Tallinnan-tunnelia aletaan suunnitella ensisijaisesti Helsingin keskustan kautta – Peter Vesterbackan Espoo-linjaus kärsi takaiskun

Peter Vesterbacka: ”Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten Helsingin vetämä on ajatellut hoitaa rahoituksen ja rakentamisen.”

Havainnekuvaa siitä, millainen tunneli voisi olla. Kuva: Finest Bay Area/ Fira/ Zoan

Tallinnan-tunnelin reittiä lähdetään valmistelemaan siltä pohjalta, että se kulkee Helsingin keskustan ja Pasilan kautta.

Maakuntahallitus käsitteli ylimääräisessä kokouksessaan Uudenmaan maakuntakaavaa maanantaina.

Kokouksessa päätettiin äänestyksen jälkeen, että vain Helsingin kautta kulkevaa linjausta esitetään lausuntokierrokselle lähtevässä kaavassa. Tätä perustellaan sillä, että tunnelin pitää olla riittävän hyvin osa valtakunnallista liikennejärjestelmää ja kulkea liikenteen valtakunnallisten solmukohtien kautta.

Päätös oli tappio Peter Vesterbackan ja tämän yhteistyökumppanien esittämille tunnelilinjauksille. Kokouksessa espoolainen puheenjohtaja Markku Markkula (kok) esitti vaihtoehtoa, jossa kaavassa olisi pidetty mukana kaikki esillä olleet linjaukset vielä tässä vaiheessa. Hänestä kaikkien vaihtoehtojen osalta olisi pitänyt ensin selvittää tarkemmin esimerkiksi taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset ympäristöön ennen kuin mitään pudotetaan pois.

Markkulan esitys hävisi äänestyksen äänin 5–10. ”Valmistelu eri tahoilla myös muiden linjausten osalta jatkuu”, hän kirjoittaa. Espoo ei siis vielä ole pudonnut kokonaan pelistä hänen mielestään.

”Onhan Helsingin lentokenttäkin Vantaalla”

Vesterbacka sanoo, että äänestystulos oli odotettu, mutta tilanne on vielä auki. Jos maakuntavaltuusto sinetöi ratkaisun ensi syksynä, sitä voidaan tarvittaessa muuttaa vaihemaakuntakaavoilla. Muutokset tosin vievät vuosia.

”Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten Helsingin vetämä kilpaileva hanke on ajatellut järjestäytyä ja hoitaa rahoituksen ja rakentamisen”, Vesterbacka sanoo.

Hänen mielestään olisi reilua, että Helsinki kertoisi suunnitelmistaan.

”Helsinki-linjausta on perusteltu sillä, että puhutaan nimenomaan Helsinki-Tallinna kaksoiskaupungista. No, onhan Helsingin lentokenttäkin Vantaalla. Tämä on hyvin rajallinen tapa katsoa asiaa”, Vesterbacka kommentoi.

Kaavan luonnokseen oli merkitty sekä Helsingin että Espoon kautta kulkevat tunnelivaihtoehdot. Sen sijaan esimerkiksi Liikennevirasto (nykyinen Väylävirasto), liikenne- ja viestintäministeriö, Uudenmaan ely-keskus, Helsingin seudun liikenne (HSL) sekä Helsingin ja Vantaan kaupungit tahtoivat kaavaan vain yhden vaihtoehdon.

Espoon Keilaniemen kautta lentokentälle kulkevia linjausta on kaavaillut Peter Vesterbacka yhteistyökumppaneineen. Vuosi sitten julkaistussa viranomaisten vetämässä FinEstLink -esiselvityksessä suositettiin Tallinnasta Helsingin päärautatieaseman alle kulkevaa linjausta.

Uudenmaan maakuntakaava lähtee nyt lausuntokierrokselle. Tarkoitus on, että kaava hyväksytään maakuntavaltuustossa vuoden loppuun mennessä.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Tallinnan-tunnelia aletaan suunnitella ensisijaisesti Helsingin keskustan kautta – Peter Vesterbackan Espoo-linjaus kärsi takaiskun”

  1. Pannaan se kaavavaraus sitten periaatteessa minne vain, niin mitään järkeä koko hommassa ei ole. Ei pienintäkään.

    https://bit.ly/2Ja9U1R

    Eli tavoite olisi 2030-luvulla 50 miljoonaa matkustajaa vuositasolla. Tällä hetkellä koko Suomen lentoliikenteen, Tallinnan lauttojen ja VR:n kaukoliikenteen yhteenlaskettu vuotuinen matkustajamäärä on artikkelin mukaan sellaiset 47 miljoonaa. Mistä pirusta nämä meinaavat saada tuon viisikymmentä miltsiä pelkästään Helsingin ja Tallinnan väliä veivaamaan tällä väestöpohjalla edes tulevaisuudessa? 50 000 000/365/24/60 = n. 100 matkustajaa minuutissa = puolen tunnin välein juna, jossa olisi n. 3000 matkustajaa. Häh?

    Vesterbacka on läppämiehiä ja ideoita olla pitää, mutta jätettäköön tällaiset hourailut silti omaan arvoonsa. Tämä kun kaatuisi viimeistään konkassa – joka siis olisi väistämätön – veronmaksajien niskaan kuitenkin.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi