Kokeile kuukausi maksutta

YIT sai kymmenien miljoonien arvoisen korjausurakan

YIT on osana allianssia allekirjoittanut sopimuksen Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen toteutuksesta. Korjaustyöt alkavat heinäkuussa 2019, ja urakan on määrä valmistua heinäkuussa 2021.

Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Sirpa Räihä / HS

Hankkeen kokonaisarvo on noin 40 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 33 miljoonaa euroa.

Peruskorjauksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu Senaatintorin puoleisen Carl Ludvig Engelin suunnitteleman osan lisäksi Yliopistonkadun ja Aleksanterinkadun suuntaiset Johan Sigfrid Sirénin suunnittelemat kaksikerroksiset osat. Päärakennuksen peruskorjaus sisältää optiona myös vaiheen 2, joka käsittää J. S. Sirénin suunnitteleman osan päärakennuskokonaisuudesta. Vaiheen 2. toteuttamisesta Helsingin yliopisto päättää erikseen myöhemmin.

”Päärakennuksessa uudistetaan talotekniikkaa, parannetaan esteettömyysasioita sekä modernisoidaan opetustiloja. Tavoitteenamme on historiaa kunnioittaen päivittää tilat vastaamaan nykyaikaisia opetuksen, opiskelun ja työskentelyn tarpeita”, yliopiston vararehtori Tom Böhling sanoo tiedotteessa.

Allianssissa hankkeen tilaajana toimii Helsingin yliopiston rahastot, urakoitsijana YIT ja hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit oy. Peruskorjaushanke käsittää kolme päävaihetta: viime kesänä käynnistynyt kehitysvaihe, nyt käynnistyvä toteutusvaihe sekä jälkivastuuvaihe. Jälkivastuuvaihe jatkuu vuoteen 2026 saakka.

Helsingin yliopiston päärakennus on suojeltu kulttuurihistoriallisesti huomattavana rakennuksena. Hanketta on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Museoviraston ja rakennusvalvonnan kanssa.

”Yliopiston päärakennus on erityinen kohde niin arkkitehtuurinsa, historiansa kuin sijaintinsa puolesta. YIT on erikoistunut peruskorjaamaan historiallisia arvorakennuksia, jotka sijaitsevat usein kaupunkien keskustoissa”, YIT:n Korjausrakentamisen johtaja Kalevi Stenman sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT sai kymmenien miljoonien arvoisen korjausurakan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat