Skanska rakentaa M2-Kodeille vuokra-asuntoja Tampereelle

Skanska ja M2-Kodit ovat sopineet vuokra-asuntojen rakentamisesta Tampereen Ranta-Tampellaan.

M2-Kotien asuintaloa ryhdytään rakentamaan joulukuussa Ranta-Tampellan kanava-alueelle. Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Q'Ark.

Yhdeksänkerroksisen ara-vuokratalon asunnoista on näkymä aluetta halkovalle kanavalle. Taloon tulee yhteensä 62 asuntoa, jotka ovat kooltaan 30–72,5 neliötä. Asuntoja on yksiöistä kolmioihin.

Talon rakennustyöt käynnistyvät joulukuussa 2021, ja kohde valmistuu keväällä 2023.

Skanska on toteuttanut samaan korttelipihaan jo yhden omaperusteisen kohteen, ja toinen on käynnistymässä. Tampereen kaupunki haki korttelin konseptikilpailuvaiheessa monipuolisia asumisen rahoitusratkaisuja.

”Olemme tosi iloisia, että Tampereen mittakaavassa kalliille asuinalueelle toivottiin myös kohtuuhintaista vuokra-asumista. Näin syntyy aidosti monimuotoisia ja kestäviä asuinalueita”, Y-Säätiö-konsernin rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman sanoo tiedotteessa.

Tampellan vanhan tehdasalueen suunnittelu aloitettiin jo 1990-luvulla. Järvenrantaan päästiin toteuttamaan uutta asuinaluetta, kun liikenne siirrettiin Rantaväylän tunneliin.

Vuokra-asunnot rakennuttava M2-Kodit on osa yhteiskunnallista Y-Säätiö-konsernia. M2-Kotien rakennuttamat vuokratalot ovat aina ara-kohteita, eli ne ovat valtion tuella rakennettuja ja niiden vuokrat ovat säädeltyjä. Tämän vuoksi talon valmistuttua asukasvalinnoissa tullaan noudattamaan tarveharkintaa ja varallisuusrajoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asunnot vuokrataan niitä eniten tarvitseville.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska rakentaa M2-Kodeille vuokra-asuntoja Tampereelle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat