Kokeile kuukausi maksutta

SKOL valitsi Vuoden nuoret konsultit – voittajat puhuvat vastuullisuuden puolesta

Tänä vuonna kilpailu järjestettiin uudistetulla konseptilla kohdentamalla kilpailu alaa opiskeleviin nuoriin ja tulevaisuuden alan ammattilaisiin.

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry on valinnut Vuoden nuoret konsultit 2020.  Valituiksi tulivat Saara Sassi (Etteplan), Matias Hirvikoski (A-Insinöörit), Niko Myllykoski (Welado), Elsa Valta (Ramboll) ja Veera Varis (Granlund).

Voittajaviisikon kilpailuvastauksissa nousivat tuomarison mukaan esiin vahva halu kehittää tapoja, joilla ala voi edistää vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteita. Keskeisenä osana nuoret näkivät teknologian vielä laajemman hyödyntämisen ja yhteistyön eri osaajien välillä.  Innostavia tekijöitä olivat myös työn konkreettisuus ja merkityksellisyys, alan monipuolisuus ja jatkuvan kehittymisen mahdollisuudet.

Vuoden nuori konsultti on suunnittelu- ja konsultointialan uransa alkuvaiheessa oleville asiantuntijoille tarkoitettu kilpailu, jota on järjestetty vuodesta 2014 lähtien. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin uudistetulla konseptilla kohdentamalla kilpailu alaa opiskeleviin nuoriin ja tulevaisuuden alan ammattilaisiin.

Kilpailun avulla tuodaan esille suunnittelu- ja konsultointialaa opiskelevien nuorten osaamista, alan monimuotoisuutta sekä jaetaan tunnustusta innovatiivisille ja lahjakkaille nuorille osaajille. Palkinnon arvo on 1500 euroa.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “SKOL valitsi Vuoden nuoret konsultit – voittajat puhuvat vastuullisuuden puolesta”

  1. Lähes kaikessa on kysymys siitä että työllistetään .
    Siis kaivetaan ojia ja toinen tulee perässä ja täyttää ojan , syksyisin liimataan lehdet takaisin oksiin…lopulta kaikkien työ on yhtä tärkeätä kun oikein miettii.
    Paras konsultti on sellainen joka tekee suunnitelman ensin itse valmiiksi. Ja muut sitten kokeilun sijaan valmistaa.

  2. Nuorissa on tulevaisuus, hyvä että he haaveilevat, aivan samalla tavalla kun oma sukupolveni aikoinaan. Vastuullisuutta ja kestävää kehitystä ei voi kylliksi ylistää, ne ovat kansantaloutemme ja kiinteistövarallisuutemme kannalta tärkeitä aihealueita kehitettäväksi ja kätkevät sisälleen enemmän otsikoita kun äkkiseltään osaa edes ajatella. Todellisuus näille nuorille kirkastuu sitten vähän myöhemmin, kun oppii tajuamaan millä hiekkalaatikolla ja millä säännöillä leikitään. Jos rahaa ja ahneutta ei olisi, näiden nuorien haaveet olisivat toteutuskelpoisia.

    Toivoa sopii, että tämä uusi sukupolvi lähtee muuttamaan alan rakenteita muullakin tavalla kuin pelkällä ryhmähalilla ja puiden syleilyllä. Nämä ovat toki hyviä toimia pehmeämpien arvojen suuntaan, jota nyky-yhteiskunta vääjäämättä tulee tarvitsemaan, mutta myös ne konkreettisimmat eniten vaikuttavat rakenteet tarvitsisivat isoja muutoksia ja sinne olisi syytä laittaa suurimmat panokset. Näiden rakenteiden muuttaminen toki tarvitsee ensin kipuamista pelipaikoille josta muutoksia on mahdollista ajaa.

    Fira ja YIT ovat näemmä myös hienosti keksineet uusia tuulia johtamisen kulttuuriin, jossa itseohjautuvuus, metsäretki sähköbussilla luontoon ja kaikilla on kivaa ensin, sitten talonrakentaminen. Hyvää on varmasti se, että toimintamalleja haastetaan, vaikka mentäisiinkin ensin toiseen äärilaitaan. Ajattelisin, että hyvää tässä Firan ja YIT;n kaapista ulostulossa on se, että alalla on tarpeettoman paljon narsismijohtamista, josta olisi syytä päästä eroon. Narsismijohtamisen taustalla löytyy myös keskimääräistä enemmän korruptiota ja rahan ahneutta. Tämä syö poikkeuksetta joukkueen tasapainoa ja toimintakykyä ratkaisevan paljon, kallistaa myös markkinaa.

    Koittakaapa nuoret konsultit aidosti pohtia, laskea ja skaalata seuraavaksi kuinka vastuullista kaavailtu puurakentaminen loppujen lopuksi onkaan. Siinä samalla saatatte oppia ymmärtämään kuinka historia toistaa itseään rakennusalalla.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat