Kokeile kuukausi maksutta

Bravida kävi jälleen ostoksilla

Bravida on tehnyt Suomessa jo neljännen yritysostonsa.

Bravida on hankkinut yrityskauppojen myötä sekä urakointia että kiinteistöhuoltoa. Kuva: Bravida

Bravida pyrkii Adisonin ostolla vahvistamaan asemaansa taloteknisten ratkaisujen kokonaistoimittajana pääkaupunkiseudulla.

Tiedotteen mukaan ostettava yritys työllistää noin 70 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 19 miljoonaa euroa.

Adison on linjasaneerauksien toimittaja ja tarjoaa palveluita sähkö-, lämpö-, vesi-, viemäröinti-, ilmanvaihto-, ja rakennustekniikassa.

”Bravidan strategiana on kasvaa edelleen Suomessa. Adisonin oston kautta meistä tulee yksi merkittävistä toimijoista korjausrakentamisen markkinoilla keskittyen loppuasiakkaisiin Helsingin seudulla”, Bravidan konsernijohtaja Mattias Johansson sanoo.

Vuonna 1993 perustetun Adisonin omistaa viisi yksityishenkilöä, joista kolme on yrityksen palveluksessa.

”Uuden omistajan avulla saavutamme kilpailuetuja esimerkiksi hankinnoissa. Lisäksi osana isompaa organisaatiota pystymme paremmin tarjoamaan kustannustehokkaita ja korkealaatuisia ratkaisuja laajemmalle asiakaskunnalle”, Adisonin toimitusjohtaja Juha Silovaara sanoo.

Bravida tuli Suomen markkinoille vuonna 2015 ostamalla Peko-konsernin ja Halmesvaara-konsernin. Vuonna 2016 Bravida kasvoi Asentaja Groupin ostolla. Adison on Bravidan neljäs yritysosto.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bravida kävi jälleen ostoksilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat