä osa muuttaa muun väestön lailla esimerkiksi omakotitaloihin ja omistusasuntoihin.”
Uusi yleiskaava on toiveiden tynnyri
Vaattovaara kiittää Helsingin yleiskaavan avointa valmisteluprosessia. Kuntalaisten osallistuminen vaikuttaa yleiskaavan hyväksyttävyyteen.
”Yleiskaavaa on valmisteltu näyttävästi ja kutsuttu ihmisiä mukaan. On käytetty hyvin sosiaalista mediaa”, Vaattovaara sanoo.
”Mutta kääntöpuolella on riski, että osallistuvat ihmiset odottavat, että heidän mielipiteillään on vaikutusta. Ja mitä enemmän on osallistujia, sitä ristiriitaisempia ovat toiveet. Kun prosessi on avattu, on huomioitava erilaiset näkemykset – niiden on aikaansaatava muutoksia.”
Vaattovaaran mielestä yleiskaavan laadinnassa voitaisiin asettaa tietyt päämäärät ja tehdä niiden laatimiseksi suunnitelmat. Nythän yleiskaava on pitkän aikavälin maankäytön suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin yhdyskuntarakenteen kehittämistä.
”Yleisen otteen sijaan olisi mahdollista keskittyä muutamaan asiaan ja valita päähankkeet, joita lähdetään edistämään. Näin menetellään nykyään esimerkiksi Hollannissa.”
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Mari Vaattovaara on huolissaan Helsingin vetovoimasta”
Globaali kasvava kaupungistuminen on syynä suurimpaan osaan aikamme ongelmista. Tuotanto siirtyy yhä suurempiin yksiköihin, yksipuolistuu, kuljettaminen ja liikkuminen kasvaa ja yksittäisten ihmisten vaikutusmahdollisuudet kapenevat. Samalla ravinnon laatu heikkenee, terveysongelmat lisääntyvät ja myös muut ongelmat kärjistyvät; luonto kärsii ja tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet heikkenevät. Syömme lastemme eväät ja jätämme heille (ydin)jätteet ja pitkällä aikavälillä toimimattoman ja kestämättömän yhdyskuntarakenteen.
Vuosituhansia ihminen on elänyt suljetussa kierrossa luonnon kanssa, jätteet on hyödynnetty paikan päällä ja se on ainoa oikea tapa pidemmällä aikavälillä. Pienissä suhteellisen omavaraisesti toimivissa yksiköissä ja kyläyhteisöissä. Vaikka kommunikoiden globaalisti, mutta ryöstämättä muita alueita. Kaupunkiakin on toki hyvä kehittää, mutta ei aina vain suurentaa. Ihmisiä ei pakoteta muuttamaan, mutta säädöksillä ja varojen keruulla ja ohjauksella on suuri merkitys siihen miten ihmiset voivat sijoittua. Seuraava trendi onkin maalle takaisin. Se on luksusta, josta Keski- ja Etelä-Euroopassa voi lähinnä haaveilla. Pelkän oman edun tai eturyhmän etujen lobbaamisen sijaan pitäisi ajatella laajemmin ja sallia useampi kehitysura. Se on kansallista viisautta.
Monet pakolaiset tulevat maaseudulta. Miksi heidät sijoitetaan kaupunkeihin? Eikä heillekin pitäisi antaa mahdollisuus viljellä pala maata ja asua maaseudulla? Sama oikeus tosin pitäisi myöntää myös kansasuomalaisille. Ainakin huolehtia ellei sitä hankaloiteta kiinteistöveroilla, perintöveroilla ja erilaisilla elinkustannuksia lisäävillä ja pienimuotoista elinkeinotoimintaa liiaksi rajoittavilla, suurteollisuuden tarpeisiin tehdyillä määräyksillä. Ajatelkaa edes 100 vuotta eteenpäin.
Pientuotanto on myös YK:n asiantuntijoiden mukaan tulevaisuuden tapa tuottaa ruokamme ja tarjota mielekästä työtä ja laadukasta ravintoa ja niiden mukana terveyttä. Tukia on ohjattava monokulttuurista monimuotoiseen viljelyyn ja asumiseen. Se on tärkeää myös kaupunkien asukkaille. http://permaculturenews.org/2014/09/26/un-small-farmers-agroecology-can-feed-world/
Muistan, että 1980-luvun lopulla ja 1990-alussa varsinkin kunnallisvaalien alla Helsingissä käytiin vielä vilkasta keskustelua kasvun rajoista eli siitä, mikä on sopiva koko Helsingille niin, että helsinkiläiset kokisivat sen vielä viihtyisäksi kaupungiksi.
Talin golfkentän tarpeellisuutta ei kukaan kyseenalaistanut ja ylipormestari Raimo Ilaskivi piti hyvänä, että kaupungin sisällä oli lentokenttäkin. Itsekin lentämistä harjoittaneena hän ilmasta käsin tuumaili, minne kaikkialle Helsingissä olisi vielä tilaa rakentaa ilman, että keskuspuisto ja kaupungin vihreä ilme kärsivät. Hänen seuraajansa Kari Rahkamo puolestaan piti Helsingin omaleimaisimpana piirteenä sitä, että laivat saattoivat tulla ihan keskustaan.
Kunnallispoliitikoista Jörn Donner ihmetteli haastattelussamme puheita ruuhkista ja autoilun rajoittamista. Ei Suomessa ole ruuhkia nähtykään, ei se ole sitä, että työmatkalla joutuu hieman nopeutta hidastamaan, hän totesi. Helsinkiin tähynnyt poliitikko Paavo Väyrynen oli valmis puhumaan kasvun rajoistakin, vaikka ihan samanlaista pientaloasumista romantisoivaa Nurmijärvi-mallia hän ei esittänyt kuin Matti Vanhanen myöhemmin.
Ajat ovat muuttuneet ja muuttopaineet ovat nyt samanlaiset kuin viimeksi 60-70-luvuilla. Silloin opittiin tekemään määrää, nyt toivottavasti myös laatua, mikä ei tarkoita pelkästään taloja vaan kaupunkiympäristöä kokonaisuudessaan.
Itse en olisi huolestunut siitä, miten amerikkalaiset huippujohtajat tai länsimaiset huippuasiantuntijat löytävät itselleen kelpaavat asunnot Helsingistä tai millaista pörinää he löytävät Helsingin keskustan kahviloista. Rikkaille riittää aina tarjontaa.
Muuttoliikkeen painopiste on aivan muualla, samoin asuntorakentamisen tarpeet ja paineet. Asia tuntuu kuitenkin olevan eräänlainen tabu tai Musta Pekka, josta ei haluttaisi edes keskustella ja jota sysätään muille. Toisaalta kohtuuhintaista asuntoa tarvitsisi niin Helsingissä työskentelevä suomalainen kaupan myyjä kuin virolainen rakennusmieskin. Heille taas, joiden ei tarvitse maksaa asuntoa omasta pussistaan, asunnon hinnalla ei ole väliä, mihin Martti Hetemäki ja Osmo Soininvaara ovat viitanneet puhuessaan asumistukien tuloloukkuluonteesta. Jos töihin menemällä menettäisi asunnon Helsingin keskustasta, niin miksi menisi?
Puutetta ”rosoisuudesta” mutta silti kaipaa ”luksusasumista” ja ”pientaloja” ? Se että MaMut (Vaattovaaran mukaan) viihtyvät ”Chinatowneissaan” ei tarkoita että se kaupungin kannalta on taloudellisesti järkevää sijoittaa heidät sellaisiin. Ellei välttämättä haluta Ranskan tapaisia banlieu-lähiöitä.