Kreate kirii Klaukkalassa – uusi ohikulkutie valmistumassa liki vuoden etuajassa

Urakkaa ovat vauhdittaneet suotuisat sääolot sekä sujuva yhteistyö eri osapuolten välillä.

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie on uusi Klaukkalan keskustaajaman kiertävä yhteys. Noin 34 miljoonan euron tiehanke on osa korjausvelkaohjelmaa. (Kuva:Väylävirasto)

Klaukkalan uuden ohikulkutien rakennustyöt ovat kesän aikana edenneet sutjakkaasti, kertoo Väylävirasto. Nyt tavoitteena on avata tie liikenteelle jo loppuvuodesta.

”Aikatauluun ovat vaikuttaneet positiivisesti muun muassa hyvin sujunut yhteistyö hankkeen eri osapuolien välillä, suotuisat sääolosuhteet sekä työmaaporukan hellittämätön uurastus”, kertoo urakoitsijana toimivan Kreaten projektipäällikkö Sami Laakso.

Alun perin tie oli määrä ottaa liikenteelle syksyllä 2021.

”Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme tien ajoneuvoliikenteelle jo ennen kuin tämä vuosi päättyy eli noin vuoden suunniteltua aikaisemmin”, arvioi projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.

Vuoden 2021 aikana tehdään vielä viimeistelytöitä, kuten viher- ja istutustöitä, kiveystöitä, sekä urakka-alueen maisemointeja.

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie on uusi Klaukkalan keskustaajaman kiertävä yhteys, joka parantaa alueen liikenneolosuhteita ja mahdollistaa lähialueiden maankäytön kehittämisen.

Hankkeen kustannusarvio on 34 miljoonaa euroa, josta Nurmijärven kunnan osuus on kahdeksan miljoonaa euroa. Hanke on osa korjausvelkaohjelmaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kreate kirii Klaukkalassa – uusi ohikulkutie valmistumassa liki vuoden etuajassa”

Jätä kommentti