Uusien asuntojen kauppa huimassa vauhdissa pääkaupunkiseudulla

Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa myytiin loka-huhtikuussa sääntelemättömiä uusia asuntoja yhteensä enemmän kuin kertaakaan tällä vuosituhannella, ilmenee Rakennuslehden pääkaupunkiseutua koskevasta markkinakatsauksesta.

Kauppojen määrä ylittää peräti 64 prosentilla kymmenen vuoden keskiarvotason. Kaupungeista ennätykset tehtiin Vantaalla ja Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla kauppojen määrä kasvoi lokakuusta 9 prosentilla ja vuodessa 35 prosentilla.

Sijoittajakaupassa ei ole tapahtunut talvikaudella oleellista muutosta, joten sijoittajien toiminta ei selitä asuntokaupan kiihtymistä. Pikemminkin sijoittajat ovat ostaneet aikaisempaa vähemmän nippuina valmiita asuntoja kuluttajamyynnissä olevista kohteista. Kauppaluvut kertovatkin siitä, että myös kuluttajakauppa käy hyvin.

Sijoittajat ostelevat edelleen kokonaisia asuntokohteita suoraan rakentajilta, mutta nämä kaupat eivät näy tässä tilastossa, koska siinä ovat mukana vain kuluttajamyyntiin tulevat kohteet.

Puolen vuoden toteutuman perusteella pääkaupunkiseudulla tehdään vuositasolla 4 520 kauppaa.

Uusien asuntojen osuus kaupoista on ennätysmäisen iso, 23,1 prosenttia.

Vantaalla huippuvilkasta

Myös uusien asuntojen aloitukset ovat huipputasolla. Varsinainen buumi käynnistyi viime kesälomien jälkeen, kun rakentajat alkoivat panostaa erityisesti pääkaupunkiseudun asuntotuotantoon.

Pääkaupunkiseudulla aloitettiin puolessa vuodessa 2 079 uuden myytävän asunnon rakentaminen. Se on 23 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. 12 kuukauden aikana aloitettiin 4 936 gryndausasunnon rakentaminen, mikä on 2000-luvun ennätys.

Vantaa nousi sääntelemättömien gryndausasuntojen aloituksissa alueen ykköseksi 36 prosentin osuudella. Helsingin osuus aloituksista oli 33 ja Espoo–Kauniainen-alueen 20 prosenttia. Helsingin hintasäänneltyjä hitaseja aloituksista on 11 prosenttia.

Vantaalla käynnistettiin asuntokohteita tavallista vilkkaammin, Espoossa tavallista verkkaisemmin.

Ennakkomarkkinoinnissa ilman aloituspäätöstä on 1 674 asuntoa. Se on enemmän (+7 %) kuin vuosi sitten, mutta 12 kuukauden aloitusten valossa ennakkomyynnissä olevat asunnot vastaavat vain neljän kuukauden aloituksia.

Myynnissä olevien asuntojen määrä väheni selvästi lokakuusta, mutta silti tarjonta ylittää noin kolmanneksella 10 vuoden keskiarvotason. Pääkaupunkiseudulla on myynnissä 3 248 sääntelemätöntä asuntoa. Rakenteilla olevia myymättömiä asuntoja on 2 620.

Valmiiden varasto pieneni

Asunnoista on lievää alitarjontaa vilkkaasta aloitustahdista huolimatta. Selvityksessä arvioidaan markkinatilannetta myynnissä olevien asuntojen ja tehtyjen kauppojen välisellä suhdeluvulla. Tämä tarjonta-kysyntälukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen kuuden kuukauden kaupantekovauhdilla. Myytävää riittää nyt 8,6 kuukaudeksi. Kymmenen vuoden keskiarvolukema on 3,3 kuukautta korkeampi.

Myymättömien valmiiden asuntojen määrä väheni lokakuusta 176 asunnolla. Valmiiden asuntojen varasto (628 asuntoa) ylittää kymmenen vuoden keskiarvotason 35 prosentilla, mutta silti ongelma alkaa olla ohi. Valmiiden asuntojen osuus tarjonnasta on enää 19,3 prosenttia.

Asuntoneliö Helsingissä 6 473 euroa

Uusien asuntojen hinnat pysyivät ennallaan (+0,1 %) viime lokakuuhun verrattuna ja kallistuivat vuodessa 2,5 prosenttia.

Helsingissä vapaarahoitteinen asuntoneliö maksaa keskimäärin 6 473 euroa (-2,6 % vuodessa) ja Espoo–Kauniainen-alueella 5 573 euroa (+5,3 %). Vantaalla uusia asuntoja kaupitellaan keskimäärin 4 460 euron neliöhinnalla (+4,4 %).

Tiedot perustuvat STH-Group Oy:n seurantaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusien asuntojen kauppa huimassa vauhdissa pääkaupunkiseudulla”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi