Kokeile kuukausi maksutta

Vahinkokorjauksilla on kiire, mutta vaurioiden selvittämisessä ei saa hutiloida

Rakennusten vahinkoselvitykset ja korjaaminen -ohje julkaistiin kesäkuussa 2021. Ohjeessa määritellään, miten vahingon jälkeisten selvitysten on tarkoituksenmukaista edetä, jotta vältytään yli- tai alikorjauksilta tai jopa vääriltä korjauksilta.

Omakotitalojen palovakuutukset ovat kallistuneet voimakkaasti viime vuosina.

Kun rakennuksessa tapahtuu merkittävä vesivahinko tai tulipalo, on tärkeää, että vahinko kartoitetaan nopeasti, mutta luotettavasti, jotta korjaaminen ei turhaan pitkity. Finanssivalvonnan tätä koskeva ohje oli jo 15 vuotta vanha, joten uudelle ohjeelle oli selvä tarve.

Ohjeen tekijät Toni Mäki ja Mikko Koskivuori selvisivät finaaliin kosteusturvallisen rakentamisen kilpailussa. Tampereen rakennusfysiikkaseminaarissa he kertoivat, että ohjeen tarkoituksena on määritellä, miten vahingon jälkeisten selvitysten on tarkoituksenmukaista edetä korjaustarpeen riittävän tarkan määrittämisen sekä korjauksen lopputuloksen onnistumisen varmistamiseksi.

Ohjeessa kuvataan vahinkojen selvitys-/korjausprosessiin soveltuva kaksivaiheinen toimintamalli, jonka tavoitteena on varmistaa rakentamista koskevien velvoittavien asetusten ja ohjeiden vaatimustason toteutuminen sekä turvallisen ja terveellisen lopputuloksen saavuttaminen vahinkotapauksiin liittyvissä korjaushankkeissa.

Ohjeen liiteasiakirjana on raporttimalli, joka käsittelee kootusti vahingon kartoitusvaiheessa huomioitavia seikkoja, soveltuvia tutkimusmenetelmiä sekä kartoitusraportin sisältövaatimuksia.

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 38 000 kpl korvattavaa vuoto- ja palovahinkoa, joiden yhteenlasketut korvauskustannukset ovat noin 356 miljoonaa euroa. Vahinkoja sattuu kaikenikäisissä ja -kuntoisissa sekä erilaisilla rakenneratkaisuilla toteutetuissa kohteissa. Vahingon koko voi vaihdella pienestä paikallisesta vuodosta koko rakennusta koskevaan suurvahinkoon.

Kiinteistöjen vahinkokartoitukset ovat pitkään perustuneet vakuutusyhtiökohtaisesti kilpailutettuihin puitesopimuksiin. Kartoitukset perustuvat tavallisesti yhteen lyhyeen kohdekäyntiin, jolloin käytettävissä ovat suuntaa antavat ja rajalliset tutkimusmenetelmät. Vahinkokartoitusten perusteella tehdään vahinkojen korjauksiin ja kustannuksiin vaikuttavia päätöksiä, joten kartoitusten laadulla ja kartoitusraporttien sisällöllä on merkittävä vaikutus korjausprosessin onnistumiseen.

Kartoitusten laadussa on ollut huomattavaa vaihtelua. Vahingon syy on voinut jäädä epäselväksi.  Rakenteissa on saattanut esiintyä myös vahinkoon liittymättömiä vaurioita. Myöskään rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta ei ole aina selvitetty.  Jos tarkentavat tutkimustarpeet ovat jääneet yksilöimättä, on voitu päätyä sekä yli- tai alikorjaamiseen tai jopa vääriin korjaustapoihin.

Ohjeessa selvitys- ja korjausprosessi on jaettu kahtia. Ensiksi tehdään kartoitus ja sitten jatkotoimenpiteiden arviointi ja korjaustarpeen määrittäminen. Lisäksi vahinkotapauksille on luotu omat vaativuusluokat (vähäinen, vaativa, erittäin vaativa), jotka vaikuttavat esimerkiksi suunnittelijan pätevyysvaatimuksiin vahinkotapauksessa. Vähäisissä vahingoissa kaksivaiheisuutta ei tarvita.

Vahingon kartoituksesta laadittavan raportin tarkoituksena on tarjota riittävät pohjatiedot vahingon luokittelun ja jatkotoimenpiteiden määrittämisen näkökulmasta, joten vahinkokartoituksia suorittavilta henkilöiltä edellytetään perehtyneisyyttä rakennustekniikkaan ja rakennusfysiikan perusteisiin sekä näiden tietojen soveltamiskykyä vahinkotapausten/-kohteiden erityispiirteet huomioiden.

Vahingon luokittelijan osaaminen korostuu erityisesti esiintyvyydeltään yleisimpien ja vaativuusluokaltaan vähäisissä vahinkotapauksissa, joissa toimenpiteet käynnistetään pääosin kartoitusraportin suositusten ja luokittelijan määrittelemänä. Vastaavasti luokittelijan on myös tunnistettava lukuisten vahinkojen joukosta erityismenettelyä, kuten jatkotutkimuksia tai asiantuntija-arviointia edellyttävät tapaukset.

Vahinkotapahtumien luonteesta johtuen on tyypillistä, että kartoitus toteutetaan lyhyellä varoitusajalla ja yhdellä kohdekäynnillä, jolloin kartoittajan suorittama laajuusarviointi perustuu lähinnä suuntaa antaviin ja rajallisiin tutkimusmenetelmiin.

Vaativissa vahinkotapauksissa korjaustarpeen selvittämiseksi tarvitaan usein lisätutkimuksia. Kartoitusraportin tuleekin aina tarjota riittävät pohjatiedot lisätutkimustarpeiden arvioimiselle.

Pääperiaatteena vahinkotapauksiin liittyvässä korjaussuunnittelussa on rakenteiden ennallistaminen vahinkoa edeltävään tilaan. Erityisesti iäkkäissä kohteissa rakenneratkaisuissa saattaa kuitenkin ilmetä rakenteiden toteutustapaan liittyviä toiminnallisia puutteita ja vahingosta riippumattomia korjaustarpeita, jotka eivät mahdollista ennallistavaa korjausta. Tällaisten kohdekohtaisten erityispiirteiden tunnistaminen mahdollisen aikaisessa vaiheessa on erittäin tärkeää, jotta vahinkoprosessi ohjautuu jo lähtötilanteessa lopputuloksen onnistumisen kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Vahingosta riippumattomien korjaustarpeiden tai esimerkiksi rakenteiden toteutustapaan liittyvien puutteiden aikainen tunnistaminen on tärkeää myös siitä syystä, että vahinkotapauksissa vakuutusyhtiön korvaamat korjaustyöt rajoittuvat lähtökohtaisesti vain vahingosta aiheutuneisiin korjaus- tai muutostarpeisiin. Vahinkoprosessin eri vaiheissa onkin aina muistettava huomioida rakennushankkeeseen ryhtyvän (kiinteistön omistaja) rooli korjausten sisällöstä ja eri korjausvaihtoehdoista päätettäessä.

Ohjeen pääpaino on lukumäärällisesti yleisimpien ja vaikutuksiltaan vähäisten vesivahinkojen selvitys- ja korjausprosessin kuvaamisessa. Ohjeen sisältöön katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi koota erillinen luku, jossa käsitellään erilaisten vahinkotyyppien erityispiirteitä. Esimerkiksi viemärivuodoissa veden sisältämät epäpuhtaudet edellyttävät varsinkin jälkivahinkojen torjuntavaiheessa tavanomaisista vuotovahingoista poikkeavia menettelytapoja, joilla on vaikutusta myös rakenteiden korjaustarpeen arviointiin ja määrittelyyn. Palovahinkojen erityispiirteitä ovat muun muassa tulipalon lämpörasituksen aiheuttamien rakenteellisten vaurioiden tutkiminen, savu- ja nokivaurioiden laajuuden kartoittaminen ja puhdistettavuuden arviointi sekä sammutusvesien leviämisreittien selvittäminen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vahinkokorjauksilla on kiire, mutta vaurioiden selvittämisessä ei saa hutiloida”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat