Kokeile kuukausi maksutta

Liikennevirastolta myllykirje valujen epäonnistumisista

Liikennevirasto lähettää Helsingin Sanomien mukaan lähiaikoina myllykirjeen rakennuttajilleen betonin laadunvalvonnan tärkeydestä.

Liikennevirasto lähettää Helsingin Sanomien mukaan lähiaikoina myllykirjeen rakennuttajilleen betonin laadunvalvonnan tärkeydestä.

Liikennevirasto on huolissaan betonin laadunvalvonnasta, sillä tänä vuonna on havaittu kaksi huomattavaa betonin lujuusalitusta. Turussa päätettiin viime viikolla purkaa yliopistollisen keskussairaalan laajennusosan tukirakenteet. Kemijärvellä taas jouduttiin purkamaan rautatiesilta liian huokoisen betonin takia.

”Kaksi kohdetta on liikaa, joten pyrimme nyt muistuttamaan laadunvalvonnan tärkeydestä”, silta-asiantuntija Jani Meriläinen Liikennevirastosta sanoo.

Meriläinen korostaa, että uusi ohjeistus ei sisällä mitään mullistavaa, ainoastaan tarkennuksia nykyisiin käytäntöihin. Kirje lähtee Liikenneviraston sekä maan kaikkien ely-keskusten rakennuttajille ja projektipäälliköille. Heidän kauttaan tieto kulkee myös urakoitsijoille.

”Nykyisen ohjeen mukaan laadunvarmistusta tapahtuu niin betonitehtaalla kuin myös työmaalla. Haluamme, että betonin lujuusongelmat huomattaisiin jatkossakin ajoissa, ettei rakenteita tarvitsisi lähteä purkamaan”, Meriläinen sanoo.

Turun yliopistollisen keskussairaalan betonitoimittaja on Rudus Oy. Se toimitti betonit myös Kemijärvelle.

Valmisbetonipuolen toimialajohtaja Mikael Lindedahl korostaa, että niin Kemijärven kuin Turun tapahtumat ovat vielä selvittämättä.

Hän painottaa, ettei yrityksellä ole ollut vastaavia purkuun johtaneita urakoita.

”Tämä on jotain uutta. Totta kai otamme asian vakavasti ja pyrimme selvittämään, miksi näin on käynyt”, Lindedahl sanoo.

Ruduksen Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Lehtonen sanoo kaikki on betonitehtaalla tehty alan normien mukaan ja laadunvalvonnan alla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Liikennevirastolta myllykirje valujen epäonnistumisista”

  1. Liikennevirasto keskittyy paperinpyöritykseen ja infrakohteiden valvonta on ulkoistettu rak.konsulteille, jotka keskittyvät paperinpyöritykseen ja valvontaa työmaalla ei tapahdu.Livissäkin voisi hieman miettiä sitä mikä on tärkeää ja mikä ei.

  2. ”Back to Basic” ja ulos työmaakopista katsoon, mitä itse pelikentällä tehdään ja tapahtuu. Netissä pyöriskely saa loppua.

  3. Ratakunnossapidon turvalaitekunnossapidon valvonta on sähköasentaja tasoista. Vaihteita jossa tähtiluokan virheitä ei valvo säännöllisesti yhtään ammattihenkilöä. Ramboll valvojat keskittyvät kunnossapitourakoitsijoiden simputukseen ja viraston henkilöiden mielistelyyn ja faktojen sumutukseen todellisuudesta. Nämä Tossavaiset kulkee rinta rottingilla ja vaativat urakaitsijalta nöyrää asennoitumista.

  4. Rambollin valvoja työmaalla on yhtä harvinainen näky kuin ahma poronhoitoalueella 😉

  5. Swecon valvojissa on enemmän sähköasentajia kuin Rambollilla. Länsimetronkin sähköurakoissa. Swecolla on nuoria opiskelevia insinööritouhoja kymmenittäin määrälakijoina yms vähempiarvoisissa töissä.

    1. Taitaa valtaosa LM valvojista olla dippainssejä

  6. Hupaisaa on huomion kiinnittäminen laadunvalvontaan, kun ei tiedetä syytä betoniongelmiin. Tällöin ei edes tiedetä, voiko rakentamisen aikaisella laadunvalvonnalla asiaan vaikuttaa. Mutta kenttäväkeä on taas kovisteltu eli asialle on jotain tehty. Myllykirje ei varsinaisia muutoksia lupaa, mutta kauhulla odottelen, mitä byrokratiaa jatkossa poikkeuksellisen asian ehkäisemiseksi tuotannolle asetetaan.

  7. Miten valvojan toiminta vähentää urakoitsijan vastuuta?

  8. Hyvä valvoja VALVOO! Eli, valvoo tulevia tapahtuvia asioita ja käynnissä olevia asioita. Jälkitarkastaminen on asia erikseen (kuka tahansa osaa jälikäteen sanoa onko työvaihe onnistunut vai ei).Asian osaava valvoja osaa puuttua jo etukäteen, kun havaitsee, että jotain ei tehdä niin kuin pitäisi tai jokin toinen tapa olisi parempi. Valvoja ei vähennä urakoitsijan vastuuta, mutta usein valvoja vastaa esim. tilaajan erillishankinnoista, joista pääurakoitsijalla ei ole mitään vastuuta….Valvojalla saattaa olla hyvinkin laaja vastuukenttä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat