Helsingin seudulla puretaan surutta jo jopa 1990-luvun rakennuksia: ”Olemme nuori maa, jolla on nuori, hätäinen kulttuuri”

Pääkaupunkiseudulla on purettu monia rakennuksia, jotka eivät ehtineet saavuttaa edes 40 vuoden ikää.

Metropolia-ammattikorkeakoulu, Leppävaara, 1988–2020 ja 2003–2020. Metropolian ammattikorkeakoulun rakennukset valmistuivat vuosina 1988 ja 2003. Erityisesti uudemman rakennuksen tukirakenteissa oli puutteita. Rakennukset vajosivat ja niiden rakenteisiin ilmaantui halkeamia ja painautumia. Rakennukset purettiin keväällä 2020. Kuva: Kalle Koponen / HS

Purkamisesta aiheutuu turhia päästöjä ja samalla voidaan menettää kulttuurihistoriaa. Toisaalta purkamiselle on yleensä aina jotkin perusteet, muistuttaa kiinteistötalouden professori.

Sen kesän Mikko Salminen muistaa hyvin. Aamuisin herätyskello soi aikaisin, sillä seitsemältä piti olla hommissa työmaalla.

Elettiin vuotta 1976. Salminen oli lukiossa ja saanut kesätyöpaikan uuden K-kaupan rakennustyömaalta Kauniaisten Tunnelitieltä, rautatieaseman kupeesta. Päivisin hän paiski hommia raksalla, iltaisin kävi jääkiekkotreeneissä.

Salmisen kesätyö kesti vain viisi viikkoa. Työmaa jäi kuitenkin hänen mieleensä. Betonista valettu K-kaupan talo, se pysyisi paikallaan ainakin sata vuotta. Oli hienoa olla mukana rakentamassa jotain sellaista.

Kului vuosikymmen, toinen ja kolmaskin. Mutta sitten, 2000- ja 2010-luvun vaihteessa, K-kaupan talo purettiin. Se ehti seisoa Tunnelitiellä vain reilut 30 vuotta.

”Kun kuulin talon purkamisesta, ensimmäinen ajatus oli, että tämähän on sulaa hulluutta. Siihen oli 1970-luvulla tehty betonista valettu talo, joka voisi kestää lähemmäs sata vuotta”, Salminen sanoo.

K-kaupan talon purku liittyi Kauniaisten keskustan uudistamiseen. Samoihin aikoihin keskustasta purettiin muitakin rakennuksia ja rakennettiin tilalle muun muassa uusia asuintaloja.

Lue lisää: Kauppakeskus kuin ektoplasmaa, keskusta kuin Neuvostoliitto: Onko Kauniainen todella niin epäonnistunut, kuin kriitikot väittävät?

2000-luvulla kaupunkisuunnittelussa alettiin painottaa tiivistä rakentamista hyvien kulkuyhteyksien päähän, käytännössä usein juuri raideliikenteen asemien läheisyyteen. Tätä ajattelua vasten kaksikerroksinen kaupparakennus aseman ja keskustan välissä alkoi ehkä näyttää vähän vanhentuneelta.

K-kaupan talo on vain yksi esimerkki rakennuksesta, jonka elinkaari on jäänyt lyhyeksi. Vastaavia tapauksia on lukuisia muitakin: Esimerkiksi Espoossa Tapiolan Vesiputoustalo rakennettiin vuonna 1985 ja purettiin jo vuonna 2018, eli 33 vuoden jälkeen. Helsingissä Pasilan asema valmistui vuonna 1990 ja purettiin vain 27 vuotta myöhemmin.

Vaikka K-kaupan talon purkamisesta on jo kymmenisen vuotta, herättää se Mikko Salmisessa edelleen suuria tunteita. Salminen on asunut Kauniaisissa vuodesta 1972 ja istuu nykyisin kaupunginhallituksessa kokoomuksen edustajana. Hän ei toiminut valtuutettuna silloin, kun talon purkamisesta päätettiin.

”Kaupunkisuunnittelu on mennyt pieleen, jos ei tiedetä, mihin suuntaan yhdyskunta ja yhteiskunta kehittyy. On päättäjien visioiden puutetta, että ensin annetaan rakentaa matala kaupparakennus ja sitten 30 vuoden kuluttua puretaan se asuntojen tieltä”, Salminen sanoo.

Lue lisää: Helsinki purkaa nyt surutta 60- ja 70-lukua rakennuskannastaan: Yliarkkitehdin mukaan historian karmeista virheistä ei ole opittu

Monet laskevat kolmikymppisen aikuisen vielä nuoreksi: työmarkkinoilla oma paikka voi olla hakusessa, asuntolainaa ei ehkä vielä ole otettu eikä parisuhderintamalla ole välttämättä kiirettä vakiintua.

Miksi sitten kolmikymppinen rakennus on vanhus ja parhaat päivänsä nähnyt ja se on aika heivata syrjään nuorempien tieltä?

Syitä on monia. Voi olla, että rakennus ei enää palvele alkuperäistä käyttötarkoitustaan, se ei sovi omistajansa strategiaan tai se on päässyt tai päästetty niin huonoon kuntoon, ettei omistaja koe sen kunnostamista järkeväksi. Myös muutokset kaupunkisuunnittelussa ja siinä, mikä nähdään hyvänä ympäristönä, voivat vaikuttaa purkupäätöksiin.

”Riippuen talotyypistä ja talon käyttötarkoituksesta tai sijainnista tämä on todella laaja asia”, sanoo Aalto-yliopiston kiinteistötalouden professori Kauko Viitanen.

Esimerkiksi syrjäisillä muuttotappioalueilla rakennuksia saatetaan joutua purkamaan sen takia, ettei niille yksinkertaisesti ole enää käyttäjiä. Kasvavilla kaupunkialueilla purkamiseen liittyy yleensä se, että paikalle halutaan rakentaa jotain muuta. Esimerkiksi lähiöissä matalia ostoskeskuksia saatetaan purkaa asuinkerrostalojen tieltä.

Viitanen tarkastelee asiaa ensisijaisesti kiinteistön omistajan näkökulmasta. Tällöin purkamisen motiivina on usein raha.

”Lähes aina siellä on taloudellinen tarve tai jopa pakko taustalla. Jos omistajana on normaali yhtiö, sen kuuluu tehdä voittoa, muuten se menee konkurssiin.”

Kiinteistöjen arvoa ei kuitenkaan mitata vain rahassa. Rakennuksiin, myös uudempiin niistä, voi liittyä muun muassa kulttuurihistoriallisia ja esteettisiä arvoja, jotka tekevät niistä arvokkaita.

”Toki on myös tilanteita, joissa rakennus on omistajan näkökulmasta taloudellisesti kannattamaton, mutta se halutaan säästää. Vaalitaanhan vanhoja kartanoitakin, vaikka ne voivat olla epäkäytännöllisiä. Silloin ensisijaisena motiivina voi olla vanhan säilyttäminen, ja siihen pitää löytyä rahat sitten muualta”, Viitanen sanoo.

Lue lisää: ”Meillä on liian huono patinan sieto” – Vanhoja rakennuksia puretaan Suomessa nyt vimmaisesti ja purkuperusteeksi käy melkein mikä vain

Se, että järeitä, käyttökelpoisia rakennuksia puretaan muutaman vuosikymmenen käytön jälkeen, on tuskin kenenkään mielestä ideaalitilanne.

Sen lisäksi, että samalla voidaan menettää paikallishistoriaa, liittyy esimerkiksi betonirakennusten purkuun merkittäviä ympäristökysymyksiä. Sementin valmistus kuluttaa runsaasti energiaa, eikä kaikkea purkujätettä pystytä kierrättämään.

Miten sitten voitaisiin välttyä siltä, että kolmikymppinen rakennus joutuu puskutraktorin alle?
Mikko Salminen syyttää tilanteesta kuntapäättäjiä, jotka eivät hänen mukaansa osaa katsoa tulevaan ja vaatia suunnitelmia, jotka kestäisivät aikaa.

Myös Kauko Viitasen mielestä iso ongelma on se, että tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa eikä sitä oikein osata tehdä.

”Pitäisi ymmärtää, että rakennuksen elinkaari on riippuvainen ihmisistä. Kun ihmisellä ei ole enää rakennukselle käyttöä, se muuttuu tarpeettomaksi.

Viitanen ehdottaa yhtenä ratkaisuna kevyempää rakentamista: sitä, että luovuttaisiin raskaista rakenteista ja hyväksyttäisiin se, että rakennus saattaa vanhentua 30 vuodessa.

”Entä jos tekisimmekin rakennuksia, jotka olisivat helposti muunneltavissa, liikuteltavissa ja purettavissa?” hän kysyy.

Tämän ei Viitasen mielestä tarvitsisi tarkoittaa arkkitehtuurin laadusta ja rakennusten ulkonäöstä tinkimistä.

”Tässä olisi uusia haasteita suunnittelijoille, että miten suunnitella kauniita, väliaikaisia rakennuksia. Rakennusten ensisijainen status on kuitenkin ihmisten toiminnan tukemisessa. Eivät ne jää ikuisiksi ajoiksi maan pinnalle.”

Väliaikaisiin rakennuksiin liittyy myös isoja kysymysmerkkejä. Ajatus esimerkiksi purettavaksi tarkoitetusta kirjastosta tai konserttisalista voi tuntua vieraalta.

Kauniaisissa Mikko Salminen toivoo, ettei K-kaupan talon kaltaisia tilanteita tulisi enää vastaan. Järin toiveikas hän ei tosin ole.

”Olemme nuori maa, jolla on nuori, hätäinen kulttuuri. Pitäisi saada koti, joka kestää 50–100 vuotta. Se vain tuntuu aika mahdottomalta.”

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin seudulla puretaan surutta jo jopa 1990-luvun rakennuksia: ”Olemme nuori maa, jolla on nuori, hätäinen kulttuuri””

Jätä kommentti