Helsingin virkamiesten mukaan Porkkalankadun sillalle hahmoteltu ramppi voisi lyhentää matka-aikoja. Ramppi nousisi Jätkäsaaren edustalta kuvan ylälaidasta kuvan alalaidassa kulkevalle sillalle. Kuva: Mika Ranta / HS

Helsingin virkamiehet: Massiivinen autoramppi purkaisi Jätkäsaaren liikennesumppua

Ramppi nousisi Mechelininkadun alkupäästä Porkkalankadun sillan eteläpuolelta.

Jätkäsaareen ja sen edustalle syntynyttä liikennesumppua voitaisiin lievittää rakentamalla uusi, suuri ramppi Porkkalankadun sillalle. Alueen liikenneruuhkat ovat herättäneet ärtymystä kaupunkilaisten keskuudessa.

Ramppi nousisi sillalle Mechelininkadun alkupäästä Jätkäsaaren edustalta. ”Etelästä tuleva ajoramppi olisi teknisesti mahdollinen toteuttaa, ja se näyttäisi olevan kannattava hanke”, Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen kertoo.

Helsingin liikennesuunnitteluvirkamiehet ovat viime kuukausina selvittäneet mahdollisuuksia purkaa alueen ruuhkia. Putkonen korostaa, että selvitykset eivät ole kokonaisuudessaan valmiita ja rampin kannattavuuslaskelmatkin ovat vielä osin kesken.

Nyt olemassaolevien lukujen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että rampilla olisi merkittäviä vaikutuksia matka-aikojen lyhenemiseen. Uusi ramppi tekisi sillasta kolmihaaraisen ja yhdistäisi Länsisataman entistä tehokkaammin Länsiväylälle vievään Porkkalankatuun.

Ajorampin yleissuunnittelu on nyt käynnissä, ja suunnittelutyö valmistuu alkusyksystä. Siitä seuraava askel olisi saada lupa jatkosuunnittelulle.

Tulevista ratkaisuista päättävät Helsingin kuntapoliitikot. Tässä vaiheessa poliitikot saanevat myös arvion rampin hinnasta.

Länsisataman liikenteen kasvuvauhti yllätti suunnittelijat

Jätkäsaaren ruuhkiin on kaivattu ratkaisua jo pitkään. Helsinki on myöntänyt, että asuinalueen kyljessä sijaitsevan Länsisataman liikenteen nopea kasvu on yllättänyt liikennesuunnittelijat. Kaupunki on saanut paljon palautetta niin alueen asukkailta kuin Etelä-Helsingissä ja Porkkalankadun sillan tuntumassa autoileviltakin.

Pahimpia pullonkauloja on kaksi. Toinen näistä on Porkkalankadun sillan alapuolella olevat liikennevalot, toinen Jätkäsaarenlaiturin ja Mechelininkadun risteyksessä olevat liikennevalot.

Jos liikenne haluttaisiin aidosti sujuvaksi, molempia tukoksia pitäisi pystyä purkamaan. Toisaalta virkamiesten ja poliitikkojen pitää ottaa huomioon myös se, millä hinnalla ongelmiin haetaan ratkaisuita. On hyvä kysymys, kuinka viihtyisää kaupunkiympäristöä Kamppiin rakennettava valtava ramppi synnyttäisi.

Helsingillä on parasta aikaa menossa myös selvitys niin kutsutun keskustatunnelin toteuttamispotentiaalista. Jos tunneli joskus rakennettaisiin, se voitaisiin ainakin periaatteessa yhdistää myös Jätkäsaareen omalla haarallaan. Tunnelin rakentamisen ikuinen kynnyskysymys on kuitenkin raha. Sitä tarvitaan paljon.

Edellisen kerran poliitikot pohtivat Jätkäsaaren ja sen edustan liikenneongelmien ratkaisua kunnolla vuonna 2015. Silloin tarjolla oli kolme ratkaisuvaihtoehtoa. 100 miljoonaa euroa maksava tunneli, 50 miljoonaa euroa maksava silta ja joukko pienempiä toimenpiteitä.

Poliitikot päätyivät lopulta valitsemaan vaihtoehdoista viimeisen ja halvimman. Sen jälkeen sataman liikenne on vain kasvanut, eikä pienistä toimenpiteistä kuten suojateiden poistamisista ole todettu olleen apua ruuhkien hillitsemiseen.

Ainoaksi toimivaksi ja suhteellisen halvalla toteutettavaksi vaihtoehdoksi virkamiehet ovat arvioineet Jätkäsaarenlaiturin kolmannen ryhmittymiskaistan pidentämisen. Senkin vaikutus on kuitenkin rajattu.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Helsingin virkamiehet: Massiivinen autoramppi purkaisi Jätkäsaaren liikennesumppua”

  1. Kyseisiin risteyksiin liikenneympyrät ilman valo-ohjausta, ja reitti länsiväylälle Mechelinin kadun päästä vapaaksi ilman liikennevalo-ohjausta, ruuhkat häviää.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi