Lahden vanhan linja-autoaseman ympäristöön rakennetaan uusi kaupunginosa.

Lahden suojeltu linja-autoasema saa ympärilleen uuden modernin kaupunginosan

Keväällä käynnistyneen ensimmäisen asuinkorttelin rakentamisesta vastaa Skanska.

Kirjoittaja(t) Marko Taavila

Lahden entisen linja-autoaseman ympäristö on hyvää vauhtia muuttumassa Ranta-Kartanon kaupunginosaksi. Alueelle suunnitelluista seitsemästä umpikorttelista yksi on jo rakenteilla, muiden osalta asemakaavamuutosten odotetaan saavan lainvoiman kuluvan vuoden loppuun mennessä.

”Toukokuun alussa julkaistut ehdotukset koskevat mahdollisuutta sijoittaa hotelli, uimahalli ja pysäköintitalo Kisapuiston puoleiseen laitaan sekä kolme seuraavaa asuinkorttelia niiden vastakkaiselle puolelle”, Lahden kaupungin maankäytön ja aluehankkeiden projektipäällikkö Pirkko-Leena Jakonen kertoo.

Laajaan kokonaisuuteen liittyvät katutyöt ovat viimeistelyvaiheessa. Tulevia liikennejärjestelyitä varten käytöstä poistuneen linja-autokentän koillislaitaan rakennettiin Kartanonkatu. Se rajautuu vuoden 1952 Helsingin olympialaisten legendaariseen Kisapuiston jalkapallokenttään. Lounaassa rajana toimii samansuuntainen Kyösti Kallion katu, joka on levennetty uudeksi pääväyläksi kaupungin keskustan ja Jalkarannan kaupunginosan välille.

Aikaisemmin ajoreitti kulki Jalkarannantietä, joka on nyt suljettu Ranta-Kartanon kohdalla ja odottaa muuttamistaan tulevien kortteleiden vehreäksi keskuskaduksi. Kevyenliikenteen puistomaisen viherväylän on määrä yhdistää Lahden keskusta Pikku-Vesijärven puistoon ja edelleen Vesijärven rantaan.

”Tämä parantaa yhteyttä vesistöön ja mielikuvaa Lahdesta järvenrantakaupunkina, mikä siltä on sijainnistaan huolimatta puuttunut. Vesijärven satama-alue ravintolalaivoineen ja Sibeliustaloineen tulee Ranta-Kartanon kautta nykyistä luontevammin saavutettaville keskustan suunnalta”, Jakonen toteaa.

Rakentaminen alkaa kulmasta

Maaliskuun lopulla käynnistyneen ensimmäisen asuinkorttelin rakentamisesta vastaa Skanska. Yhtiö osti eteläisen kulmatontin St1:ltä, joka piti paikalla viimeisenä huoltoasemaa ja oli sen purkamisen jälkeen velvollinen huolehtimaan maaperän puhdistamisesta.

”Huoltoasemia on vuosikymmenten mittaan ollut paikalla useita. Maanvaihtotyöt kestivät hieman odotettua kauemmin, mutta niistä huolimatta rakentaminen on käynnistynyt hyvin”, Skanskan Kaakkois-Suomen yksikönjohtaja Jarkko Koskipalo sanoo.

Suunnitelmien mukaan työmaa valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä. Sen muodostavat kymmenkerroksinen asuintalo ja samaan yhteyteen rakennettava nelikerroksinen Saga-palvelutalo Salpalinna.

Kartanonherraksi nimettyyn asunto-osakeyhtiöön tulee 36 asuntoa, joista valtaosa on jo varattu.

”Olemme vallitsevaan tilanteeseen erittäin tyytyväisiä. Ranta-Kartano kiinnostaa selvästi, ja sinne pääsyä odotetaan.”

Salpalinnaan valmistuu 96 tasokasta vuokra-asuntoa senioreille. Palvelutaloon tulee muun muassa ravintola, kahvila, kuntosali sekä sauna- ja allasosasto, joiden toiminnoista vastaa rakennuksen käyttäjä ja tilaaja.

Kartanonherran ja Salpalinnan arkkitehtuuri luo osaltaan perusteita kaavamuutokselle ja sen hyväksymisen jälkeiselle rakentamiselle. Kolmeen seuraavaankin asuinkortteliin on suunniteltu kymmenkerroksisia taloja ja niiden välittömään yhteyteen matalampia osia. Yhteen niistä Lahden vanhusten asuntosäätiö ja Avain-yhtiöt ovat hahmotelleet vuokra- ja asumisoikeuskiinteistöä eri-ikäisille ihmisille.

Kahteen muuhun Kyösti Kallion kadun varren kortteliin on kaavailtu Kartanonherran tapaan asunto-osakeyhtiömallista asumista.

”Kaupunki omistaa tontit, ja niiden rakentajat on vielä valitsematta. Olemme luonnollisesti kiinnostuneita toteuttamaan lisää hankkeita Ranta-Kartanon alueelle”, Koskipalo sanoo.

Toiselle laidalle tehdään hotelli ja uimahalli

Alueen toiselle laidalle on määrä sijoittaa hotelli kylpylöineen ja uimahalli. Yhdessä ne muodostavat vesiliikuntakeskuksen, jonka suuri- ja syväallas täyttävät kansainvälisten uinti- ja uimahyppykilpailujen vaatimukset.

”Hotelli ja kylpyläosasto toteutetaan yksityisenä hankkeena. Uimahalli tehdään kaupungin omistukseen tai vuokrattavaksi pitkäaikaisella sopimuksella. Ratkaisu poistaa Lahtea vaivanneen puutteen ja vuosikymmenten väännön kaivatun uimahallin sijoituspaikasta”, Pirkko-Leena Jakonen perustelee.

Uimahallin ja hotellin naapuriin suunnitellulla 550-paikkaisella pysäköintitalolla haetaan niin ikään synergiaetua. Kaupungin omistamien pysäköintitilojen on tarkoitus palvella sekä vesiliikuntakeskuksen asiakkaita että Kisapuiston jalkapallo-otteluiden ja muiden tapahtumien yleisöä. Taloon tulevat lisäksi hotellin parkkiruudut ja osa asuinkortteleiden autopaikoista.

Suojellun vanhan linja-autoaseman viereen sijoittuvan pysäköintitalon massiivisuutta pehmitetään julkisivutaiteella ja köynnösistutuksilla. Toimenpiteet liittyvät koko alueen käsittävään taideohjelmaan, jonka tarkoituksena on korostaa Ranta-Kartanon identiteettiä yhteisenä kaupunkiympäristönä.

Esteettisyyden ohella toteutuksissa painotetaan energiatehokkuutta ja ekologisuutta. Tätä konkretisoidaan viherkattoina ja istutuksina sekä rakennusteknisillä ratkaisuilla. Hulevesien käsittelyä varten on jo rakennettu biosuodatusallas, jonka rinnalle tehdään viivytysallas kapasiteettia parantamaan.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Lahden suojeltu linja-autoasema saa ympärilleen uuden modernin kaupunginosan”

  1. Jos kisapuistoon ei tehdä kunnon stadionia vaan karvahattu malli niin Rantakartano on pilalla valitettavasti.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi