Peter Vesterbackan ajama Tallinna-tunneli ajautui vastatuuleen Virossa: ministeri kritisoi valmistelua puutteelliseksi ja selvityksiä riittämättömiksi

Peter Vesterbacka sanoo, että samoihin kysymyksiin on vastattu jo useita kertoja.

Peter Vesterbacka. Kuva: Kimmo Räisänen

Kritiikki Suomesta Viroon kaavailtua yksityisrahoitteista Tallinna-tunnelia kohtaan on koventunut Virossa.

Viron uuden hallituksen infra-asioista vastaava ministeri Jaak Aab on lehtihaastatteluissa, mutta myös paikallisen valtiovarainministeriön verkkosivuilla kritisoinut Peter Vesterbackan ja hänen yhteistyökumppaneidensa valmistelua puutteelliseksi ja heidän selvityksiään riittämättömäksi.

Merkittävä päivälehti Eesti Päevaleht uutisoi tiistaina, että Viron hallitus on antanut hankkeen suunnittelijoille viimeisen tilaisuuden tarkentaa vastauksiaan.

Aabin mukaan hyvin monet asiat ovat yhä epäselviä. Ministeri haluaa vastauksia, onko Tallinna-tunneli yksityinen vai julkinen hanke, miten se rahoitetaan, ja onko se kustannustehokas.

Epäselvää on Aabin mukaan myös, miten tunneli liitettäisiin Rail Balticaan ja koituisiko Viron valtiolle mahdollisesti jotain ylimääräisiä kustannuksia.

Eesti Päevalehden keskiviikkoisessa pääkirjoituksessa ministerin kysymyksiä pidetään perusteltuina, jos maan hallituksen pitää nyt ratkaista suunnittelun jatko Viron lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Päätöksenteko Virossa on venynyt jo runsaat puoli vuotta. Siinä välissä on maan hallituskin vaihtunut.

Vesterbackan vetämä Finest Bay Area jätti viime vuoden joulukuussa Virolle pyynnön, jonka tarkoituksena oli aloittaa ympäristövaikutusten arviointi (yva) myös Viron päässä. Suomessa yva-menettely on jo vauhdissa.

Suomessa yva-menettely on tulevien hankkeiden selvittelyä ja päätöksenteon valmistelua. Yva-menettelyn tulosten perusteella voidaan tehdä päätöksiä rakennushankkeista ja niiden yksityiskohdista esimerkiksi tunnelilinjauksista.

Virossa ei samanlaista yva-menettelyä tunneta, vaan virolaisten eriplaneering on hyvin toisenlainen prosessi.

Siinä yhdistyy monia kaavoitusvaiheita, sen painoarvo on suuri ja siksi sitä koskevan aloituspäätöksen tekee Viron hallitus. Suomessa yva-prosessin voi laittaa vireille hankkeen suunnittelija, ja rakentamisesta päätetään vasta monien eri kaavavaiheiden jälkeen.

Tunnelihankeelle olennaisia kaavapäätöksiä Suomessa ovat muiden muassa Uudenmaan maakuntakaava, kaupunkien yleiskaavat ja asemakaavat.

Viron hallitus on lähettänyt eriplaneeringin vuoksi tarkentavien kysymysten listansa Finest Bay Arean lisäksi myös liikenne- ja viestintäministeriöön sekä Helsingin kaupungille.

Yrityspalveluiden päällikkö Ulla Tapaninen Helsingin elinkeino-osastolta sanoo, että kaupungilta halutaan lähinnä tilastotietoa Helsingin ja Tallinnan välisen liikenteen toteutumasta.

”Tilastointia hoitaa Suomessa Liikennevirasto, joten totesimme, että meidän kannattaa vastauksissa tehdä yhteistyötä liikenne- ja viestäministeriön kanssa”, Tapaninen sanoo.

Vastaukset Viroon lähtevät lomakauden jälkeen.

Peter Vesterbackan mielestä Viron hallitus kyselee asioita, joihin Finest Bay Area on eri yhteyksissä jo vastannut useita kertoja.

”Jos me sanomme, että kysessä on yksityisrahoitteinen hanke, silloin se rahoitetaan yksityisesti. Ei Viron valtiolta tai Suomen valtiolta tai kaupungeilta pyydetä rahoitusta”, Vesterbacka sanoo.

Hän tulkitsee lisäkysymykset lähinnä viivyttelytaktiikaksi.

”Siellä elää edelleen myytti toisesta, virallisesta hankkeesta. Mutta mikä on se organisaatio, joka sitä vetää? Missä on sen budjetti?” Vesterbacka kysyy.

Molemmat valtiot ovat todenneet, ettei niillä ole varoja tunnelin rakentamiseen. Myöskään Euroopan unionilta ei ole tukea odotettavissa lähivuosina.

Kaupunkien, maakuntaliittojen ja ministeriöiden yhteinen Finestlink-projektin loppuraportti valmistui puolitoista vuotta sitten. Sen perusteella hanke on niin mittava, että siihen tarvitaan EU:n rahoitusta.

Finest Bay Area allekirjoitti maaliskuussa 15 miljardin euron aiesopimuksen kiinalaisen Touchstone Capital -rahaston kanssa tunnelihankkeesta. Tunnelin rakentamisesta on tehty aiesopimus maailman suurimman rakennusyhtiön kiinalaisen CREC:n kanssa.

Virolaiset haluavat myös hyvin tarkkoja vertailutietoja eri linjausten rakennussuunnitelmista. Yva-menettelyssä on määrä tutkia neljää eri linjausta Viron puolella.

Tunnelin on kaavailtu päättyvän Tallinnan keskustan itäpuolelle lähelle Ülemisten lentokenttää.

Finest Bay Arean haluaa ensin katsoa, mikä linjaus on yva-selvityksen perusteella ympäristölle paras, ja jatkaa tarkempaa suunnittelua sen pohjalta. Yhdenkin linjauksen suunnittelu maksaisi useita kymmeniä miljoonia euroa.

Suomessa Finest Bay Arean tavoite raidelinjauksesta Espoon kautta on vastatuulessa. Uudenmaan maakuntahallitus valitsi viime keväänä Helsingin kautta kulkevan linjauksen ainoaksi suunnitteluvaraukseksi uuteen maakuntakaavaan. Maakuntavaltuusto käsittelee kaavaa syksyllä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Peter Vesterbackan ajama Tallinna-tunneli ajautui vastatuuleen Virossa: ministeri kritisoi valmistelua puutteelliseksi ja selvityksiä riittämättömiksi”

  1. Itse infrarakentamisen täysammattilaisena voin sanoa ettei tunneli ole
    millään keinoin tehtävissä 2024 valmiiksi.
    Tuo aikataulu on suorastaan ihan vitsi.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi