Kokeile kuukausi maksutta

JM ostaa ison maa-alueen Espoosta – alueelle voi rakentaa noin 500 asuntoa

JM ostaa kiinteistön Kerasta, Espoosta. Kiinteistön hallinta luovutetaan ja kauppa kirjataan vuoden 2021 viimeiselle neljännekselle. Kaupan arvo on noin 15 miljoonaa euroa.

JM on mukana kehittämässä alueen asemakaavaa. Tavoitteena on mahdollistaa monimuotoista kaupunkikuvaa muun muassa noin 500 asunnon kehittämisen, erilaisten palveluiden ja toimintojen avulla nyt hankitulle kiinteistölle.

Kera on esimerkki uudenlaisesta kaupunkikehityksestä, jossa asukkaat, maanomistajat, yritykset ja muut kehittäjäkumppanit toimivat tiiviissä yhteistyössä, yhteiskehittäen älykästä kaupunkia.

”Jaamme kaupungin kanssa yhteisen näkemyksen Kerasta kestävän kaupunkikehityksen edelläkävijänä. Alueella muun muassa testataan hiilineutraalia kiertotaloutta tukevia ratkaisuja”, JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino sanoo tiedotteessa.

JM suunnittelee koko omaperusteisen asuntotuotantonsa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa Joutsenmerkin kriteerejä noudattaen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “JM ostaa ison maa-alueen Espoosta – alueelle voi rakentaa noin 500 asuntoa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat