Suomalaisyritysten yleiset suhdannenäkymät seuraavalle puolelle vuodelle ovat pysyneet melko hyvinä, ja suhdanteiden arvioidaan paranevan vuoden 2017 jälkipuoliskolla.
Yleisiä suhdannenäkymiä mittaava saldoluku oli teollisuudessa +10 (huhtikuussa +13). Rakentamisen näkymät olivat tasolla +18 (+19) ja palvelualoilla lukemassa +16 (+20).
Rakentamisessa tilauskanta keskimääräistä vahvempi
EK:n suhdannekyselyn mukaan yritysten tuotannon ja myynnin kasvu oli melko ripeää toisella vuosineljänneksellä, ja teollisuuden saamien uusien tilausten määrä kasvoi selvästi. Lähikuukausina kasvun ennustetaan jatkuvan lähes samankaltaisena teollisuudessa ja palveluissa. Rakentamisessa kasvuvauhdin enteillään jonkin verran laantuvan.
Tilauskanta on hieman keskimääräistä vahvempi sekä teollisuudessa että rakentamisessa. Kapasiteetin käyttöaste on teollisuudessa ja rakentamisessa noussut jo korkeaksi. Heinäkuussa kapasiteetti oli kokonaan hyödynnettynä peräti 86 prosentilla teollisuuden vastaajista (huhtikuussa 74 %).
Työvoiman määrä on kasvanut alkukesällä hieman. Myös lähikuukausille ennustetaan pientä kasvua henkilöstömääriin. Kannattavuuden ennustetaan vahvistuvan jonkin verran.
Suhdanteiden kohenemisen myötä kapasiteettipula ja rekrytointivaikeudet ovat yleistyneet, ja toisaalta yhä harvemmat yritykset kärsivät vaisusta kysynnästä. Koko elinkeinoelämän vastaajista 18 prosenttia koki kysynnän vaisuksi. Rekrytointivaikeuksista kärsi lähes yhtä moni eli 17 prosenttia.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. EK tiedusteli yrityksiltä heinäkuussa 2017 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2017 jälkipuoliskolla. Tiedusteluun vastasi 1 171 yritystä, jotka työllistävät Suomessa noin 250 000 henkilöä.
Tätä artikkelia on kommentoitu kerran
Yksi vastaus artikkeliin “EK: Rakennusalan yritykset uskovat hyvään loppuvuoteen”
Käytössä 86 % olemattomaksi supistetusta kapasiteetista? Hyvältä näyttää loppuvuosi? Entä ensi vuonna? Luulisi, että ennusteita pystyisi tekemään pidemmällekin ajalle – jopa useaksi vuodeksi. Aivan naurettavia lukuja ja arvioita. Nyt pitäisi alkaa taloudessa tapahtua jotain nousua, jos tästä aiotaan selvitä. Vientikin on edelleen miljardeja/v alijäämäinen, vaikka vastuuministeri korostaa, että alijäämä pienenee. Siis niistä hirvittävistä alijäämäluvuista. Kotimaankysynnän nousukin taitaa olla lähinnä valtion asuttamien ja kustantavien ansiota. No hyvä edes niin, mutta huonompi kuin sodan jälkeiset työttömyystyöt: niistä sentään jäi mm. tarpeellista tieverkostoa pysyvään käyttöön.