Poliisin ylijohtaja pyysi Markku Hainarilta anteeksi kafkamaista kohtelua Noppa-jahdissa

Hainari pitää saamiaan syytteitä edelleen käsittämättöminä. ”Miten nuori toimistoinsinööri olisi voinut olla niin isossa roolissa, mitä syyttäjä esitti?” hän ihmettelee Rakennuslehden haastattelussa.

Poliittiset suhteet hoidettiin silloisessa 1970-1980-lukujen asuntohallituksessa paljon korkeammalla tasolla, ja niistä Hainari ei omien sanojensa mukaan ollut tietoinen.

Hainarin osalta kaikki syytteet kaatuivat, mutta valtavan julkisuuden tuoma maine jäi. Osin siitäkin syystä hän antoi mielellään taustatietoa Rakentamisen mustaan kirjaan. Keskustan entiselle puoluesihteeri Jarmo Korhoselle hän antoi monta säkillistä arkistojansa, sillä omaa muistelmakirjaa hän ei lopulta halunnutkaan kirjoittaa.

Korhoselta on tullut tuosta ajasta jo useita paljastuskirjoituksia, erityisesti Väyrysen valtakunta, jota keskittyvät lähinnä keskustapuolueen toiminnan kaivelemiseen. Maan tapa -kirjasssa hän kertoo oman sisäpiirinäkemyksensä Nova-jutusta.

Noppa ykkönen

1980-luvun suuri rötösherrajahti huipentui Tampereen Noppa-juttuihin.

Ensimmäinen Nopan rakennusliikettä koskenut juttu alkoi, kun Tampereen seudun osuuspankki alkoi selvittää Tammermaan kiinteistökeskuksen aiheuttamia luottotappioita. Nopalle tuli miljoonan markan edestä ylimääräisiä voittoja, kun pankinjohtaja Matti Sydänmaa ja kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Reino Laanikari auttoivat Nopan saamaan yksinoikeuden kiinteistökeskuksen asuntourakoihin. Palkkioksi Nopan toimitusjohtaja Pauli Kemmo kustansi miehille ulkomaanmatkoja ja maksoi heidän remonttejaan.

Koska rakennuskustannukset kohosivat näiden ”sivukulujen” vuoksi korkeammiksi kuin normaalilla tavalla rakennettaessa, asunnoista jouduttiin vaatimaan korkeampaa hintaa, eivätkä ne menneet kaupaksi. Tästä syystä pankki ajautui rahavaikeuksiin.

Asiaan liittyi myös asiakirjaväärennöksiä, sillä Sydänmaanlakka antoi Pauli Kemmolle valmiiksi leimattuja pankin maksukuitteja, joihin Noppa oli sitten tekaissut maksujen saajat niin, että kirjanpito saatiin täsmäämään.

Hovioikeus tuomitsi vuonna 1983 Sydänmaan ja Laanikarin vuodeksi vankeuteen jatketusta epärehellisyydestä. Pauli Kemmo tuomittiin maksamaan 217 000 markkaa,  Erkki Kahi 137 000 markkaa ja Olavi Muromäki 34 000 markkaa.

Nopan kirjanpito paljasti rikospoliisi  Sulo Aittoniemelle, että yhtiön tilinpidossa oli aukko. Hän arveli sen johtuvan siitä, että Nopan asuntohallitukselta saamia lainarahoja aravarakentamiseen olisi ohjattu puoluerahoitukseen. Nopan toimitusjohtaja Kemmo nimittäin kertoi, että hän oli joutunut maksamaan rahaa keskustapuolueelle kiskonnan uhrina.

Noppa kakkonen

Noppa oli rakentanut Tampereen Hervantaan aravataloja, joista se oli poliisin epäilyjen mukaan saanut ylihintaa lahjomalla Tampereen kaupungin demarijohtoa ja hintoja hyväksyneen asuntohallituksen virkamiehiä.  Keskusrikospoliisin toimet kohdistuivat Nopan keskustapuolueelle antamiin tukiin vuosina 1970-1979. Tämä tapaus nimettiin Noppa kakkoseksi.

Vuonna 1982 poliisi pidätti asuntohallituksen entisen rahoitusjohtajan Kalevi Sassin ja neljä asuntohallituksen virkamiestä epäiltynä lahjusten ottamisesta Nopalta ja rahojen jakamisesta puolueille.

Juttu vietiin oikeuteen. Syytteen mukaan Kalevi Sassi olisi antanut Nopan rakentamiin kohteisiin rahoitusta ja toimistopäällikkö Markku Hainari olisi hyväksynyt normaalia korkeammat rakennuskustannukset.

Kuulusteluissa rakennusliikkeiden johtajat kertoivat, että puoluerahoitusta kerättiin 1970-luvun loppupuolelle saakka asuntohallituksen kautta siten, että pääjohtaja Olavi Lindblom hoiti sosialidemokraateille menevää puoluerahaa ja rahoitusjohtaja Kalevi Sassi keskustapuolueen osuutta. Keskusta keräsi rahaa rakentamisen ja demarit kaavoituksen kautta.

Virolainen avasi, Sassi rahasti

Kalevi Sassi oli keskustapuolueen puheenjohtajan Johannes Virolaisen serkku. 1970-luvulla hän oli jäsenenä keskustan rahankeruutyöryhmässä.

Myös Virolaista epäiltiin osallisuudesta rahojen keruuseen. Puolue järjesti muutaman kerran vuodessa lounastilaisuuden, johon kutsuttiin keskeisten asuntorakentamisessa mukana olleiden rakennusliikkeiden johtajia. Virolainen piti lyhyen alustuksen ja poistui lounaan syötyään. Tämän jälkeen Sassi selvitti rakennusliikkeiden kanssa, paljonko kukin oli aravalainoilla rakentanut. Sen mukaan rakennusliikkeet maksoivat keskustapuolueelle lahjoituksen ilman, että lahjoittajan nimi tuli näkyviin.

Matkailua rakennusliikkeiden piikkiin

Kalevi Sassi sai myös henkilökohtaisesti rahaa rakennusliikkeiltä. Sassin ja hänen perheensä ulkomaanmatkoja rahoitti kymmenenkunta rakennusliikettä. Esitutkinta-aineiston mukaan Noppa Oy:n johtaja Olavi Murtomäki antoi Sassille 10 000 markkaa Ranskan Rivieran matkaa varten ja Porin Elementtityön toimitusjohtajalta Pentti Järvenrannalta tuli 15 000 markkaa henkilökohtaiseen käyttöön. Rakennusyrittäjä Veikko Matikaiselta hän sai 10 000 markkaa annettavaksi puolueelle, mutta tämän rahan hän käytti kuitenkin itse. Rakennusliike Ruolan omistaja Urho Ruola antoi ravintolakäynnin yhteydessä ensin 5000 markkaa ja toisella kertaa 7000 markkaa. Merikarvian kunnalta Sassi sai 4,5 metrisen veneen, johon Porin Elementtityö toimitti moottorin.

Vuonna 1982 Sassi sai syytteen hovioikeuteen Puolimatkan hänelle ja hänen puolisolleen tarjoamista matkoista Teneriffalle, Lontooseen ja Wieniin vuosina 1972-1974.

Johannes Virolaisen presidenttikampanjaan Sassi sai vuonna 1982 Armas Puolimatkalta 25 000 markkaa. Sassi oli silloin jo rakennushallituksen pääjohtaja. Sassi toimitti rakennusliikkeiden rahaa myös keskustan Helsingin piirijärjestölle, kirjoitti Jarmo Korhonen kirjoissaan ”Maan tapa” ja ”Valtataistelu”.

Presidentti ja oikeuskansleri eri linjoilla

Jo kesken Noppa-tutkintojen, marraskuussa 1984 keskusrikospoliisin tutkijat Sulo Aittoniemi ja Kauko Laakkonen hyllytettiin. Eduskunnan oikeusasiamies antoi Aittoniemelle vakavan huomautuksen Noppa-jutun tutkimuksissa tehdyistä virheistä. Aittoniemi itse arveli astuneensa liian isoille varpaille.

Presidentti Mauno Koivisto ei pitänyt alkaneesta puoluerahoituksen likapyykin pesusta vaan ihmetteli, että ”kovin paljon syytteitä nostetaan varmuuden vuoksi”. Koiviston mielestä voisi harkita sellaisen syyttäjän vaihtamista, jonka jutuista liian moni hylätään ja jätetään tuomitsematta.

Moite kohdistui myös oikeuskansleri Kai Kortteeseen. Tämä oli jo vuonna 1982 ottanut Suomen Kuvalehden haastattelussa voimakkaasti kantaa Noppa-tutkimuksiin. ”Kun jutut tulevat syytteeseen ja julkisuuteen tulee, mikä kaikkea syytetyt ovat tehneet, silloin kukaan ei kauhistele toimintojen ankaruutta. Nyt ei hyttysiä kurnita.”

Helsingin hovioikeus määräsi vuonna 1986 keskustapuolueen maksamaan 737 000 markkaa valtiolle Nopalta laittomasti saamiaan tukia, mutta puoluejohto selvisi rangaistuksitta, mikä harmitti Kortetta.

Kortteen mielestä asuntohallituksen tapaus oli yhteiskunnan kannalta yksi vahingollisimmista. ”Sehän järjestettiin niin, että Virolainen kutsui rakennusliikkeiden johtajia lounaalle, avasi lounaan, puhui kauniita ja häipyi. Sen jälkeen rupesi Sassi rahastamaan. Kyllähän Kepu rahasti asuntohallituksen kautta aika paljon”, Kai Korte muisteli Helsingin Sanomissa vuonna 1992.

Oikeuden mielestä ajatus aravaneliöiden sitomisesta oli syntynyt keskustapuolueen talouspäällikkö Reijo Vähätiiton ja Nopan silloisen toimitusjohtaja Erkki Kahilan kesken vuonna 1971.  Noppa tarvitsi tukea myös saadakseen Tampereelta tonttimaata valtion tukemaa tuotantoa varten, sillä siinä se ei ollut 1960-luvulla onnistunut. Asian korjaaminen annettiin Sassin tehtäväksi.

Keskustapuoluetta rahoittivat Nopan lisäksi myös ainakin Rakennus-Ruola, Elementtityö, Puolimatka ja Rakennusliike Veikko Matikainen.

Koko Nopan johtokolmikko Erkki Kahila, teknillinen johtaja Olavi Murtomäki ja konttoripäällikön paikalta toimitusjohtajaksi noussut Pauli Kemmo olivat oikeuden mukaan tietoisia keskustapuolueen tukemisesta.

Poliisikuulustelussa Kemmo muisteli keskustalle maksetun 1,2 miljoonaa markkaa. Tuurin kirjan mukaan Kemmo maksoi puolueelle 50 000 – 70 000 markkaa jopa siitä hyvästä, että hänelle myönnettäisiin rakennusneuvoksen arvo.

Nopan tekninen johtaja Olavi Murtomäki kertoi kuulusteluissa olleensa 70-luvun alkupuolelta saakka tietoinen siitä, että Nopan rakennusliikkeestä toimitettiin erityisesti keskustapuolueelle Helsinkiin, mutta myös sosiaalidemokraateille ja kokoomukselle paikallisella tasolla erilaisia rahasummia.”

Joskus tuki oli peitelty epämääräisin kirjauksin. Kansanedustaja Eino Loikkasen (sd) vaalilasku oli naamioitu maalausliikkeen laskuksi ja Erkki Pystysen (kok) vaalipäällikön palkka kodinkoneiksi. Loikkasen osalta teko katsottiin vanhentuneeksi eikä Pystystäkään syytetty mistään.

Poliitikot pelastuivat täpärästi

Suurin osa Noppa-syytteistä todettiin vuonna 1987 vanhentuneiksi tai toteennäyttämättömiksi, mutta tuomioitakin tuli.

Rakennushallituksen pääjohtajaksi vuonna 1978 nimetty Kalevi Sassin menetti virkansa vuonna 1985 ja sai vuoden ehdollisen vankeustuomion. Hän oli ottanut vastaan lahjuksia 15 kertaa vuosina 1971-1982. Hän joutui maksamaan valtiolle 56 000 markkaa rakennusliikkeiltä saamistaan matkoista ja Merikarvialta saadusta moottoriveneestä.

Hovioikeus katsoi, että Sassi oli syyllistynyt hyödyttämistarkoituksessa tehtyyn virkarikokseen. Oikeuden mukaan Sassi hankki rakennusliikkeiltä rahoja keskustapuolueelle ja teki asuntohallituksen rahoitusjohtajana rakennusliikkeitä hyödyttäneitä päätöksiä ja hän tiesi rahoitusjohtajana ainakin pääosin, että aravaneliöt ja tuki oli sidottu yhteen.

Nopan toimitusjohtaja Pauli Kemmo tuomittiin virkamiehen jatkuvasta lahjomisesta 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja hänen edeltäjänsä Kahila sekä teknillinen johtaja Murtomäki kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Sassi ei oikeuden mukaan kuitenkaan syyllistynyt lahjusten ottamiseen välittäessään Nopan rahoja keskustapuolueelle. Siten keskustapuolueen puheenjohtajaa Johannes Virolaista ja talouspäälliköitä Reijo Vähätiittoa ja Eero Rantakokkoa ei voitu syyttää yllyttämiseen lahjonnan antamisessa. Puolue sai lain mukaan ottaa vastaan rahaa, jos joku sitä antoi.

Eero Rantakokon todettiin syyllistyneen jatkuvaan avunantoon Sassin tekemään rikokseen, mutta koska hän ei ollut virkamies, häntä ei voitu tästä tuomita.

Hainari todettiin syyttömäksi

Sanomalehdistö seurasi suurella mielenkiinnolla rötösherraoikeudenkäyntejä. Poliisien iskuista tehtiin näyttäviä juttuja ja syytteeseen asetetut olivat yleisön mielestä usein jo valmiiksi syyllisiä. Peräti 37 henkilö pidätettiin ja kuusi vangittiin. Kotietsintöjä tehtiin 93 ja takavarikointeja 11.

Julkisuuden kautta tullut tuomio ja oikeus kulkivat kuitenkin omia polkujaan. Asuntohallituksen rahoitusosaston lähes tuntemattomaksi jäänyt asuntosihteerikin sai tuomion, mutta paljon enemmän julkisuutta saanut Markku Hainari todettiin kolmen vuoden lahjomaepäilyjen jälkeen syyttömäksi kaikkiin alkuperäisiin 15 syytteeseen vuonna 1986.

Hainarin mielestä asuntohallituksessa juosseet keskusrikospoliisin ja valtiontalouden tarkastusviraston ”harhaiset” tarkastajat lamauttivat koko virkamieskoneiston toiminnan.

Keskusta oli syyttäjän mukaan saanut 2-3 miljoonaa markkaa valtion arava-rahoja Nopan avulla. Syyttäjän mukaan Sassilla oli mahdollisuus vaikuttaa rakennuskohteiden saantiin ja hintatasoon. Kuulusteluissa Sassi sysäsi vastuun hintojen korotuksesta Markku Hainarin niskoille. Tämän tehtävä oli kustannusasiantuntijana katsoa, että urakkahinnat mahtuvat asuntohallituksen hyväksymiin hintaraameihin.

Poliisin mukaan Nopan neliöhinta nousi 20-40 markkaa neliöltä siitä, mitä se olisi ollut urakkakilpailun kautta. Nopan katsottiin hyötyneen tästä 3,5 miljoonaa markkaa. Nopan liiketulos nousi tuona aikana nollasta 7-8 prosenttiin liikevaihdosta, mitä voi pitää alalla erinomaisena.

Hainari oli silloin ja on edelleen toista mieltä. ”Tuo 20-40 markkaa kertoo koko touhun hulluuden. Se on vain 1,5 prosenttia kustannuksista. Ei silloin ollut sellaista kustannuslaskijaa, joka olisi päässyt sellaiseen tarkkuuteen, saati sitten virkamiestä, joka olisi siihen pystynyt arkkitehtikuvien pohjalta”, Hainari sanoo. Hän joutui käyttämään paljon aikaansa osoittaakseen poliisin laskelmat vääriksi ja itsensä syyttömäksi.

Hainari kertoo, että poliisi oli teettänyt omia laskelmiaan asuntohallituksessa töissä olleella rakennusmestarilla. Oikeudessa tämä kuitenkin todisti, ettei ollut oikeastaan laskenut mitään, vaan oli vain käskettynä kirjannut poliisin tekemät laskusuoritukset ylös.

Poliisi yritti saada asiantuntijaksi myös VTT:n rakentamistalouden professori Jarlen, mutta hän kieltäytyi todeten, että taidot eivät riitä. Seuraavaksi Kai Korte esitti asuntohallituksen johdolle, että asuntotutkimusmäärärahoja käytettäisiin laskelmien tekemiseen Hainaria vastaan. Asuntohallitus kieltäytyi todeten, että tutkimusrahoja ei voi lain mukaan käyttää muuhun kuin tutkimukseen.

Hainari väittää yhä, että Noppa ei saanut yhtään lainavarausta Sassilta, mutta esimerkiksi Mattinen ja Niemelä sai niitä runsaasti ja sen hinnat olivat selvästi Nopan vertailuhintoja korkeammat. ”Olipa Aittoniemi keksinyt syytteidensä kohteeksi oikean rakennusliikkeen?”

”Tässä tasavallassa on valtava pelottelumentaliteetti ja tarjouskartellikeskustelua ylläpitävät vain epäluuloiset virkamiehet ja jotkut poliitikot”, Hainari tuuletti heti vapauduttuaan.

Jopa presidentti Mauno Koivisto ihmetteli Hainarin kohtelua. Kirjassaan ”Kaksi kautta” hän kirjoittaa:

”Jossakin vaiheessa alettiin mielenkiintoani herättää toimistopäällikkö Markku Hainarin asian johdosta. Tutustuin papereihin ja kauhuistuin. Minusta asiassa oli kafkamaisia piirteitä. Mahdollisesti tutkijaviranomainen oli antanut Hainarin ymmärtää, että jos et tunnusta, niin minä lyön niin monta syytettä päälle, että sinut jostakin tuomitaan. Hainarin piti itse tehdä ne laskelmat, jotka hänet olisivat vapauttaneet tai joitten nojalla hänet olisi tuomittu.”

Valtiokonttori maksoi Hainarille 10 000 markan korvaukset aiheettomasta vangitsemisesta. Hainari kuitenkin nosti valtiota vastaan kanteen ja korvauksia tuli lopulta 100 000 markkaa. KKO piti korvauksia korottavana tekijänä Hainarin vangitsemisen saamaa suurta julkisuutta sekä sitä, että Hainari joutui kantamaan huolta vangitsemisen vaikutuksesta urakehitykseensä.

”Koko prosessin jälkeen poliisiylijohtaja Olli Urponen kutsui virkahuoneeseensa ja pyysi anteeksi poliisikunnan puolesta”, Hainari muisteli.

Nuori insinööri syntipukkina

Asuntohallituksen ylimmät virat olivat poliittisia. Jos neljän johtajan äänet menivät tasan, niin pääjohtajan ääni ratkaisi. Hainarin mukaan vain joissakin yksittäistapauksissa asuntohallituksen ylin johto puuttui rakentamisen yksityiskohtiin.

Hainarin esimies oli demaritaustainen Olavi Huttunen, mutta Hainarin mukaan esimiehet eivät asuntohallituksessa määränneet hintoja.

”Se on varma, ettei ainakaan minun aikanani asuntohallituksen lainoittamien asuntojen hinnoissa ollut mitään puoluerahoitusta mukana. Olisin minä sen huomannut. Jos Sassi jakoi rakennusliikkeiden rahaa kepulle, ei se taatusti tullut valtion asuntolainoista tai mistään kohteiden ylihinnoitteluista.”

Tampereen Musta-Pekka pakoili poliisia

Johannes Virolainen väitti omassa muistelmakirjassaan ”Viimeinen vaalikausi”, että Noppa-jutun taustalla olisi ollut demarien johto.

”Noppa-juttu oli ilmeisesti edeltäpäin suunniteltu ja tarkoituksena oli kohdistaa syytteet vain keskustapuolueeseen. Aktiivisena vetäjänä asiassa olisi ollut puoluesihteeri Erkki Liikanen, ja myös puheenjohtaja Kalevi Sorsa oli mukana.”

Demarit joutuivat tosin itsekin vedetyksi mukaan Noppa-juttuun, kun katseet kohdistuivat kaavapäätöksillä rahastaneeseen Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Paavolaan. Hän lähti poliisia karkuun kesken demareiden puoluekokouksen ja onnistui pakoilemaan Euroopassa niin pitkään, että osa syytteistä ehti vanheta.

Tästä ja demareiden muista vaalirahasotkuista lisää Rakentamisen mustassa kirjassa.