Kokeile kuukausi maksutta

Edullinen öljy vauhdittaa maa- ja vesirakennusinvestointeja

Maa- ja vesirakennusinvestoinnit kasvavat VM:n arvion mukaan tänä vuonna 2,9 ja ensi vuonna 2,6 prosenttia.

Maa- ja vesirakennusinvestoinnit kasvavat VM:n arvion mukaan tänä vuonna 2,9 ja ensi vuonna 2,6 prosenttia.

Vuonna 2018 kasvu jää 1,1 prosenttiin.

Alkuvuoden aikana alan liikevaihto sekä myynti ovat kasvaneet erittäin hyvin. Maarakennusalalla tilauskanta on hyvää keskitasoa, vaikkakin kapasiteetin käyttöaste oli keväällä vain 74 prosenttia.

Yritykset arvioivat vielä kysynnän suurimmaksi esteeksi kasvulle.

Raakaöljyn hinnan kääntyminen kesällä uudelleen laskuun ja hintapaineiden madaltuminen ovat myönteisiä uutisia maa- ja vesirakennusinvestoinneille, joissa öljyn paino kustannuksissa on suuri.

Maa- ja vesirakennushankkeita on paljon sekä vireillä että jo käynnistynyt.

Vuonna 2017 lähtee liikkeelle useampia uusia hankkeita. Myös aluerakentamiskohteet ovat käynnissä tai käynnistymässä. Energiasektorilla on tulossa maa- ja vesirakennusinvestointeja liittyen muun muassa sähkönsiirtoverkkoon, nesteytetyn maakaasun terminaaleihin sekä tuulivoimaan.

Talouskatsauksen mukaan työllisyysaste nousee lievästi ja työttömyys hieman hellittää vuoteen 2018 ulottuvalla ennustejaksolla. Pitkäaikais- ja rakennetyöttömien määrä on kasvanut edelleen.

Rakennusalalla on samaan aikaan 20 000 työtöntä työnhakijaa ja paikoin jo pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta.

Lue laajempi rakentamisen talousnäkymiä käsittelevä juttu tästä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Edullinen öljy vauhdittaa maa- ja vesirakennusinvestointeja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat