Kokeile kuukausi maksutta

Lehdon liikevaihdosta suli kolmannes ja tappio syveni

Lehto Groupin kolmas vuosineljännes jatkoi alkuvuoden synkkää linjaa. Yhtiön liikevaihdosta lähti kolmasosa vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulosmarginaali painui jo kymmenyksen verran miinukselle.

Lehto Groupin Hartolan-tehdas. Kuva: Lehto Group

Lehdon liikevaihto oli kolmannella neljänneksellä 80,5 miljoonaa euroa ja liiketulos oli 8,2 miljoonaa euroa tappiollinen. Koko alkuvuoden liiketulos oli 10,7 miljoonaa euroa miinuksella. Toimitusjohtaja Juuso Hietasen mukaan koko vuoden tuloskin tulee jäämään tappiolliseksi.

”Tämän taustalla ovat erityisesti joidenkin toimitilahankkeiden tappiollisuus ja viiveet niiden toteutuksessa, kohonneet materiaalikustannukset, heikko rakennusmateriaalien saatavuus sekä viiveet uusien rakennushankkeiden käynnistymisessä.  Poikkeuksellinen kustannusnousu vaikuttaa myös useaan juuri alkaneeseen tai alkavaan projektiin, joissa urakkahinta on sidottu aiemmin eikä kustannusnousua saada täysimääräisesti korvattua”, Hietanen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa yhtiössä on kolmannen neljänneksen aikana selkeytetty projektien arviointi-, aloitus- ja hyväksyntäkäytäntöjä sekä toteutettu muutoksia organisaatiossa ja edistetty tehdasvalmisteiseen puukerrostaloon liittyviä suunnitelmia ja toimintatapoja. Näiden toimenpiteiden taloudellinen vaikutus näkyy kuitenkin vasta pidemmällä aikavälillä.

Lyhyemmällä tähtäimellä tulokseen vaikuttavia tekijöitä ovat Hietasen mukaan katsauskaudella käynnistyneet 17 asunto- ja hoivarakentamishanketta, 8 käynnistettyä putkiremonttihanketta, hyvin onnistunut Kivistön kauppakeskuksen myynti syyskuun lopussa sekä sopimukset 12 uudesta toimitilahankkeesta.

”Tulemme keskittymään pitkien ja monimuotoisten toimitilahankkeiden projektihallinnan parantamiseen.  Näissä vaativimmissa hankkeissa meillä on sekä hyvin menneitä että heikosti kannattavia projekteja. Merkittävimmät erot syntyvät ennen työmaan aloitusta tehtävissä suunnittelu- ja valmistelutöissä. Työmaavaihe on kriittinen vaihe tuloksen toteutumisen kannalta, mutta katepotentiaali luodaan jo suunnitteluvaiheessa.”

Lehto on jo aiemmin ilmoittanut lopettavansa varsinaisten peruskorjaushankkeiden ottamisen, elleivät ne liity uudisrakentamiseen. Yhtiö lopetti erillisen Korjausrakentamisen palvelualueensa jo alkuvuodesta 2019. Katsauskaudella yhtiön Toimitilat-palvelualueella oli kuitenkin meneillään vielä kaksi peruskorjaushanketta, joista toinen, noin 16 miljoonan euron urakka, luovutettiin asiakkaalle kauden päättymisen jälkeen lokakuussa. Hankkeessa vanhat opetustilat saneerattiin ja muutettiin asuinkäyttöön. Hanke oli tappiollinen ja valtaosa tappiosta oli kirjattu kuluksi jo 2020 tilinpäätökseen. Toinen hankkeista on noin 30 miljoonan euron arvoinen peruskorjausurakka, jossa vanha toimistokiinteistö saneerataan ja muutetaan hotellikäyttöön. Hankkeen kate on hieman positiivinen, ja sen arvioidaan valmistuvan tammikuussa 2022.

Lehto ohjeisti jo lokakuun tulosvaroituksessaan, että kuluvan vuoden liiketulos tulee jäämään tappiolliseksi. Tuolloin yhtiö myös arvioi kuluvan vuoden liikevaihtonsa painuvan noin 20 prosenttia viime vuodesta. Tammi–syyskuussa Lehdon liikevaihto supistui 25,8 prosenttia viime vuoden vertailujaksosta. Siten loppuvuonna liikevaihdon tulisi kasvaa, jotta yhtiön ohjeistus toteutuisi.

Lehto Group 7–9 2021/7–9 2020

  • Liikevaihto, milj. euroa 80,5/120,4
  • Liikevoitto, % -10,1/-2,2
  • Kauden tulos, milj. euroa -7,8/-3,2
  • Tilauskanta kauden lopussa, milj. euroa 503,2/512,8
  • Omavaraisuusaste, % 33,0/31,3

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lehdon liikevaihdosta suli kolmannes ja tappio syveni”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat