Kokeile kuukausi maksutta

Liikevaihtoaan reippaasti kasvattanut Bravida aikoo jatkaa yritysostoja – Huoltoliiketoiminta kiinnostaa

Toimitusjohtaja Marko Holopaisen mukaan yhtiön henkilöstö joutui venymään etenkin viime keväällä koronaepidemian alettua, mutta kaikki jaksoivat ja sopeutuivat vaikeassa tilanteessa hyvin.

 

Toimitusjohtaja Marko Holopainen luotsaa Bravidaa kasvamaan.

Ruotsalaisen talotekniikkayhtiö Bravidan liikevaihto kasvoi vuonna 2020 Suomessa 18,9 prosenttia 132,6 miljoonaan euroon. Ahkerasti yritysostoja tehnyt yhtiö on kasvun ohella kohentanut kannattavuuttaan. Liikevoitto (EBITA) yli kaksinkertaistui 5,3 miljoonaan euroon, joka vastaa 4,0 prosentin liikevoittotasoa.

Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopaisen mukaan yhtiön henkilöstö joutui venymään etenkin viime keväällä koronaepidemian alettua, mutta kaikki jaksoivat ja sopeutuivat vaikeassa tilanteessa hyvin.

Bravida on kasvanut Suomessa yritysostoilla mutta Holopaisen mukaan viime vuoden kasvusta suurin osa tuli kuitenkin orgaanisesti.

Bravida on tehnyt Suomessa kaikkiaan kahdeksan yrityskauppaa. Tuorein ostos on putkistoprojekteihin ja -huoltoihin keskittyvä SKM Service, jonka liikevaihto on 13 miljoonaa euroa. Yhtiön tavoitteena on jatkaa yritysostoja, kunhan kohde sopii Bravidan strategiaan ja toimii kannattavasti. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on huoltoliiketoiminta.

”Meillä on vahva rutiini ja kulttuuri yrityskauppojen tekemiseen ja toimintojen yhdistämiseen. Konserni on tehnyt paljon kauppoja ja meillä on käytännössä koetellut mallit. Emme hae kasvua, joka ei ole kannattavaa”, Holopainen sanoo.

Kestävää kehitystä jatketaan

Viime vuonna Bravida Finland sai tilauksia 147,8 miljoonan euron arvosta ja tilauskanta on 83,9 miljoonaa euroa. Holopaisen mukaan tilauskanta antaa vakaan lähdön kuluvalle vuodelle ja uusien projektien tilanne vaikuttaa hyvältä, vaikka korona voikin aiheuttaa ongelmia. Yhtenä teemana yhtiössä on kestävän kehityksen toimenpiteiden jatkaminen.

”Ajoneuvopuolella olemme siirtymässä fossiilittomiin polttoaineiseen ja tehostamme jätteiden kierrätystä. Hallintopuolella eettiset asiat, työturvallisuus ja tasavertaisuus ovat tärkeitä.”

Koko Bravida-konserni teki viime tilikaudella runsaan kahden miljardin euron liikevaihdolla 6,4 prosentin liikevoiton.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Liikevaihtoaan reippaasti kasvattanut Bravida aikoo jatkaa yritysostoja – Huoltoliiketoiminta kiinnostaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat