Helsingin kaupungin asunnot oy:n (Heka) viime vuoden lopulla valmistuneessa talossa on mittavia vesivahinkoja.
Osoitteessa Gunillantie 16 sijaitsevassa talossa on yhteensä 81 asuntoa. Kuusikerroksisen talon käytävällä vesi valuu seiniä pitkin muodostaen lattialle lätäköitä.
Asukkaiden kuvaamilla videoilla näkyy, miten seinämaalit kupruilevat kosteudesta. Asukkaat ovat kiinnittäneet seinään liukastumisvaarasta varoittavan lapun ja levittäneet pyyhkeitä lattiaa kuivatakseen.
Talotoimikunnan varapuheenjohtaja Sami Liukkonen on hyvin pettynyt Hekan toimintaan. Liukkosen mukaan vesivahingosta on ilmoitettu Hekalle jo kuun alussa. Silloin perjantaisen ilmoituksen jälkeen tilannetta käytiin kartoittamassa jo lauantaina.
Talotoimikunnalle tarkastukseen tuloksia ei kuitenkaan jaettu. Liukkonen kertoo tiedon kulkeneen asukkaiden ja Hekan välillä huonosti.
”Olen pettynyt Helsingin kaupungin asunnot oy:n toimintaan tässä asiassa, ja me kaikki asukkaat olemme vihaisia tästä”, Liukkonen kertoo.
Heka Kaakon toimitusjohtaja Jasi Kuokkanen myöntää, että yhtiöllä on Gunillantien taloyhtiön kohdalla parantamisen varaa.
Kuokkasen muukaan Hekan päivystävä kiinteistönhoitaja on käynyt paikan päällä tarkistamassa tilanteen jo aiemmin. Silloin vuoto oli kuitenkin vähäisempää.
”Olemme kyllä heti reklamoineet Skanskalle, sillä näissä asioissa vastuu kuuluu sinne”, Kuokkanen kommentoi.
Kuokkasen mukaan Heka selvittää nyt taloyhtiön ongelmia. Korjausvastuu on talon rakentaneella rakennusyhtiö Skanskalla.
Skanskan rakennuspäällikkö Jussi Kiiskilä kertoo tiedon vesivahingosta tulleen tiistaiaamuna. ”Täytyy selvittää, että kenelle Heka on ilmoittanut. Kohteen henkilökunnalle ja vuositakuumestarille ei ole ilmoitettu mitään”, Kiiskilä kommentoi. Rakennusyhtiön tarkastajat ovat paikan päällä tutkimassa tilannetta.
Heka Kaakon toimitusjohtaja Jasi Kuokkasen mukaan vuodon syyksi on tarkentunut sadevesijärjestelmän vuotava luukku, ja korjaustoimenpiteet aloitetaan välittömästi. Asuntoja ei todennäköisesti jouduta tyhjentämään korjaustoimenpiteiden ajaksi, sillä vettä on vuotanut vain rappukäytävään.
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Uuden kerrostalon käytäville valui vettä lätäköiksi useiden päivien ajan Helsingissä”
Ai kuka mitä täh häh, ai nii, ei kuulu mulle – Suomalaisen rakennustuotannon perussanastoa.
En oikein usko, että jos ammattirakentajalle ilmoitetaan, että lattioilla lainehtii vettä, että sellaista vikaa ei tultaisi heti korjaamaan. Mutta jos viasta ei kerrota, millä urakoitsija pystyisi sellaisen vain korjaamaan? Ei urakoitsija voi kierrellä jo tehtyjä taloja katselemassa, onko joku katastrofi syntymässä.
Kyllä tässä on hekan toiminta tiivistettynä, jälleen kerran.
Kaikkiin rappuihin vesivahinko yhdestä luukusta, kovat on paineet sadevedessäkin.