Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan työpaikkojen arvioidaan lisääntyvän rajusti tulevaisuudessa

Iltalehti on listannut Tilastokeskuksen ja VATT:n tietoihin pohjautuen, miten työllisten määrä kehittyy toimialoittain vuoteen 2030. Sen mukaan rakennusala on hyvä valinta.

Iltalehti on listannut Tilastokeskuksen ja VATT:n tietoihin pohjautuen, miten työllisten määrä kehittyy toimialoittain vuoteen 2030. Sen mukaan rakennusala on hyvä valinta.

Vuonna 2015 rakennusala työllistää listauksen mukaan 156 400 henkilöä. Vuonna 2020 määräksi arvioidaan jo 179 800, eli kasvua olisi 23 400 työpaikan verran (+15,0 %).

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kasvun arvioidaan jatkuvan siten, että rakennusala työllistäisi 191 700 henkilöä vuonna 2030. Se olisi 35 300 henkilöä enemmän kuin vuonna 2015.

Rakennusalan työpaikat kasvaisivat 22,6 prosenttia 15 vuodessa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Rakennusalan työpaikkojen arvioidaan lisääntyvän rajusti tulevaisuudessa”

  1. Onko vatissa nähty taas päiväunia kesken työpäivän.

    1. Sitä siitä seuraa kun vasurit lyö tyhmät päänsä yhteen. Vastaanotto- ja järjestelykeskuksia rakentelemallako tuo tulevaisuusnäkymä toteutuu?

  2. hmm.. tarkoittaako tuo sitä että kun uudisasuntojen tuotanto tulee laskemaan niin korjausrakentaminen tulee kasvamaan räjähdysmäisesti?

    1. VATT:in laskelmissa tosiaan lähtökohtana on, että sekä uudis- että korjausrakentamisen määrä kasvaa reilusti, ja että myös näiden tuottavuus kasvaa joka vuosi 1-2 prosentilla. Tosin on syytä todeta, että VATTin laskelmien mukaan myös maan kokonaistyöllisyys kasvaa vuoteen 2030 mennessä noin kahdella ja puolella sadalla tuhannella työntekijällä. Suurinta työllisyyden kasvun odotetaan olevan terveys- ja sosiaalipalveluissa, joiden työntekijätarpeen ennustetaan VATTin laskelmissa kasvavan lähes 100 000 työntekijällä vuoteen 2030 mennessä. Hallinnon ja tukipalveluiden oletetaan työllistävän lähes 50 000 henkeä lisää, ja kolmanneksi eniten työllisyyttä määrällisesti kasvattavaksi alaksi veikataan ennusteessa rakentamista. Eniten työllisyyttä vähentäviksi aloiksi veikataan kauppaa sekä julkista hallintoa, ja tämän jälkeen rahoitus- ja vakutuusalaa, koneiden ja laitteiden valmistusta sekä metallien jalostustoimintaa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat