Kokeile kuukausi maksutta

Noli Studios sai johtajan hotellialalta – Roni Huttunen Niklas Sontagin tilalle

Noli Studiosin tavoitteena on tarjota tulevina vuosina hotellitasoista asumista yli 20 kohteessa Suomessa.

Herttoniemi on yksi Noli Studiosin tulevista uudiskohteista.

Noli Studiosin Suomen uutena maajohtajana on aloittanut  Roni Huttunen. Samalla hänen edeltäjänsä Niklas Sontag on siirtynyt vastaamaan NREPin Serviced Living -liiketoiminnan operatiivisesta johtamisesta.

Huttusella on vuosien kokemus hotellialalta. Hän siirtyi uuteen pestiin Nordic Hotels Resortsista, jossa hän toimi palkitun Hotel St. Georgen hotellinjohtajana. Aiemmin Huttunen on työskennellyt myös muun muassa Åland Hotel Groupin toimitusjohtajana, kahden Radisson Blu -hotellin johtajana sekä lentoyhtiö SAS:n yritysmyynnistä vastaavana myyntijohtajana Suomessa.

Nimitystiedotteen mukaan hänen urakkanaan on johtaa kasvavaa liiketoimintaa sekä kehittää ja skaalata hyviä toimintatapoja. Huttusen painotetaan tuovan erityisesti palveluiden kehittämisen sekä kaupallisen johtamisen osaamista.

Noli Studiosin tavoitteena on tarjota tulevina vuosina hotellitasoista asumista yli 20 kohteessa Suomessa. Vuoden 2023 aikana pääkaupunkiseudulle ollaan avaamassa neljää uutta kohdetta. Seuraavat uudet kohteet rakentuvat parhaillaan Herttoniemeen, Malmille sekä Katajanokalle.

Noli Studios on pohjoismaisen kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä NREPin luoma konsepti, jonka ytimessä ovat vaivattomat varaukset, asiakaspalvelu ja monipuoliset elämisen palvelut. Ensimmäiset Noli Studiosin kohteet avattiin vuonna 2019 Helsingin Katajanokalle ja Sörnäisiin, ja konseptin kasvu jatkuu pääkaupunkiseudulla. Studiot ovat varattavissa verkkokaupasta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Noli Studios sai johtajan hotellialalta – Roni Huttunen Niklas Sontagin tilalle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat