Kokeile kuukausi maksutta

Eken asuntokauppa kävi hyvin Venäjällä

Viime vuosi oli hyvä EKE-Yhtiöille. Konserni kasvatti liikevaihtoaan 56 prosenttia 92,6 miljoonaan euroon.

Eken 317 asunnon kohde Dve Epohi valmistui Pietarissa viime syksynä. Kuva: Eke

Eken liikevoittomarginaali tosin laski kahdella prosenttiyksiköllä mutta oli edelleen 20,0 prosenttia, joka oli Suomen suurimmista rakennusliikkeistä neljänneksi paras. Tosin nimenomaan rakentamisessa liikevoittoprosentti jää pienemmäksi. Konsernin liiketoiminta sisältää muutakin kuin rakentamista, esimerkiksi kiinteistösijoituksia. Eke omistaa muun muassa 60 prosenttia 80000 neliömetrin Pulkovo Sky -toimistokeskuksesta Pietarin lentokentän kupeessa.

Eken rakennustoiminnan liikevaihto oli viime vuonna noin 67 miljoonaa euroa, josta reilut 23 miljoonaa tuli Suomesta. Suurin osa liikevaihdosta kertyi Venäjältä, missä valmistui syksyllä 317 asunnon kohde Dve Epohi Pietarin Vasilinsaarelle. Lisäksi Eke rakentaa Virossa, josta tuli viime vuonna noin 5 prosenttia rakentamisen liikevaihdosta.

Tämä artikkeli on tarjolla vain Rakennuslehden tilaajille

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Eken asuntokauppa kävi hyvin Venäjällä”

  1. Ottaisipa Helsinki mallia noista kuvan taloista. Ihan eri fiilis kuin näissä Helsinkiin tulevissa uusissa alueissa joissa on ehkä kantakaupunkimaisempi kaava, mutta itse julkisivut tulevat lähiöistä.

Viimeisimmät näkökulmat