Kokeile kuukausi maksutta

Asumisoikeuskohteita on jumiutunut Araan odottamaan lainapäätöksiä

Asumisoikeusasuntoja omistavissa yhtiöissä harmitellaan sitä, että Aran hidas hyväksyntämenettely on lykännyt uusien kohteiden aloituksia.

Asumisoikeusasuntoja omistavissa yhtiöissä harmitellaan sitä, että Aran hidas hyväksyntämenettely on lykännyt uusien kohteiden aloituksia.

”Meillä piti lähteä tänä syksynä viisi asumisoikeuskohdetta. Niissä olisi ollut yhteensä 250 asuntoa. Kaikkien kohteiden aloituksen siirtyivät ensi vuoden puolelle. Hankkeiden lykkääntyminen on vaikeuttanut toimintaamme”, Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen sanoo.

Syksyn edetessä Arasta on alkanut Kankaisen mukaan tulla hyväksyttyjä lainapäätöksiä. Kankainen pelkää ryppäänä tulevien lainapäätösten aiheuttavan sen, että urakkakilpailuihin tulee yhtä aikaa paljon kohteita. Se taas nostaisi urakkahintoja. ”Tärkeintä olisi tasainen tuotanto.”

Kankainen pohtii, onko uutena tuotteena tullut kymmenen vuoden korkotukimalli ajanut tärkeysjärjestyksessä Arassa asumisoikeushankkeiden ohi.

TA-Yhtymä Oy:n toimitusjohtaja Panu Kärnällä on samankaltaisia kokemuksia Asuntosäätiön kanssa. Usean sadan asumisoikeusasunnon hankkeiden käsittely on kestänyt Arassa reilusta puolesta vajaaseen vuoteen, mutta viime aikoina Arasta on tullut myönteisiä päätöksiä.

”Toki ymmärrän, että Aran resurssit ovat rajalliset, ja lainavaltuuksien riittävyydessä voi myös olla ongelmia. Olemme myös tottuneet siihen, että hankkeiden käsittelyssä on viiveitä. Kohtuuhintaisista asunnoista on kova tarve ja viime kädessä hankkeiden lykkäyksistä kärsivät asukkaat, kun asunnot valmistuvat myöhemmin”, Kärnä sanoo.

Myös Kärnä korostaa tasaisen tuotannon tärkeyttä, jotta rakentamispiikit evät nostaisi urakkahintoja.

”Viime aikoina päätöksiä on tehty”

Aran apulaisjohtaja Kimmo Huovisen mukaan lainojen myöntämisvaltuuden kiintiöt selittävät asumisoikeushankkeita koskevien lainapäätösten viipymistä. Lainoitusta ohjaavaa käyttösuunnitelmaa muutettiin kesäkuun lopussa siten, että muille lainamuodoille varattua valtuutta voidaan käyttää myös asumisoikeusasunnoille. Viraston on pitänyt kuitenkin varmistaa, että lainojen myöntämisvaltuutta riittää asumisoikeustuotannon lisäksi myös pitkän korkotuen vuokra-asuntoihin.

”Viime aikoina Aso-lainoja koskevia päätöksiä on tehty, ja tehdään jatkossakin. Ensi vuoden osaltahan asumisoikeusasuntojen lainoitukseen tulee 160 miljoonan euron lisäys ja uusia lainavarauksia voidaan antaa nyt aiempaa enemmän”, Huovinen sanoo.

Huovisen mukaan Aran on myös varmistettava, että asumisoikeuskohteiden sijainti on oikea. Jopa Helsingin seudun kehyskunnissa on hänen mukaansa alueita, joilla asumisoikeusasunnoille ei ole kysyntää.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asumisoikeuskohteita on jumiutunut Araan odottamaan lainapäätöksiä”

  1. Älkää nyt vaan rahoittako niitä isoja aso-asuntoja pääkaupunkiseudulle. Ei kenelläkään varaa maksaa oman asuntonsa lisäksi niitä maakuntien kämppiä. Vastikkeet perheasunnoissa alkaa täällä jo ihan kohta numerolla 2!!!!

Vastaa käyttäjälle Seuraaja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat