Kokeile kuukausi maksutta

Innovarch täydensi johtoryhmäänsä

Afry-konsernin Innovarch rekrytoi monipuolisen osaajan.

Taina Jordan on tehnyt työuransa omistajana ja osakkaana kahdessa arkkitehtitoimistossa.

Arkkitehti SAFA Taina Jordan on nimitetty 1.3.2022 alkaen Vahanen-konserniin kuuluvan Innovarchin yksikönjohtajaksi vastaamaan ensisijaisesti koulu-, päiväkoti- ja asuntosuunnittelusta sekä esihenkilötehtävistä ja johtoryhmätyöskentelystä.

Vahanen liittyi tammikuussa 2022 osaksi pohjoismaista AFRY-konsernia.

Arkkitehdiksi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta valmistuneella Jordanilla on kymmenien vuosien käytännön kokemus rakennusalalta. Hänen alaansa ovat erityisesti rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen prosessit yhtiömuotoisissa asuinrakentamisen ja julkisen rakentamisen kohteissa.

Lisäksi Jordanin asiantuntijuus kattaa puurakentamisen järjestelmät ja suunnittelun sekä asunto- ja koulukohteiden korjausrakentamisen. Jordan on pitkän uransa aikana toiminut projektiarkkitehtinä ja johtavana arkkitehtinä sekä pääsuunnittelijana monissa kymmenissä suomalaisissa rakennuskohteissa.

”Olen toiminut rakennushankkeissa usein pääsuunnittelijan roolissa, ja työni arkkitehtitoimistoissa on koostunut pitkälti johtotehtävistä ja henkilöstöjohtamisesta”, Jordan kertoo.

”Otan erityisesti huomioon asiakastarpeet, tiimin ja organisaation kokonaisuuden. Pyrin luomaan hyvää yhteishenkeä kannustamalla ja toimimalla tiimin voimavarana ja keulahahmona. Innovarchin yksikönjohtajana pääsen rakentamaan kehittyvää organisaatiota ja tulevaisuutta valitun liiketoimintastrategian näkökulmasta hyvällä yhteistyöllä rakennusalan toimijoiden ja Innovarchin omien ammattilaisten kesken.”

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Innovarch täydensi johtoryhmäänsä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat