Rakennusliike oli pinnoittamassa lattiaa rakennuksessa toisen kerroksen tasanteella. Tasanteen kaiteista oli työn vuoksi poistettu lasilevyt, mutta paikalle ei ollut pantu korvaavia suojarakenteita, pääsyesteitä eikä varoitusmerkintöjä. Rakennuksessa isänsä kanssa käymässä ollut puolistoistavuotias lapsi putosi kaiteen välistä kivilattialle ja loukkaantui.
Käräjäoikeus totesi, ettei työmaata ollut rajattu eikä sinne ollut tehty putoamissuojausta. Työnjohtaja oli laiminlyönyt turvallisuuden kannalta tärkeitä suunnitelmia ja tarkastuksia. Myöskään turvallisuuskoordinaattori ja rakennuttajan edustaja eivät olleet tuomion mukaan tehneet, mitä heidän olisi lain mukaan pitänyt tehdä.
Työnjohtaja ja projektipäällikkö saivat 80 ja 60 päiväsakkoa, joista kummallekin kertyy maksettavaa yli 2 000 euroa. Rakennuttajan edustaja sai 15 ja turvallisuuskoordinaattori 25 päiväsakkoa. Lisäksi rakennusliike joutuu maksamaan 25 000 euron yhteisösakon.
Oikeus määräsi myös osapuolia maksamaan korvauksia loukkaantuneelle lapselle yhteensä yli 30 000 euroa. Summassa ovat mukana oikeudenkäyntikulut sekä korvaukset kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Rakennusliikkeelle ja työnjohtajille sakkoa lapsen loukkaantumisesta”
Ilman muuta työturvallisuutta on laiminlyöty. Luulisi, että isäkin olisi ollut syytettynä ja tuomittu sakkoihin, kun oli laiminlyönyt pienen lapsensa valvonnan.
Siis mitä helv….rakennustyömaalle ei lapsilla ole mitään asiaa. Aikuisilla menee helposti kontrolli lapseen siellä, usein näin omakotitalo työmaalla vanhempia lapsineen. Keskusteltuani erään vastaavavanlaisen esimerkin kautta näiden vanhempien kanssa ymmärsivät kyllä riskit.
Artikkeli antanee kommenteista päätellen väärän mielikuvan, koska muista lehdistä lukeneena, ainakin itse ymmärsin, että talo (ja ravintola, jossa olivat olleet syömässä) oli normaali toiminnassa ja työmaasta varoittavia kylttejä ei ollut.