Yhteensä 84 asunnosta kymmenen sijoittuu pihan puolelle rakennettavaan uudisosaan.
Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio. Rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti huomattavan arvokas koulurakennus rakennettiin vuonna 1931.
Muutoshankkeessa nykyisen rakennuksen ulkohahmo, julkisivut ja rakenteet pyritään säilyttämään mahdollisimman pitkälle. Esimerkiksi osa ikkunoista uusitaan vanhan mallin mukaisina ja niiden alkuperäinen väritys palautetaan.
Uudisosan korkeamman osan julkisivut ovat sävyltään nykyisen koulurakennuksen värin mukaista punatiiltä. Matalampi osa rapataan väriltään taitetun valkoiseksi. Parvekkeissa on harmaat teräspinnakaiteet. Parvekkeiden väliseinät ovat laminoitua opaalilasia.
Kohde sijaitsee Töölössä osoitteessa Töölönkatu 28. Hankkeen pääsuunnittelija on arkkitehti Jyrki Iso-Aho arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy:stä.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “Sibelius-Akatemian remontti sai vihreää valoa”
siis alkujaan AEL:n talo