Lehto nimitti Ruotsin tytäryhtiölle toimitusjohtajan

Rakennuskonserni Lehto Group haluaa kasvaa Ruotsin markkinoilla, minkä vuoksi yhtiö vahvistaa sikäläisiä resursseja uudella toimitusjohtajalla.

Thomas Perslund. Kuva: Lehto Group

Lehto Sverige -tytäryhtiön uutena toimitusjohtajana aloittaa Thomas Perslund. Hän on työskennellyt toimialalla muun muassa Tukholman Friends Arenan, Oscar Propertiesin, NCC:n sekä Tukholman kaupungin johtavissa rooleissa.

”Thomas Perslundilla on yli 20 vuoden kokemus rakennus- ja kiinteistöalasta sekä yksityisen että julkisen sektorin näkökulmista. Hänellä on sekä alan kokemus että hyvät verkostot kasvumme tukemiseksi Ruotsissa. Ruotsin markkinoilla moduulirakentaminen on tutumpaa kuin Suomessa, mikä helpottaa omalta osaltaan markkinoille pääsyä uutena toimijana. Pystymme tuottamaan yhtä aikaa laadukkaita ja kohtuuhintaisia tuotteita, mikä tuntuu olevan juuri nyt kuuma puheenaihe länsinaapurissa”, Lehto Groupin toimitusjohtaja Hannu Lehto sanoo tiedotteessa.

”Näen tämän upeana mahdollisuutena olla kehittämässä innovatiivisuutta varsin perinteisellä toimialalla. Lehto uskaltaa ajatella rakentamista uudella tavalla, ja yhtiön konsepti on uniikki yhdistelmä kustannustietoista suunnittelua, modernia teollista esivalmistusta sekä toistettavia ratkaisuja. Pystymme luomaan konseptin avulla asiakaslähtöisiä ratkaisuja Ruotsin markkinoille”, Thomas Perslund toteaa.

Parhaillaan Lehto rakentaa Ruotsissa ensimmäisiä kohteitaan. Vuonna 2018 valmistui yksi toimitilahanke, ja tällä hetkellä rakenteilla on yksi päiväkotiprojekti, jossa rakennetaan yhteensä kolme moduulipohjaista päiväkotia Botkyrkan kuntaan. Moduulit rakennetaan Suomessa Hartolan tehtaalla ja kuljetetaan Botkyrkaan, jossa tapahtuu loppukokoonpano. Käynnistymisvaiheessa on myös ensimmäinen asuntorakentamishanke Tukholman seudulla.

Lehto näkee, että moduulipohjaisilla tehdasvalmisteisilla tuotteilla on hyvä kysyntä erityisesti kohtuuhintaisien asuntojen sekä päiväkotien ja koulujen markkinoilla Ruotsissa. Uuden toimitusjohtajan lisäksi Ruotsin yksikössä on tällä hetkellä kahdeksan työntekijää. Lehto perusti Lehto Sverige -tytäryhtiön elokuussa 2017.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehto nimitti Ruotsin tytäryhtiölle toimitusjohtajan”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi