Kokeile kuukausi maksutta

Nyt alkoi yhteiskuntavastuu: Senaatti antaa 100 prosentin vuokravapauden vaikeuksissa oleville pk-yrityksille

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on tehnyt poikkeusjärjestelyjä yksityisten vuokralaistensa vuokranmaksuun ja haluaa helpottaa vuokralaisinaan olevien pk-yritysten tilannetta koronapandemian aikana.

Senaatin omistukseen kuuluu esimerkiksi Kansallisooppera. Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Senaatti antaa tarvittaessa 100 prosentin vuokranalennuksen yksityisille pienille ja keskisuurille yrityksille ja yhdistyksille.

Poikkeusjärjestelyt vuokranmaksussa koskevat Senaatin vuokralaisina olevia yksityisiä pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja yhdistyksiä, joiden tilanne on merkittävästi vaikeutunut koronapandemian aikana.

Senaatin tiedotteen mukaan nyt tehty linjaus koskee huhti- ja toukokuun vuokria. Alennus edellyttää vuokralaisilta yhteydenottoa Senaattiin ja perustelut alennukselle.

Senaatti on valtion liikelaitos, joka vastaa valtionhallinnon toimitiloista. Pieni osa Senaatin asiakkaista on yksityisiä yrityksiä. Vuokralaisina on esimerkiksi ravintoloita, kahviloita ja kauppaliikkeitä.

Valtion ja muiden julkisyhteisöjen virastot ja laitokset saavat rahoituksensa tai pääosan siitä julkisista varoista, samoin kuin valtaosa kulttuurilaitoksista. Näiden asiakkaiden ja julkisyhteisöjen omistamien yhtiöiden ja yhteisöjen osalta ei ole tehty muutoksia vuokranmaksuun, vaan niissä noudatetaan edelleen vuokrasopimuksiin kirjattuja vuokranmaksun eräpäiviä.

”Seuraamme koronapandemian kehitystä ja tarvittaessa ryhdymme uusin toimenpiteisiin auttaaksemme vuokralaistemme toiminnan jatkumisen poikkeusolojen yli”, Senaatin tiedotteessa todetaan.

Kevakin joustaa

julkisten alojen eläkevakuuttaja Keva ilmoitti Twitterissä lauantaina neuvottelevansa vuokrahelpotuksista yritysvuokralaistensa kanssa.

Kevan omistuksiin kuuluvat esimerkiksi hämeenlinnalainen kauppakeskus Goodman, Lielahtikeskus Tampereella, kauppa- ja viihdekeskus Minnan Kuopiossa sekä Lohjantähti Lohjan keskustassa.

”Yrityksen taloudellisen tilanteen vaatiessa on mahdollista luopua vuokrasta kokonaan määräajaksi”, Keva tviittasi.

Aiemmin Kevan ilmoitti tiedotteella vuokrajoustomahdollisuudesta, jotta koronaviruspandemian pitkäaikaisvaikutus pieniin ja keskisuuriin yritysvuokralaisiimme jäisi mahdollisimman pieneksi.

Tiedotteen mukaan Keva on valmis joustamaan yritysten vuokranmaksuajoissa ja muissa sopimusehdoissa. Lähtökohtana joustoille on se, että vuokranmaksukyvyn aleneminen johtuu nimenomaan koronasta.

Viime viikolla eläkeyhtiöistä esimerkiksi Varma ja Ilmarinen ilmoittivat vuokrajoustoistaan.

Myös Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Lasipalatsin omistava kiinteistöosakeyhtiö Lasipalatsi on ilmoittanut, että se ei peri lainkaan vuokria huhtikuun ajalta. Toukokuulle yhtiö lupasi 25 prosentin vuokranalennuksen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat

Lasipalatsin tiloissa toimii useita pienyrityksiä ja esimerkiksi taidemuseo Amos Rex. Kiinteistöyhtiön omistaaa suomenruotsalainen Föreningen Konstsamfundet -säätiö.

Myös Helsingin kaupunki antaa liiketilojen vuokrista pyynnöstä lykkäystä kolme kuukautta.

”Alennuksia ei ole ehditty miettiä valmiiksi, mutta lykkäykset varmistavat ettei kukaan mene vuokrien takia konkkaan ja tätä on aikaa ajatella”, Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs kertoo Twitterissä.

Edit: Juttua täydennetty Helsingin kaupungin osalta 25.3. kello 15.50.

 

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nyt alkoi yhteiskuntavastuu: Senaatti antaa 100 prosentin vuokravapauden vaikeuksissa oleville pk-yrityksille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat