.

Fenestra osti konkurssiin menneen Domuksen ikkunatehtaan

Fenestra on ostanut konkurssiin menneen ikkunavalmistajan Domuksen. Kauppa allekirjoitettiin 15. maaliskuuta Fenestra Suomen ja Domus Yhtiöiden konkurssipesän kesken.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Kauppa kattaa Loimaalla sijaitsevat ikkuna- ja alumiinitehtaat, joiden tuotanto loppui joulukuussa 2018 sen jälkeen kun edellinen omistaja oli hakeutunut konkurssiin. Fenestra aikoo aloittaa tuotannon uudestaan Loimaalla jo huhtikuun alkupuolella. Päätuotteet ovat puualumiini- ja puuikkunat.

”Suurin osa työntekijöistä menetti työnsä konkurssissa. Olemme tiedottaneet heille tilanteesta ja aloittaneet rekrytoinnit uudelleen. Aikomuksemme on kasvaa myynnin kasvun myötä ja siirtyä tuotannossa kaksivuorotyöhön asteittain”, Fenestran toimitusjohtaja Lauri Laast kertoo tiedotteessa.

Fenestralla on nyt kaksi tehdasta, joista toinen sijaitsee Harjumaassa Virossa.

”Tavoittelemme synergioita logistiikassa ja myynnissä. Tuotantoprosesseja uudelleenarvioidaan tehokkuuden lisäämiseksi.”

Laast on ollut vastaavassa tilanteessa aiemminkin kuin nyt Domuksen tehtaan kanssa. Hän on johtanut konkurssipesältä ostettua Fenestraa vuodesta 2014 yrityksen nykyisen johdon kanssa.

Baltialainen sijoitusrahasto Livonia Partners omistaa 60 prosenttia Fenestrasta ja johtoryhmä Lauri Laast, Riho Prass ja Martti Siitam omistavat yhteensä 40 prosenttia.

”Aiomme jatkaa laajentumista Pohjoismaissa, koska korkealaatuisten ikkunoiden kysynnälle on vahvat näkymät. Domuksen ostaminen sopii täydellisesti pitkän aikavälin strategiaamme”, Fenestran hallintoneuvoston puheenjohtaja ja Livonia Partnersin edustaja Styv Solovjov sanoo.

Domus Yhtiöiden liikevaihto oli noin 30 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Fenestran vertailukelpoinen liikevaihto oli 7,3 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja vuonna 2018 arvioitu liikevaihto oli noussut 16,5 miljoonaan. Fenestra työllistää yli 100 ihmistä.

Livonia Partners on Baltiaan ja muualle sijoittava sijoitusyhtiö, joka hallinnoi yhteensä noin 83 miljoonan euron investointeja rahastojensa Livonia Partners Fund I:n ja Livonia Partners EIF Co-Investment Fundin kautta. Livonia sai alkunsa osittain Baltic Innovation Fundin (BIF) kautta, joka on Viron, Latvian ja Liettuan hallitusten ja Euroopan sijoitusrahaston EIF:n hanke.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fenestra osti konkurssiin menneen Domuksen ikkunatehtaan”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi