Skanska Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anders Danielsson ilmoittaa, että Tuomas Särkilahdella on konsernin luottamus. Hän vakuuttaa, että Skanska ei olisi epäröinyt toimia, jos sisäinen tutkinta olisi osoittanut, että jotakin olisi tehty väärin. 

Skanskan konsernijohto luottaa Tuomas Särkilahden viattomuuteen

Skanska Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anders Danielsson ilmoittaa, että Tuomas Särkilahdella on konsernin luottamus. Hän vakuuttaa, että Skanska ei olisi epäröinyt toimia, jos sisäinen tutkinta olisi osoittanut, että jotakin olisi tehty väärin. 

Kirjoittaja(t) Seppo Mölsä

Skanska kertoo tekevänsä aktiivisesti työtä auttaakseen Vantaan HOK-Elannon lahjusepäilyn selvittämisessä

Alkuviikosta julkisuuteen tuli tieto, että Helsingin käräjäoikeudessa on vireillä lahjusrikostutkinta, jossa on syytettynä Skanska Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti. Syytteen on saanut myös toinen Skanska Oy:n johtoryhmään kuuluva henkilö. Molemmat henkilöt ovat kertoneet yhtiölle kiistävänsä syytteet.

Skanska Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Skanska AB:n johtoryhmän jäsen Anders Danielsson kertoo Skanskan tiedotteessa torstaina 3.11.2016, että kun epäilyt eettisistä rikkeistä tulivat tietoon, Skanska käynnisti oman sisäisen tutkinnan asiasta.

”Olemme tehneet aktiivista yhteistyötä poliisin kanssa tutkinnan alusta lähtien ja pyytäneet myös heitä tutkimaan tiettyjä asioita kokonaisuuteen liittyen. Olemme lisäksi ryhtyneet useisiin toimenpiteisiin sisäisen tutkintamme johdosta.

Tuomas Särkilahti ja toinen Skanska Oy:n johtoryhmään kuuluva henkilö ovat antaneet selvityksen Skanskalle siitä osasta asiaan liittyvää tutkintaa, johon he kytkeytyvät. Heillä on yhtiön luottamus ja he jatkavat tehtävissään.

Skanska ottaa liiketoimintaetiikan ja Code of Conductin eli eettiset ohjeemme hyvin vakavasti. Suhtaudumme myös eettisiä rikkeitä koskeviin epäilyihin hyvin vakavasti ja selvitämme ne aina läpikotaisin. Uskon, että kuka tahansa Skanskan toimintaa eettisyyden näkökulmasta arvioiva henkilö tulee siihen tulokseen, että emme epäröi toimia, jos jotakin on tehty väärin. Samaan aikaan on myös tärkeää, että tutkimme asiat tarkasti emmekä tee hätiköityjä päätöksiä tai valitse helppoja ratkaisuja päästäksemme tilanteesta.

Skanska AB seuraa asian kehittymistä tarkasti. Kukaan syytetyistä ei ole osallistunut millään tavoin asiaa koskevaan päätöksentekoon Skanskassa tutkinnan aikana.

Skanskalla on vuosien ajan ollut laaja eettisyyteen keskittyvä ohjelma, joka koostuu globaalista Code of Conductista eli eettisestä ohjeistostamme, koko henkilöstömme säännöllisestä kouluttamisesta eettisyysasioihin, kaikissa Skanskan maissa toimivista eettisistä komiteoista sekä Hotline-palvelusta, jonne kuka tahansa voi ilmoittaa mahdollisista väärinkäytöksistä nimettömänä ja luottamuksellisesti.

Lisäksi Skanskalla on selvät ohjeet vieraanvaraisuudesta, matkoista, kilpailulainsäädännön noudattamisesta ja eturistiriidoista vain muutamia aiheita mainitakseni. Skanskassa toteutetaan vuosittain eettisyyteen liittyviä vertaisarviointeja ja laaditaan eettisyyssuunnitelmat jokaiselle liiketoimintayksikölle.

Skanska on hiljattain julkaissut uuden Code of Coductinsa ja päivittänyt eettisyysohjelmaansa tehdäkseen siitä entistäkin tehokkaamman.

Työskentelemme Skanskassa korkean eettisen laatutason turvaamiseksi kaikkialla, missä toimimme. Teemme tämän varmistaaksemme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme luottamuksen myös tulevaisuudessa. Olemme hyvin tietoisia siitä, että nyt esillä oleva asia saattaa vaikuttaa maineeseemme. Tämä kannustaa meitä työskentelemään eettisyyden eteen entistäkin enemmän.”

Tapaus liittyy Vantaalla HOK-Elannon epäiltyyn lahjustapaukseen, jossa syytettynä on myös Forma-Futuran omistaja. Tutkinnan kohteena on muun muassa ratsastusurheiluun liittyvä sponsorointi, jolla on epäilty halutun vaikuttaa töiden saamiseen HOK-Elannon kiinteistöjohtajalta. Sponsoroijina on ollut myös muita rakentajia.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Skanskan konsernijohto luottaa Tuomas Särkilahden viattomuuteen”

  1. Kyllähän ruotsalainen sisäinen tutkinta aina suomalaisen viranomaistutkinnan voittaa

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi