Lehdon tappio kutistui heinä-syyskuussa – kauppa on käynyt koronasta huolimatta

Rakennusyhtiö Lehto Groupin tappio pieneni heinä-syyskuussa, mutta myös liikevaihto laski viidenneksen. Yhtiö odottaa loppuvuodelta positiivista liiketulosta.

Lehdon tehdas Hartolassa. Kuva: Tuomas Siitonen

Lehdon tulos ennen veroja jäi kolmannella neljänneksellä 4,0 miljoonaa euroa tappiolle. Vuotta aiemmin tappiota ennen veroja tuli 15,8 miljoonaa euroa.

Liikevaihto laski 120,4 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 151,5 miljoonasta eurosta.

Yhtiön liikevoitto jäi 2,6 miljoonaa euroa miinukselle. Vuosi sitten vastaavaan aikaan liiketappiota kertyi 14,4 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio pieneni 0,06 euroon 0,23 eurosta.

Lehdon toimitusjohtaja Hannu Lehto kertoo tulostiedotteessa, että tämän vuoden tulosta rasittavat edelleen edellisellä tilikaudella aloitettujen heikkokatteisten tai tappiollisten projektien loppuunsaattamisen kustannukset.

Yhtiöllä on heikkokatteisia koulu- ja hoivahankkeita. Tappioita sille on kertynyt Ruotsin toiminnoista ja yhdestä peruskorjaushankkeesta.

”Koronapandemia ja yleisesti heikentynyt taloustilanne on tuonut markkinoille epävarmuutta, mutta kauppa on käynyt suhteellisen tasaisesti ja olemme saaneet uusia isojakin kauppoja”, hän lisää.

Lehdon tilauskanta oli syyskuun lopussa 512,8 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 652,5 miljoonaa euroa. Asuntojen tilauskanta kasvoi, mutta toimitilojen laski.

Yhtiön rahoitusasema on Lehdon mukaan kehittynyt suotuisasti. Yhtiö on lyhentänyt korollista velkaansa ja valmistelee merkintäoikeusantia loppuvuodelle.

Lehto perui näkymänsä huhtikuussa, mutta arvioi nyt, että vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto on noin 150-170 miljoonaa euroa ja liiketulos on positiivinen.

Näkymän keskeisin epävarmuustekijä on osavuosikatsauksen mukaan yhden omaperusteisen asuntohankkeen valmistumisaikataulu. Lehto arvioi sen valmistuvan vuoden viimeisellä viikolla ja kertoo, että hankkeen koko liikevaihto ja kate tuloutuu valmistumishetkellä.

Lehdon vuosien 2021-2023 strategiassa puurakentaminen saa aiempaa suuremman painoarvon. Yhtiö perustelee tätä muun muassa puukerrostalojen kysynnän kasvulla ja arvioi niiden vastaavan ekologisuuden ja kestävän kehityksen vaatimuksiin.

Pitkässä strategiassaan yhtiö tavoittelee keskimäärin 10-20 prosentin liikevaihdon vuosikasvua ja noin 10 prosentin liikevoittoprosenttia. Omavaraisuusastetavoite ilman IFRS16 mukaisia vuokrasopimusvelkoja on vähintään 35 prosenttia. Osinkoa Lehto pyrkii jakamaan noin 30-50 prosenttia tilikauden tuloksestaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehdon tappio kutistui heinä-syyskuussa – kauppa on käynyt koronasta huolimatta”

Jätä kommentti