Kokeile kuukausi maksutta

Laitaatsalmen 500-metrisen betonisillan kannen valu kesti yli neljä vuorokautta

Savonlinnassa valtatie 14 -hankkeen yhteydessä rakennetaan kaksi kiinteää siltaa Laitaatsalmen vesiväylän yli. Ensimmäisen sillan kannen valmisbetonin valu tehtiin elokuun lopussa, ja se kesti yli neljä vuorokautta. Valmisbetonia meni noin 5000 kuutiota.

Kuva: Jukka Koskivirta

Molemmista Laitaatsalmen silloista tulee 500 metriä pitkiä. Hankkeen valmisbetonin toimittaja on Rudus ja pääurakoitsija on Destia.

”Betonin lujuus on 55 megapascalia, ja korkea sideainemäärä aiheuttaa rakenteessa lämpötilan nousua sitoutumisen aikana. Lämpötilan nousua saatiin hallintaan betonin suhteutuksella ja masuunikuonan käytöllä sideaineena. Betonin tulee olla myös pakkasen kestävää”, työmaapäällikkö Aki Loikkanen Destiasta kertoo Ruduksen tiedotteessa.

Loikkasen mukaan betonin laatua varmistettiin tutkimalla ennakkoon kannen betonin käyttäytymistä muun muassa peruslaatoissa ja ennakkosuunnittelu tehtiin huolella. Valun aikana laatua tarkkailtiin koko ajan sekä tehtaalla että työmaalla tilaajalla hyväksytetyn laadunvarmistussuunnitelman mukaisesti.

”Betonin tasalaatuisuus on valun onnistumisen elinehto. Palkit ovat tiheään raudoitettuja, ja jänteiden suojaputket lisäävät haastetta. Erityisesti massan notkeus on oltava rakenteeseen sopiva.”

Laitaatsalmen siltojen rakennustyöt alkoivat elokuussa 2016. Eteläinen valmistuu vielä tämän vuoden puolella ja pohjoinen ensi vuonna. Pohjoinen silta on hieman kapeampi, koska siinä ei ole kevyen liikenteen väylää.

Suomen pisin silta on vuonna 1997 valmistunut Raippaluodon silta, jonka pituus on 1045 metriä. Se on vinoköysisilta, joka yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen Mustasaaren kunnassa. Raippaluodon siltaan käytettiin 5000 tonnia terästä ja 20000 tonnia betonia.

Vt 14 Laitaatsalmen kohta, Savonlinna

  • Kyrönsalmen syväväylä siirretään helpommin navigoitavaan Laitaatsalmeen
  • Laitaatsalmen yli kaksi kiinteää maantiesiltaa, eteläinen valmistuu 2017 ja pohjoinen 2018
  • Molempien pituus 500 m
  • Alikulkukorkeus 24,5 m
  • Kaltevuus jyrkimmillään 6 %
  • Rakennuttaja: Liikennevirasto
  • Rakennesuunnittelu: Sweco Finland
  • Pääurakoitsija: Destia
  • Valmisbetonin toimitus: Rudus – kahteen siltaan yhteensä noin 15 000 m3

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Laitaatsalmen 500-metrisen betonisillan kannen valu kesti yli neljä vuorokautta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat