Kokeile kuukausi maksutta

Kesko rahtaa rakennustarvikkeita myös sähkörekoilla – ensimmäiset käyttöön pk-seudulla

Logistiikan osuus kokonaispäästöistämme on noin 30 prosenttia, joten sillä on merkittävä rooli hiilineutraalin tulevaisuuden rakentamisessa, sanoo logistiikkajohtaja Jyrki Tomminen.

Molemmat sähköautot liikennöivät pääkaupunkiseudulla. Yöllä varatut akut riittävät taajama-ajossa koko päiväksi. (Kuva: Kesko)

K-ryhmä on ottanut käyttöönsä kaksi täyssähkökuorma-autoa, jotka kuljettavat rakennustarvikkeita työmaille ja elintarvikkeita K-ruokakauppoihin pääkaupunkiseudulla.

Toinen uusista autoista on päivittäistavarakaupan käytössä ja toinen rakentamisen ja talotekniikan ketjujen K-Raudan ja teknisen tukkukaupan Onnisen käytössä. Molemmat liikennöivät pääkaupunkiseudulla.

”Logistiikan osuus kokonaispäästöistämme on noin 30 prosenttia, joten on selvää, että logistiikalla on merkittävä rooli erityisesti hiilineutraalin tulevaisuuden rakentamisessa.  Kuorma-autot ovat Suomessa ensimmäisiä laatuaan”, sanoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan logistiikkajohtaja Jyrki Tomminen.

Sähköautot ladataan uusiutuvalla energialla tuotetulla sähköllä ja esimerkiksi yön aikana lähtöterminaalissa. Kantakaupungissa akku riittää yleensä koko työpäivän ajaksi. Yksi valtti on autojen hiljaisuus.

”Onnisen ja K-Raudan tuotteita rakennustyömaille kuljettava kuorma-auto liikennöi Pasilan myymälöiden yhteydessä sijaitsevasta terminaalista, jolloin pystymme tehostamaan pääkaupunkiseudun kuljetuksia ja vähentämään kuljetuksista syntyviä päästöjä tehokkaasti”, kertoo K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kesko rahtaa rakennustarvikkeita myös sähkörekoilla – ensimmäiset käyttöön pk-seudulla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat