Perhelän keskuksen rakentamisen piti alkaa lokakuussa. Kuva: Marjaana Varmavuori

”Melkoinen järkytys” valtasi Järvenpään: Lujatalo vetäytyi viime hetkillä 25-kerroksisen tornitalon ja korttelin rakentamisesta

Aivan Järvenpään keskustassa, kivenheiton päässä rautatieasemasta on jo noin vuoden verran seisonut aidattuna tyhjä tontti. Perheläksi kutsutun korttelin rakentamisen piti vaiherikkaan valmisteluprosessin jälkeen alkaa vihdoin lokakuussa.

Kirjoittaja(t) Marjaana Varmavuori / HS

Maanantaina kohteen toteuttajaksi valittu Lujatalo kuitenkin tiedotti yllättäen vetäytyvänsä hankkeesta. Järvenpään ja koko Keski-Uudenmaan mittakaavassa ainutlaatuisen suureen Perhelän tornitalokokonaisuuteen oli suunnitteilla satojen asuntojen lisäksi liike- ja toimitiloja. Alueen maamerkiksi mainostettiin 25-kerroksista tornitaloa.

Kaupunginhallitus järkyttyi

Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtajan Helinä Pertun mukaan tieto pitkään valmistellun hankkeen kaatumisesta viime metreillä on otettu vastaan melkoisella järkytyksellä. Sopimusta ja suunnitelmia tornitalokorttelin rakentamisesta oli hierottu Lujatalon kanssa 2,5 vuotta.

Kaupunki ja Lujatalo olivat juuri kesäkuussa jälleen päivittäneet hankkeen suunnitelmia. Rakennuttajan toiveesta hankesopimusta ja siihen liittyvää kiinteistökauppaa koskevaa sopimusta muokattiin hankkeen kannattavuuden varmistamiseksi.

Kaupunki muun muassa sitoutui vuokraaman liiketiloja rakennuskompleksista aiemmin sovitun viiden vuoden sijaan 12 vuodeksi.

”Meillä oli käsitys, että olemme paketoimassa heidän kanssaan sopimusta, ja että rakentaminen todella alkaa vihdoin”, Perttu sanoo.

Hän pitää erikoisena tapaa, jolla Lujatalo on tiedottamisessaan toiminut. Syyskuussa yhtiö suoritti tontilla koepaalutuksia.

”Olin viikko sitten juuri lukenut Keski-Uusimaasta, että koepaalutukset ovat sujuneet suunnitellusti, ja että rakentaminen alkaa lokakuussa. Puolen tunnin päästä soi puhelin ja sain tiedon, että Lujatalo vetäytyy hankkeesta”, Perttu kertoo.

Järvenpään suurimpia puheenaiheita

Perhelän hanke on ollut viime vuodet Järvenpään suurimpia puheenaiheita. Pitkäksi venähtäneet neuvottelut ja niihin liittyvät salamyhkäisenä pidetyt piirteet ovat saaneet kaupunkilaiset epäilemään koko hankkeen toteutumista.

Pertun mukaan ilmassa ei kuitenkaan ollut mitään signaaleja, jotka olisivat viitanneet Lujatalon aikeisiin luopua hankkeesta. Yhtiö ilmoitti syyksi sen, etteivät hankkeen taloudelliset edellytykset tule täyttymään nykyisessä markkinatilanteessa.

”Kesäkuussa laskelmat olivat heidän mukaansa juuri ja juuri plussalla. Uusien laskelmien mukaan rakentaminen ei olisi ollut kannattavaa. Ilmeisesti tilanne voi tällaisissa asioissa sitten muuttua näin nopeasti”, Perttu sanoo.

Kaupunkilaisilta on tullut kritiikkiä siitä, että kaupunki on ollut neuvotteluissa liiaksi Lujatalon talutusnuorassa. Kaupunki on esimerkiksi toistuvasti siirtänyt sopimusten tekemisen takarajoja ja suostunut muuttamaan sopimusten ehtoja Lujatalolle suotuisammiksi.

”Lähdimme mukaan heidän toiveisiinsa, koska halusimme hankkeen toteutuvan. Neuvotteleminen on normaali osa tällaisia prosesseja. Myönnytyksiä tehdään puolin ja toisin”, Perttu sanoo.

Pertulta riittää ymmärrystä myös Lujatalolle, vaikka kaupungille jääkin vuosien väännöstä luu kouraan.

”Tämä on kova paikka myös heille. He tekevät miljoonatappiot ja lisäksi tämä aiheuttaa mainehaittaa”, Perttu sanoo.

Kaupungin rahaa hankkeeseen on käytetty tähän mennessä noin yhdeksän miljoonaa euroa. Kuluja on syntynyt erityisesti tontilla aiemmin sijainneiden kiinteistöjen ostamiseen ja purkutöihin liittyen.

Suurin osa summasta on kaupungin mukaan suoraan hyödynnettävissä tulevaisuudessa, sillä tontin rakennukset olisi joka tapauksessa pitänyt tyhjentää ja purkaa. Lisäksi Lujatalo Oy:n maksama hankkeen varausmaksu 500 000 euroa jää kaupungille.

Suunnitelmissa etsiä uusi toteuttaja

Seuraavaksi kaupungin johdossa tullaan Pertun mukaan vetämään pari viikkoa henkeä. Sen jälkeen aletaan pohtia, miten asiassa pitäisi edetä. Joka tapauksessa suunnitelmissa on etsiä mahdollisimman pian hankkeelle uusi toteuttaja.

Perttu arvioi, että kaupunki tiedottanee kuukauden sisään seuraavista toimista asiaan liittyen.

”Ensimmäiset kiinnostuneet ovat ilmoittautuneet jo. Löydämme varmasti hankkeelle uuden toteuttajan”, Perttu vakuuttaa.

Lujatalo valittiin keväällä 2016 kilpailutuksen kautta toteuttamaan hanke.

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “”Melkoinen järkytys” valtasi Järvenpään: Lujatalo vetäytyi viime hetkillä 25-kerroksisen tornitalon ja korttelin rakentamisesta”

  1. Oikea ratkaisu,jos meinaa välttää konkurssin. Alamäki on asunto ja kiinteistöpuolella alkanut. Kaikki asuntokuplat puhkeavat aikanaan.
    Toki positiivista on, että asuntokuplan puhkeaminen kiihdyttää Suomen taloutta nousuun, jota asuntokupla on jarruttanut voimakkaasti, syöden suurimman osan kulutuksesta.

  2. Korson keskustan 17-kerroksisesta talosta 50% myymättä luja-talolla, Kokonaisia kerroksia on tyhjänä, vaikka talo valmistui jo alkukesästä. Yksiön hinta alkaen yli 190.000 euroa. Samalla hinnalla saa Helsingin keskustasta yksiön. Asukkaita ei yksinkertaisesti riitä kehä 3 ulkopuolen uusiin keskuksiin, sillä hinnalla mitä niiden valmistaminen maksaisi. Monet rakennuttajat antavat tällähetkellä tuhansien eurojen alennuksia lähes valmiista kohteista jossa on jäänyt asuntoja myymättä. Muuttoliikenne kasvukeskuksiin jatkuu, mutta hetkellisesti on liika valmistunut jopa kokonaisia kaupunginosia kalliine asuntoineen, Olemme kuitenkin pieni kansa, eikä kaikki saa pankista helposti suurta asunto lainaa.

  3. Olikohan kaupungilla laadittuna varasuunnitelma tällaisen mahdollisuuden varalle? Jos oli, niin käyttöön.
    Lujatalolla saattaa olla aika edullisesti tarjolla aika pitkälle viedyt suunnitelmat. Kyllä joku konsortio luulisi olevan kiinnostunut tuolla paikalla olevasta liike- ja asuintilojen rakentamisesta. Myyntihinnat pitää vaan saada sille tasolle, että esim. asunnot Järvenpäässä menevät kaupaksi.

  4. Jälleen amatöörimaista toimintaa Lujatalolta. Ammattimaiselta urakoitsijalta ja rakennusliikkeeltä odotetaan alan asiantuntijuutta. Vetikö hallitus taas tj:n vipuun. Toivottavasti Lujatalon hallitus uudistuu piakkoin. TUIJA hallituksen puheenjohtajaksi ja MIKKO Lujatalon tj:ksi {jotta joutuu töihin}.

  5. Lujanko olisi pitänyt ottaa koko taloudellinen riski, jos suhdannetilanne on muuttunut? Johan Luja on sijoittanut miljoonia hankkeeseen: aikaa, suunnitelmia, tutkimuksia ym. Maathan ovat edelleen kaupungin. Mitä kaupunki on menettänyt tässä vaiheessa hankkeessa? No aikaa, mutta sitähän on virkamiehellä loputtomasti. Ja lisää aikaa tulee idästä. Kyllä tämäkin kortteli joskus rakennetaan.

  6. Hanke kaatui ahneuteen. Normaaleja lamellitaloja rakentamalla tuossa ei olisi ollut mitään ongelmaa.

  7. Järvenpääläisenä olen tietenkin pettynyt. Kaupunki olisi todellakin tarvinnut kyseistä projektia, jotta keskusta olisi muodostunut elinvoimaiseksi. Ilman kunnollista ”Perhelää” kaupunki on rikki.

    Ymmärrän myös rakentajan vetäytymisen syyt, jotka ovat puhdasta faktaa. Sillä hinnalla millä kohde toteutuisi, ei asunnot tekisi kauppaansa – nyt ollaan kuitenkin Järvenpäässä. Taloudellista menestystä ei siis tuolla konseptilla varmaankaan olisi rakentaja saavuttanut, vaikka kaupunkilaisena olimmekin tätä, tai vastaavaa projektia toivoneet.

    Todennäköisesti saamme nyt nauttia 5, tai 7 vuotta tuosta ”maauimalasta” kaupungin paraatipaikalla ja sitten sinne rakennetaan jotain halpaa ja myyvää – samalla pilaten keskustan elinvoimaisuuden lopullisesti.

    Toivonkin nyt kunnan Päättäjille viisautta pitää mieli rauhallisena ja ajatella rakentavasti pitkälle tulevaisuuteen. Kortteli vaatii hyvän kokonaisuuden, jotta keskustan elinvoimaisuus saadaan kuntoon. Heikoilla (halvoilla) ratkaisuilla on pitkässä juoksussa kalliit vaikutteet. Koska kaupunki on jo tottunut rikkonaiseen toimimattomaan keskustaan, ei nyt saa missään nimessä tehdä paniikkiratkaisuja, vaan etsiä kaikessa rauhassa uusi toteutusmalli ja antaa sille sen vaatima aika. Vaikka tuo ”maauimala” ei tuossa mikään komistus olekaan, niin kyllä sitä muutamia vuosia kestää, ennen kuin huonoa lopputulosta seuraavat 100 vuotta.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi