Kokeile kuukausi maksutta

”Ilman rahankäytön valvontaa rakennetaan marmorista, kullasta ja kristallista” – ex-kansliapäällikkö Erkki Virtanen arvostelee stadionin huimaa hintaa

Helsingin Olympiastadionin uusi hinta-arvio on 330–350 miljoonaa euroa. Rakennuslehti selvitti, mitä huikean rahasumman taakse kätkeytyy.

Olympiastadionin työmaalla on ollut epäselvyyksiä palkkojen maksussa. Kuvassa työmaa kesällä 2018. Kuva Mika Ranta / HS

Olympiastadionin korjaushankkeesta tehdään valtiovarainministerinä toimineen Mika Lintilän määräyksestä erityistilintarkastusta. Syynä on huikeasti nousseet kustannukset, jotka valtio ja Helsingin kaupunki maksavat puoliksi.

Rakennuslehden haastattelemien henkilöiden yhteinen näkemys näyttää olevan, että erityistilintarkastuksessa ei löydy väärinkäytöksiä. Tähän viittaa myös Patentti- ja rekisterihallituksen Stadion-säätiöstä tekemä tarkastus.

Sen sijaan hanke on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun toiveitaan pääsee toteuttamaan toisen rahoilla.

Seurantaryhmän vetäjä vaihtui

Olympiastadionin remontin kallistuminen nousi voimakkaasti keskusteluun nelisen vuotta sitten. Hankkeella oli ollut jo 2012 asetettu ohjausryhmä, jossa on muun muassa valtion, Helsingin ja Stadion-säätiön edustajia. Ryhmän opetus- ja kulttuuriministeriöstä oleva puheenjohtaja vaihtui Harri Syväsalmesta Tiina Kivisaareen lokakuussa 2016.

Seurantaryhmä oli kirjannut aikaisemminkin hankkeen kustannusten ylityksiä, mutta Kivisaari vaati ensimmäistä kertaa esitystä, jolla hinta pysyisi kustannusarviossa. Tällaista esitystä ryhmä ei saanut, vaan uuden kustannusarvion, jossa hinta nousi 209 miljoonasta 261 miljoonaan euroon.

Siinä vaiheessa pääministeri Juha Sipilä pyysi eläkkeellä olevaa työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtasta selvittämään, miksi kustannusten nousu on enemmän sääntö kuin poikkeus rakennushankkeissa, joissa valtio on mukana.

”Huonolla mielellä seuraan tilannetta”, Virtanen arvioi tilannetta nyt.

Hänen mukaansa keskeinen syy Olympiastadionin huikeisiin kustannuksiin on avoin maksusitoumus, jossa valtio ja kaupunki lupaavat maksaa laskun puoliksi.

”Jos rahan käyttöä ei valvota, silloin rakennetaan marmorista, kullasta ja kristallista.”

Hanke muuttuikin peruskorjauskohteesta puoliksi uudisrakennushankkeeksi. Maan alle on rakennettu kokonainen toinen stadion.

Säästölistat eivät enää auttaneet

Virhe oli Virtasen mukaan myös se, että ohjausryhmää veti pitkään urheilumies Harri Syväsalmi. ”Kun puheenjohtaja on urheilumies, hän tekee marmoripalatsia.”

Ohjausryhmän uusi puheenjohtaja Tiina Kivisaari kertoo, että syksyllä 2016 kustannusten karsimiseksi ei ollut enää paljoakaan tehtävissä.

”Katsoin valtavaa monttua ja tajusin, ettei tätä hanketta voi jättää kesken.”

Säästölistoja tehtiin kuitenkin useita, joissa käytiin asioita läpi aina maalien hintavertailuista lähtien. Isot linjaratkaisut oli kuitenkin jo tehty. Ryhmän nimi muutettiinkin ohjausryhmästä seurantaryhmäksi.

Kivisaari muistuttaa, että kaikista laajennuksista ja lisäyksistä on päätökset olemassa.

”Poliittiset päätökset tehtiin yhteisvastuulla. En näe tässä hyvikset-pahikset-asetelmaa, nyt on helppoa olla jälkiviisas. Vuonna 2012 tehtiin päätös, että tämä kulttuuriperintö halutaan säilyttää.”

Nykytiedoilla Kivisaari on kuitenkin sitä mieltä, että Olympiastadion olisi voitu pelkästään peruskorjata ja lisätilojen tarvetta ei olisi liitetty stadioniin.

Päättäjän ei tarvitse murehtia maksuista

Valtion omistaman Senaatti-Kiinteistöjen operatiivinen johtaja Juha Lemström on ollut Olympiastadionin rakennushankkeen seurantaryhmässä vuodesta 2012. Hänen mukaansa ryhmälle kerrottiin pitkään, että rahat riittävät. Pienehköistä korotuksista kuitenkin kerrottiin, ensin lisämiljoonasta ja lopulta hinta kipusi 220 miljoonaan.

Lemströmin mukaan keskeinen ongelma on se, ettei hankkeessa ole ollut sellaista päättävää ohjausryhmää, jolla on kustannusvastuu. Ryhmä vain seurasi tilannetta. Hankkeessa tehtiin kaikkea uutta, mitä tarvittiin.

”Ei ollut ryhmää joka sanoisi, että rahat eivät riitä.”

Valtaa korjaushankkeessa on käyttänyt Stadion-säätiö, jonka hallituksessa on poliitikkoja. Rakennuttaja on Helsingin kaupunki. Rahoittajina ovat kaupunki ja valtio puoliksi.

”Päättäjä ja maksaja on eri organisaatio. Se antaa mahdollisuuden toivoa mitä tahansa. Autokaupassakin valitsisi erilaisen auton, jos sitä ei tarvitsisi itse maksaa”, Lemström sanoo.

”Päättäjän ja maksajan eriytyminen tuo ongelmia. Kustannusvastuu tuo vakavuutta peliin verrattuna siihen, että kaveri maksaa.”

Stadion-säätiökin on toiminut Lemströmin mielestä rationaalisesti. ”Se on edistänyt etujaan niin kuin säätiön pitääkin, mutta maksajan mielestä se ei tunnu hyvältä. Toisenlainen organisaatiomalli olisi tuonut toisenlaisen tuloksen.”

Hinta nousee 330–350 miljoonaan

Vaativan hankkeen kustannusten nousuille on Lemströmin mukaan sinänsä monia luonnollisia syitä. Hankkeesta päätettäessä suunnitelmat olivat puutteelliset eikä tilojakaan ollut piirretty valmiiksi. Vaatimuksia tuli matkan varrella lisää.

”Puutteelliset lähtötiedot alussa, vertailukohta puuttui, kustannusarvio oli optimistinen ja tuli niitä kuuluisia yllätyksiä. Myös rakennuskustannukset ja urakkahinnat nousivat”, Lemström tiivistää.

40 vuoden rakennuttajan kokemuksella Lemström kehuu työmaan urakoitsijaa ja rakennuttajaa. Hänen mukaansa kohde on rakennutettu hyvin. ”Mutta sillä ei pysty pelastamaan isoa rakenteellista ongelmaa.”

Myös urakkamalli, yhteistoimintaurakka, on Lemströmin mielestä oikea valinta, vaikka kustannusriski on tilaajalla.

Lemströmin mukaan selviää vasta loppuvuodesta, paljonko Olympiastadionin hanke loppujen lopuksi maksaa. Kohde valmistuu kesäkuussa, mutta laskuja tippuu vielä vuoden loppuun saakka.

”Tavoitehinta oli 197 miljoonaa euroa. Uusin hinta kaupungin papereissa on 329 miljoonaa euroa. Lopullinen hinta nousee 330–350 miljoonaan.”

Valtiolta ei enää avoimia maksulupauksia

Valtiolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa kasvanut osuutensa. Näin siitäkin huolimatta, että ministerit ottivat lisärahoitukseen tiukan kannan vuonna 2017. Kun 261 miljoonaan noussut kustannusarvio hyväksyttiin, viesti oli selvä, että lisärahaa ei enää tipu.

Hankkeen rahoitussopimusta ei kuitenkaan muutettu.

”Ei sitä purkamaankaan voitu ryhtyä. Valtion on pakko maksaa”, Virtanen sanoo.

Budjettipäällikkö Sami Ylioutinen pitää hyvänä Lintilän määräämää erityistilintarkastusta.

”Noin suuri kustannusten ylitys on harmillista. Siksi on tärkeää analysoida tarkasti, mistä ylitykset johtuvat, jotta voitaisiin jatkossa välttää vastaavia virheitä”, Ylioutinen sanoo.

Yksi Virtasen selvityksen keskeinen viesti on, että valtio ei voi enää antaa avointa maksusitoumusta rakennushankkeissa.

”Valtion maksuosuudelle on oltava sekä prosentuaalinen että euromääräinen katto. On käytettävä sekä henkseleitä että vyötä”, Virtanen sanoo.

Selvityksen julkistamistilaisuudessa pääministeri Sipilä sitoutui siihen, että valtio ottaa tämän käytännön.

Lue tästä, millaiseen rakentamiseen stadionin sadat miljoonat ovat huvenneet: Olympiastadionin sadat miljoonat kuluvat toiveisiin ja erittäin vaativiin rakennustöihin

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “”Ilman rahankäytön valvontaa rakennetaan marmorista, kullasta ja kristallista” – ex-kansliapäällikkö Erkki Virtanen arvostelee stadionin huimaa hintaa”

  1. Artikkeli oli hyvä siinä mielessä, että se kuvaa mainiosti, kuinka monesta näkökulmasta asiaa voi katsoa. Virtasen näkökulma edustaa vanhan budjettivastaavan näkökulmaa, jossa tärkeintä on antaa hankkeelle sovittu summa rahaa ja pysyä siinä. Se ei enää sitten kiinnosta,minkälainen lopputulos sillä rahalla saadaan aikaiseksi ja syntyykö sillä kelvollinen ja yhteisesti sovitun tavoitteen mukainen lopputulos. Näkökulma edellyttää budjetin arviomista täsmälleen oikein etukäteen ja sen kuuluisan kristallipallon käyttöä. Suuri syyllisten metsästys hankkeessa ei näytä tuottavan tulosta. Asioille näyttää löytyvän aina perustelut kun niitä kaivellaan. Rakennuslehti on vuosien saatossa julkaissut mittavan kokoelman artikkeleita Olympiastadioin vaiheista. On kerrottu ongelmat ja haasteet ja saadut palkinnot. Jos ne kaikki lukee, niin syntyy melkoisen hyvä käsitys ongelmakentästä. Hankkeen läpivientivaiheista ei taida enää olla jäljellä muuta kuin se ikivanhan projektin kulkukaavion mukainen viimeinen kohta, eli hankkeeseen osallistumattomien palkitseminen.

  2. Allianssimalli on kuin ladattu ase osaamattoman rakennuttajan kädessä. Urakoitsijalla ei ole tarvetta huolehtia budjetista, riittää kun pitää rakennuttajan edustajat tyytyväisinä tekemällä sen mitä halutaan. Olympiastadionilla kokenut urakoitsija on huolehtinut oman urakkansa kannattavuudesta ja ihan varmasti tiennyt että rahat eivät tule riittämään alkuunkaan.

    1. Tämä on niin hyvin kerrottu. Olympiastadion ei ole ainoa lajiaan. Näitä malleja siis kehitellään myös kannattavuus näkökulmasta ja aina nämä toimii kun rakennuttajan tai rakennuttajan edustajan ei tarvitse pelata omilla rahoillaan. Tämä maailma on niin mukava leikkipaikka aina, kun joku muu maksaa.

    2. Miksi otat tähän allianssimallin mukaan, kun stadion on tehty projektinjohtomallilla? Allianssiurakassahan kustannukset tutkitaan urakoitsijan kanssa etukäteen, ja se voi kyllä johtaa tavoitehinnan nousuun, mutta ainakin lähdetään liikkeelle realistisissa odotuksissa. Silloin tulee ilmi mitä esim. noiden maanalaisten kerrosten rakentaminen maksaa, ja tilaaja saa tehdä päätökset onko niistä valmis maksamaan vai ei. On reilumpaa tuoda kustannuspaineet esiin jo suunnitteluvaiheessa kuin vasta sitten kun on jo ”monttu maassa” jolloin ne on vain otettava vastaan.

  3. Onhan tämä käsittämätöntä tilaajatoimintaa( tai= täydellinen sekasotku ). Oiva esimerkki täysin isännättömästa investoinnista!Toteutusmuoto on pääosassa rahoituksen kanssa. Hankkeessa on ohjaus-/ seurantaryhmä, jossa istuu mm.40 vuoden rakennuttajakokemuksen omaava jäsen!! Valtoin hallinnon projekteissa budjetit ovat aina joustaneet. Mikä organisaatio on tarkastanut urakoitsijoiden vaiheittaiset lisälaskutukset( _-tarjoukset ), mikä on heidän ammattiosaaminen? Onko ” osaamista” se, että selvitetään löytyisikö vastaava ennakkotapaus statistiikasta!?
    Suurteollisuus on rakennuttanut vuosikymmenien aikana vaativat laitosinvestoinnit; aikataulut ja kustannukset ovat pitäneet, projektien johdossa ovat olleet tyvestä puuhun nousseet rakentamisen raudanlujat ammattilaiset, yläpuolellaan tuotannosta vastannut johtoryhmä. Motivaatio työhön on luonnostaan ollut korkeatasoinen. Kaikki em. puuttuu näistä isännättömistä valtion/ yhteiskunnan projekteista.

  4. Olisiko nyt vaan niin, että voitelu tai yhteistyö on ollut kiitettävän hyvää. Seuraavat vastaavanlaiset hankkeet odottavat vuoroaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat