Kokeile kuukausi maksutta

Eristevalmistajien kartelli sai vahvistuksen – Markkinaoikeus määräsi seuraamusmaksun kahdelle yritykselle

Markkinaoikeus vahvisti antamassaan ratkaisussa Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) esityksen, että kolme rakennuseristevalmistajaa on syyllistynyt valtakunnalliseen hintakartelliin.

Markkinoikeus määräsi Jackon Finlandin ((aiemmin ThermiSol Oy) maksamaan 2 miljoonaa euroa ja UK-Muovin maksamaan 1,2 miljoonaa euroa seuraamusmaksuja.

KKV esitti joulukuussa 2018, että markkinaoikeus määrää Jackon Finlandille 2,8 miljoonan euron ja UK-Muoville 1,5 miljoonan euron seuraamusmaksun EPS-eristeiden kartellista.

”Kyseessä on selvä hintakartelli. Hintakartellit nostavat hintoja asiakkaiden vahingoksi ja ovat siten erittäin haitallisia viime kädessä sekä kuluttajille että kansantaloudelle. Niistä on syytä määrätä niin ankarat seuraamukset, ettei kartelli ole kannattavaa siihen osallistuville yrityksille”, KKV:n johtaja Valtteri Virtanen sanoo.

KKV ei esittänyt seuraamusmaksua kartelliin osallistuneelle Styroplast Oy:lle, sillä se otti ensimmäisenä yhteyttä virastoon ja kertoi kartellista.

Markkinaoikeus katsoi näytetyksi, että yritykset ovat pyrkineet yhdessä nostamaan EPS-eristeiden hintatasoa ja parantamaan katettaan koko Suomen kattavalla hintakartellilla, joka kesti marraskuusta 2012 kesään 2014.

Markkinaoikeus ei katsonut näytetyksi, että rikkomus olisi jatkunut vuoden 2014 loppuun, kuten KKV alun perin esitti.

Markkinaoikeus katsoi, että menettelyn vahingollisuutta korostaa se, että kyse on ollut kolmen suurimman eristevalmistajan samanaikaisista hinnankorotuksista.

EPS-eristeiden kysyntä on kausittaista ja kasvaa voimakkaasti keväällä, kun rakennushankkeet alkavat. Hinnankorotukset on ajoitettu juuri suurimpaan kysyntään, mikä korostaa niiden vahingollisuutta.

Markkinaoikeuden ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Otsikkoa muokattu 4.3.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Eristevalmistajien kartelli sai vahvistuksen – Markkinaoikeus määräsi seuraamusmaksun kahdelle yritykselle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat