Talous Kiinteistöt Uutiset Lari Malmberg / HS Yksi kommentti

Vallilan Konepajan myynnistä syntyi uskomaton sirkus, mutta kuka lopulta vedätti ja ketä?

Kommentti Yhdysvaltain entinen suurlähettiläs Bruce Oreck haluaa nousta kesämökkisukupolven lasten sankariksi.

Bruce Oreck on jo pitkään havitellut Vallilan Konepajaa itselleen. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Salama välähti 18. huhtikuuta, heti perään jyrisi ukkonen.

Suomeen jäänyt Bruce Oreck kertoi Facebook-sivuillaan, että pitkään VR:n kanssa valmistellut kaupat Vallilan konepajan ostamisesta olivat kaatuneet.

Oreckin mukaan hinnasta oli jo sovittu, mutta VR oli yllättäen syönyt sanansa ja alkanut vedättää hintaa ylöspäin. Näin tehtiin yllättäen apajille ilmaantuneen toisen ostajatarjokkaan kanssa.

Oreckin mukaan hinnasta oli jo sovittu, mutta VR oli yllättäen syönyt sanansa ja alkanut vedättää hintaa ylöspäin.

Oreckin sappea tihkuvan viestin sanamuodoissa ei pelätty patetiaa. Yli sadan vuoden ajan suomalaiset ovat olleet kansa, joka ei syö sanojaan, Oreck kirjoitti.

Suo, kuokka ja Jussi, hakkaa päälle pohjanpoika! Kohta oli pystyssä julkkisten johtama kansanliike, joka vaati ahneen valtionyhtiön päätä pölkylle. Sitten mentiin suon yli niin, että heilahti: keskiviikkona VR kertoi myyneensä konepajan kiistanalaiset rakennukset Oreckille.

Taipuiko VR?

Mutta kuka mediaspektaakkeliksi muuttuneessa kaupankäynnissä lopulta vedätti ja ketä?

Oreckin tarinat neuvotteluiden kulusta hyytyivät heti, kun muste alkoi kuivua sopimuspapereissa. Nyt katsotaan eteenpäin, osapuolet vakuuttelivat keskiviikkona kuin yhdellä suulla.

Jos kuitenkin ihan vähän vilkaistaan myös taaksepäin, voidaan harrastaa spekulointia.

Julkistettu kauppasumma oli 11 miljoonaa euroa. Aiempaa kauppasummaa – sitä, josta VR Oreckin mukaan vetäytyi – ei ole kerrottu.

Periaatteessa on mahdollista, että VR taipui julkisen raivon alle, valitsi helpomman tien ja myi kiinteistöt Oreckille aiemmin neuvoteltuun hintaan.

Oreckin mukaan hän on käyttänyt kaupan valmisteluun rahassa ja työajassa jo miljoona euroa. Oreck teki julkisesti selväksi, että näin suurta menetystä ei paineta villaisella.

Mahdollinen oikeustaistelu ei olisi ollut ilmaista VR:llekään. Yhtiö on makuuttanut kantakaupungissa sijaitsevia suuria kiinteistöjä vajaakäytöllä jo vuosia. On vaikea nähdä, että tämän tyyppisen toiminnan jatkaminen olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Varsinkin kun päälle olisi tullut kaupunkikulttuurin vaalijoiden masinoima mainehaitta.

Löytyikö lisää rahaa?

Toinen vaihtoehto on, että Oreckin ja hänen taustajoukkojensa taskujen pohjat olivatkin syvemmällä kuin Oreck oli valmis myöntämään. Ehkä jostain löytyikin muutama lisäpennonen, Oreck kukisti kilpailijansa ja antoi samalla VR:lle tilaisuuden poistua neuvotteluista voittajana.

HS kertoi toukokuun alussa, että Oreckin nyt ostamista kiinteistöistä olisi ollut kiinnostunut ainakin Vallilan ratapiha -niminen yhtiö, joka on hankkinut alueelta myös muita kiinteistöjä. Yhtiö ei kuitenkaan ole kommentoinut asiaa julkisesti, joten siltäkään ei saada selvitystä draaman käsikirjoituksesta.

Mahdollinen oikeustaistelu ei olisi ollut ilmaista VR:llekään.

Edes sitä ei tiedetä, mitä Oreckin kilpailija olisi lopulta halunnut kiinteistöille tehdä. Oreckin väitteiden mukaan kilpailijan motiivi oli raha, ei naapuruston kehittäminen. Toisin kuin Oreckilla itsellään, Oreckin itsensä mukaan.

Kolmas vaihtoehto lienee jotain edellisten väliltä. Lopullinen totuus taitaa kuitenkin jäädä pimentoon.

Pelkästä altruismista ei ole kyse

Oli asian oikea laita niin tai näin, Oreckille voi nostaa myös hattua. Kaikesta draamasta huolimatta lopputulos vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa monen kaupunkilaisen kannalta lupaavalta.

Öljy-yhtiöiden neuvonnalla, pölynimurikaupalla ja kiinteistöbisneksellä rikastunut Oreck on kertonut tarjoavansa kiinteistöihin tuleville yrittäjille aluksi tiloja jopa ilmaiseksi. Tarkoituksena on kehittää alueesta kaupunkikulttuurin keskus, jossa on kahviloita, ravintoloita, pienyrittäjiä, kokeilua ja luovuutta. Kehittäminen tapahtuu kaupunkilaisten kanssa yhteistyössä.

Ihan pelkästä altruismista ei kuitenkaan ole kyse. Rakennuksen huonon kunnon vuoksi sijoitukseen sisältyy suuria riskejä, eikä bisnesmies varmasti ole jättänyt laskelmia tekemättä. Ilmaiset tilatkin toimivat oikeasti enkelisijoitusperiaatteella: siinä vaiheessa kun yrittäjät alkavat tehdä voittoa, nousee myös vuokra. Oreckin tarkoituksena on tehdä konepajasta myös bisnes.

Esikuvia on maailmalla

Train factoryksi nimetyn keskuksen esikuvia löytyy maailmalta useita. New Yorkin Brooklynissä on Smorgasburg, Berliinissä RAW-Gelände ja Lissabonissa LX Factory, esimerkiksi. Käsityöläisyyteen ja tee se itse -asenteeseen tarttumiseen perustuvien keskusten suosio kertoo paljon työhön ja elämään liittyvien asenteiden muutoksesta.

Kaikesta draamasta huolimatta lopputulos vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa monen kaupunkilaisen kannalta lupaavalta.

Ainakin monelle kaupunkilaiselle ajan henki on nyt se, ettei työ saa olla vain ansaintaa. Työllä pitää olla myös yhteisöä kehittävä merkitys.

Samaan aikaan on muuttunut myös ajatus siitä, mitä kaupunki on. Kesämökkisukupolven lapset tekevät kaupungista temppelin vapaa-ajalleen.

Juuri heidän sankareikseen Bruce Oreckin kaltaiset hahmot pyrkivät nyt nousemaan.

Keskustelu artikkelista: 1 kommentti

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia