Kokeile kuukausi maksutta

Peikko laajentaa yhteistyötään yliopiston kanssa Slovakiassa

Peikko Group on allekirjoittanut uuden yhteistyösopimuksen Slovakian Zilinan (Uniza) yliopiston kanssa.

Peikon ja Unizan tutkimukseen liittyvä yhteistyö on alkanut jo vuonna 2010. Nyt tehdyn uuden sopimuksen mukaan yhtiö ja yliopiston rakennustekniikan tiedekunta tulevat syventämään merkittävästi yhteistyötään tulevien vuosien aikana.

Yhteistyökumppanit pyrkivät nyt löytämään opiskelijoille uusia aiheita diplomi- ja väitöskirjatöihin sekä työharjoittelupaikkoja Peikolla. Uusi yhteistyösopimus pitää sisällään myös muita toimintoja, kuten luentoja ja työmaavierailuja.

”Pitkäaikaiset tutkimuskumppanuudet ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Tavoitteemme on myös vahvistaa Peikon Zilinassa sijaitsevaa tutkimus- ja tuotekehitystiimiä tulevien vuosien aikana”, Peikko Groupin toimitusjohtaja Topi Paananen sanoo tiedotteessa.

”Syventyvä yhteistyö Peikon kanssa vahvistaa kansainvälistä yhteistyöverkostoamme sekä asemaamme luotettavana tutkimustahona. Olemme vakuuttuneita, että tämän yhteistyön positiiviset hyödyt tulevat näkymään suoraan tiedekuntamme opiskelijoille”, Unizan rakennustekniikan tiedekunnan dekaani Marián Drusa kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peikko laajentaa yhteistyötään yliopiston kanssa Slovakiassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat