Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistöala: Vanhojen perheasuntojen kauppa vilkastui

Uusien asuntojen myyntimäärät laskivat toukokuussa viime vuoteen verrattuna.

Kuluttajista nyt vain pieni osaa harkitsee asuntokauppoja. Kuva: Lauri Lähteenmäki

Vanhojen asuntojen kauppa vilkastui toukokuussa, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton julkaisema tilasto. Vuotta aikaisempaan verrattuna tuli kuitenkin laskua.

Toukokuussa Suomessa myytiin 5146 käytettyä asuntoa, mikä on selvästi enemmän kuin huhtikuussa. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna käytettyjen asuntojen kauppa kasvoi toukokuussa 1,6 prosenttia.

”Kaupankäynti vahvistuu koko ajan, kun enää ei olla niin vahvasti sijoittajakaupan tai pääkaupunkiseudulle muualta Suomesta muuttavien pientalouksien asuntokaupan varassa. Alkuvuonna on vahvistunut perheasuntojen kauppa, mikä esimerkiksi toukokuussa näkyi suurempien omakotitalojen voimakkaampana osuutena eri paikkakuntien kaupoissa”, sanoo RE/MAX -kiinteistönvälitysketjun toimitusjohtaja Pasi Aalto tiedotteessa.

Vuotta aikaisempaan verrattuna toukokuun kauppamäärät kuitenkin laskivat. Tammi-toukokuussa käytettyjen asuntojen kauppamäärä jäi kaksi prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna. Alkuvuoden kauppamäärät ylittivät silti viiden edeltävän vuoden keskiarvon.

Uusien asuntojen myyntimäärät laskivat toukokuussa viime vuoteen verrattuna. Uusia kerrostaloasuntoja myytiin 3,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Koko alkuvuonna oli myös laskua viime vuoteen nähden.

Aalto arvioi, että uusien asuntojen kaupassa ammattisijoittajat ovat muuttuneet varovaisemmaksi. Tämä johtuu asuntojen uhkaavasta ylitarjonnasta joidenkin paikkakuntien vuokramarkkinoilla.

Helsingin hinnat nousussa

Pääkaupunkiseudulla käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet muuta Suomea nopeammin. Toukokuussa käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat Helsingissä ja Vantaalla. Espoossa hinnat laskivat huhtikuuhun verrattuna.

Käytetyn kerrostalohuoneiston keskimääräinen neliöhinta pääkaupunkiseudulla oli toukokuussa 4652 euroa. Vuotta aikaisempaan verrattuna vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet 6,3 prosenttia ja vuoden alusta 2,4 prosenttia.

Käytetyn kerrostalohuoneiston keskimääräinen neliöhinta Helsingissä oli toukokuussa 5356 euroa. Vuoden takaiseen nähden vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet Helsingissä 6,6 prosenttia.

Suomen muissa kymmenessä suurimmassa kaupungissa käytetyn kerrostalohuoneiston keskimääräinen neliöhinta oli toukokuussa 2258 euroa. Vuotta aikaisemmasta hinnat ovat nousseet 0,8 prosenttia.

Omakotitalojen myyntiajat lyhenivät niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa. Helsingissä omakotitalojen myyntiajat lyhenivät selvästi, kun taas kerrostaloasuntojen myyntiajat pysyivät lähes ennallaan.

Tiedot perustuvat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalveluun, johon rekisteröidään suomalaisten välitysliikkeiden välittämät kaupat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistöala: Vanhojen perheasuntojen kauppa vilkastui”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat