RT:n Anu Kärkkäinen on intohimoinen tennisfani – ”Olen juonikas pelaaja”

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus pitää RT:n Anu Kärkkäisen nyt kiireisenä. Hän ei usko, että lakiesityksen luonnos valmistuu aikataulussaan ensi syksynä. Työasioista Kärkkäinen pääsee eroon tenniksen avulla.

Anu Kärkkäinen on tyytyväinen.

”Voitin sunnuntaina kaksinpelin”, hän myhäilee.

Kärkkäinen on Rakennusteollisuuden elinkeinopoliittisista asioista vastaava johtaja, ja työpaikalla Helsingin Etelärannassa tiedetään hyvin, että hän on tennishullu.

”Ennen pelejä spekuloin ja niiden jälkeen hehkutan, jos olen voittanut”, Kärkkäinen nauraa.

Hän kuuluu OTC-tennisseuran seniorijoukkueeseen ja kilpailee ykkösdivisioonassa kahdessa sarjassa: 50- ja 55-vuotiaissa. Kärkkäinen pelaa sekä nelin- että kaksinpelejä ja yrittää ehtiä harjoituksiin muutaman kerran viikossa. Valmentaja kutsuu porukkaa Team Einsteiniksi, joka Kärkkäisestä on kuvaava nimitys.

Kentälle häntä vetää kilpailuvietti. Osin se on sisäsyntyistä, osin taustan syytä. Hän on urheilevan kuusilapsisen perheen nuorin, ja hänellä on ollut aina kova vimma peitota isoveljet ja sisko.

”Voitto ei ole pääasia. Tärkeintä on, että ei häviä”, hän virnistää.

Lapsuuden ja nuoruuden harrastukset – pöytätennis, jääkiekko, pesäpallo, squash ja sulkapallo – antavat vahvan pohjan.

”Minulla on hyvä pallosilmä ja taitava käsi. Olen juonikas pelaaja, mutta laiska liikkumaan.”

Kärkkäisen kovin saavutus on senioreiden SM-kisojen nelinpelihopea. Muutama vuosi sitten hän pelasi senioreiden MM-kisoissa maailmanmestareita vastaan.

”Hävisimme pystyyn, mutta se oli hieno kokemus.”

Pelatessa työtä ei voi miettiä

Tennis vaatii kuntoa, taitoa ja älyä. Pelatessa ei voi miettiä työasioita, mikä miellyttää Kärkkäistä.

Nykyisessä tehtävässään hän on ollut kuusi vuotta. Viime aikoina maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistus on vienyt pääosan hänen työajastaan. Kärkkäinen on RT:n edustaja ympäristöministeriön alueidenkäytön ja rakentamisen valmistelujaostoissa äänivallattomana asiantuntijana.

”MRL-uudistus on hallituskauden merkittävin yksittäinen lakihanke kansalaisten, yritysten ja ympäristön kannalta. Sen onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kaupungistumisen edellyttämä riittävä asuntotuotanto kasvukeskuksissa onnistutaan mahdollistamaan.”

Uudistuksen aloittanut edellinen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) halusi, että valmistelu ei tyssää vaaleihin. Siksi työhön osallistuu parlamentaarinen seurantaryhmä, jossa on kaikkien eduskuntapuolueiden edustus. Kantoja kysytään myös sidosryhmäfoorumilta, johon kuuluu 70–80 eri järjestöä. Lisäksi käytetään asiantuntijajaostoja, joiden työtä perkaa ympäristöministeriön virkamiehistä koostuva työryhmä.

Organisaatiokaavio näyttää melkoiselta häkkyrältä. Kärkkäisen mukaan nyt odotetaan linjauksia kaavajärjestelmästä, jonka pohjalta voidaan vasta miettiä linjauksia muissa jaostoissa esimerkiksi siitä, miten rakentamisen luvitus toimii vastaisuudessa.

Lakiesityksen luonnoksen pitäisi olla valmis ensi syksynä.

”En usko, että aikataulu pitää”, Kärkkäinen sanoo.

Huipputennis jumittaa sohvalle

Kärkkäisen elämässä on kolme tärkeää T-kirjainta: tytär, tennis ja työ. Arvojärjestyksessä 20-vuotias tytär on selvä ykkönen. Tenniksen ja työn sijoitukset eivät ole yhtä selviä.

Kärkkäinen harrastaa tennistä myös sohvalla. Hän voi viettää Grand Slam -kilpailujen aikaan päivittäin viisikin tuntia seuraamalla huipputennistä.

Vaikka 20-vuotias tytär ei aina oikein ymmärrä tätä, muu Team Einstein ymmärtää.

”Käymme WhatsApp-ryhmässä otteluiden aikana vilkasta keskustelua lyönneistä, pelitilanteista ja pelaajista.”

Kärkkäinen alkaa lopetella haastattelua.

”Illalla on treenit”, hän huomauttaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “RT:n Anu Kärkkäinen on intohimoinen tennisfani – ”Olen juonikas pelaaja””

  1. Hei, Rakennuslehti. Mitä tekemistä tällaisilla henkilökohtaisilla imagonbuustausteksteillä on rakentamisen ammattilaisille suunnatussa julkaisussa? Täällä näkee jonkinverran kirjoittelua laadusta, joten olisiko aika hoitaa oman tuotantoketjun laatu kuntoon ensi vuodeksi?

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi