Kokeile kuukausi maksutta

Pörssiyhtiö Talvivaara muuttaa nimensä

Toimitusjohtaja Pekka Perä mukaan tavoitteena on pesäero valtionyhtiö Terrafamen nykyisin omistamaan kaivokseen.

Pekka Perä Talvivaarassa liuotuskasan päällä. Kuva: Miska Puumala

Pörssiyhtiö Talvivaara ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselleen, että yhtiön nimeksi muutetaan Ahtium.

Muutos johtuu siitä, että yhtiöllä ei ole enää mitään tekemistä Sotkamossa sijaitsevan monimetallikaivoksen kanssa. Sen sijaan se suunnittelee uutta liiketoimintaa metalliteollisuudessa.

Talvivaara on hankkinut yrityskaupalla tekniikkaa, joka supistaa romumetallien sulatusuunien energiankulutusta ja parantaa sulatusuunien kapasiteettia. Talvivaara uskoo, että liiketoiminnalla olisi kysyntää maailmanlaajuisesti.

”Haluamme, että uudistunutta yhtiötä ei enää yhdistetä millään tavoin Terrafamen kaivokseen”, sanoo Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä HS:lle.

Yhtiön kotipaikka olisi vastaisuudessakin Espoossa.

Valtionyhtiö Terrafame osti Sotkamossa sijaitsevan kaivoksen kesällä 2015 Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä.

Talvivaara Sotkamon omistivat pörssiyhtiö Talvivaara ja ruostumatonta terästä valmistava Outokumpu. Talvivaaran omistusosuus oli 84 prosenttia ja Outokummun 16 prosenttia.

Pörssiyhtiö Talvivaara on yrityssaneerauksessa, jossa pyritään tervehdyttämään sen liiketoiminta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pörssiyhtiö Talvivaara muuttaa nimensä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat