Tutustu nyt Rakennuslehteen 3 kk veloituksetta!

Väitöstutkimus: Suomessa kaupungistumiselta puuttuu visio

Ilppo Soinivaaran mukaan kaupungistumispolitiikasta puuttuvat konkreettiset visiot siitä, miten tietotalousperustaista kaupungistumista tulisi käytännössä toteuttaa. Tällä on vaikutuksia niin suurten kaupunkiseutujen rakentumiseen, maakuntakeskusten asemaan kuin rakennemuutosalueiden tulevaisuuteen.

Tuoreessa väitöskirjassa osoitetaan, kuinka keskustelut kaupunkien kilpailukykyroolista, kasvun kysymyksistä sekä kaupungistumisesta globaalina voimana ovat monin tavoin sulkeutuneita. Kuva: Rio Gandara / HS

Helsingin yliopistossa keskiviikkona 25.5. väittelevän Ilppo Soininvaaran mukaan kaupungistumista pidetään Suomessa yleisesti itsestäänselvyytenä ja yhteiskuntaan ulkoapäin vaikuttavana globaalina trendinä. Samalla sen ajatellaan olevan paitsi väistämätön kehityskulku, myös positiivinen mahdollisuus niin talouden kuin esimerkiksi kestävän kehityksen näkökulmasta.

Tämä artikkeli on tilaajille

Kirjaudu sisään

Tilaa printtinä, diginä, yksin tai ryhmässä

Valitse teille sopivin tapa pysyä tiedon tasalla.

Tutustu nyt 3 kk: printti+digi 0 €

Kaikki Rakennuslehden tieto käyttöösi kesän yli ilman sitoumuksia, ole hyvä!

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Väitöstutkimus: Suomessa kaupungistumiselta puuttuu visio”

Viimeisimmät näkökulmat