Kokeile kuukausi maksutta

Suomalaisyhtiö on kerännyt 500 miljoonaa riviä tietoa työmailta ja vie nyt osaamisensa Yhdysvaltain markkinoille

Suomalaisyhtiö Egate Smart Building aikoo saattaa yhdysvaltalaiset rakennustyömaat sekä infrarakentamisen aiempaa älykkäämmän olosuhdevalvonnan ja data-analytiikan piiriin.

Egate vie Yhdysvaltain markkinoille muun muassa ensimmäisen IoT betonisensorin.

Suomessa yhtiön ohjelmisto on käytössä lähes 200 eri työmaalla. Tietoa työmailta on kerättynä noin 500 miljoonaa riviä.

Mahdollisuudet ovat valtavat, sillä Suomen rakentamisen markkina ilman asuntorakentamista on noin kolme prosenttia Yhdysvaltain rakentamisen markkinasta.

”Jos tähän lisätään infrarakentamiseen liittyvät massiiviset panostukset, potentiaalia on todella paljon. Markkinaselvityksemme pohjalta katsomme, että meidän kilpailutekijämme ovat siellä samat kuin Suomessakin eli mittasuureidemme laaja määrä, patentoidut data-analytiikkaan perustuvat laskentaominaisuudet, esimerkiksi reaaliaikaiseen dataan perustuva betonin kuivumislaskenta ja betonin lujuuslaskenta, sekä erittäin mittaustarkat mittalaitteet”, yrityksen toimitusjohtaja Jarkko Haukijärvi kertoo.

Haukijärven mukaan markkinoilla on langattomia mittalaitteita, mutta ne eivät ole aidosti langattomia vaan perustuvat esimerkiksi bluetooth-teknologiaan, eli laitteet pitää käydä lukemassa työmaalla paikan päällä.

Suomessa kehitetyt olosuhdesensorit ovat teknologisesti kehittyneempiä esimerkiksi pölynmittauksessa kuten myös betonin porareikäbetoniantureiden mittaustarkkuudessa. Maailmalta ei löytyne vastaavia reaaliaikaiseen olosuhdedataan perustuvia data-analytiikan ratkaisuja.

”Paikallisten betoniasiantuntijoiden mukaan esimerkiksi siltojen kansien mittaamiseen suomalaisteknologia tuo ratkaisun. Maassa on 617 000 siltaa, joista osa on erittäin huonossa kunnossa. Sillan pitkäaikaisen lujuuden kehittymisen optimoimisessa pitää olla valuvaiheessa hyvin perillä olosuhteista betonin sisällä, esimerkiksi miten kosteus ja lämpötila kehittyvät valuajankohdan jälkeen.”

Yritys vie markkinoille esimerkiksi ensimmäisen IoT-betonisensorin, joka vastaa paikallisiin rakennusmääräysvaatimuksiin (ASTM F2170). Suomessa se täyttää uuden betoninmittaamiseen liittyvän RT-kortin mittaustarkkuusvaatimukset.

Kvartsipölymittaus onnistuu jo

Egate on kehittänyt Suomessa olosuhdehallinnan ja siihen liittyvän data-analytiikan ratkaisuja vuodesta 2015 lähtien. Ohjelmiston lisäksi se kehittää mittalaitteita yhteistyössä Nokevalin kanssa. Niitä operoidaan pilven kautta.

”Jos ja kun yritys aikoo onnistua rakentamisen IoT-bisneksessä, sillä pitää olla huippulaadukas mittalaitteisto ja ohjelmisto ja jotain, mitä kilpailijoilla ei ole. Voittava kokonaisuus koostuu mittasuureiden laajuudesta, mittalaitteiden tarkkuudesta, softan ominaisuuksista ja käytettävyydestä ja esimerkiksi siitä, että kerätystä datasta pitää saada aikaan uusia palveluita. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että dataa ei enää tarvitse pyöritellä ja hallita manuaalisesti tai esimerkiksi hankalasti exceleissä. Datan on pakko olla laadukasta, jotta tietomalleissa ja laskentamalleissa kaikki saadaan tarkalleen oikein.”

Uusimpana mittasuureena mittalaitteilla tehdään kvartsipölylaskentaa, joka vastaa tuoreempaan EU-tason lainsäädäntöön.

”Kun kvartsipölyn osuus kokonaispölystä saadaan selville, voimme asettaa erilaisia hälytyksiä esimerkiksi rakennusyhtiön toiminnanohjausjärjestelmään ja tiketöintijärjestelmään, eli jos rakennustyömaalla on liikaa pölyä lainsäädäntöön verrattuna. Data siis aina käynnistää jonkin prosessin, ja siinä on aina joku tarkoitus joko prosessin tai laadun kehittämisen kannalta ajateltuna. Pelkän mittaamisen takia ei kannata tehdä mitään.”

Nopea kumppaniverkoston rakentaminen

Egate on ollut Yhdysvaltain markkinoilla kesästä 2020 ja panostanut sinne paljon rahaa. Tämän syksyn aikana Yhdysvalloissa on saatu päätökseen onnistuneesti niin sanottu 0-sarjan testaus.

Nyt loppusuoralla on käynnissä mittalaitteiden sertifiointiprosessi (FCC), jonka valmistuttua ensimmäiset kaupalliset toimitukset on tarkoitus aloittaa marraskuussa.

”Tavoitteenamme on kattaa koko USA:n markkina kumppaniverkostolla vuoden 2023 loppuun mennessä. On selvää, että haluamme jatkossa merkittävän osan volyymistämme Suomen ulkopuolelta seuraavien kahden vuoden aikana. Realistista on odottaa, että olemme kasvamassa 20–30 miljoonan euron yhtiöksi eli haemme merkittävää kasvua”, Haukijärvi sanoo.

Yhtiön palvelua Suomessa myy Cramo, Yhdysvalloissa kumppaniksi on valikoitunut Sitebiotics. Se on pitkän linjan rakentajista koostuva innovatiivinen yritys, jonka tavoite on uudistaa toimintatapoja rakentamisen toimialalla.

Parhaillaan yhtiöllä on käynnissä osakeanti vuoden loppuun saakka. Yhtiö on aloittamassa toimintaa myös Ruotsissa ja Norjassa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomalaisyhtiö on kerännyt 500 miljoonaa riviä tietoa työmailta ja vie nyt osaamisensa Yhdysvaltain markkinoille”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat