Kokeile kuukausi maksutta

Hjallis Harkimon unelma merellisestä paratiisista lässähti

Sipoonrannasta piti tulla arvoalue meren rantaan. Yli kymmenen vuotta myöhemmin osa tonteista on edelleen rakentamatta.

Sipoonrannassa asuu nyt noin 250 asukasta. Kuva: Kimmo Penttinen / HS

Sipoon Sipoonrannan asukasluku on edelleen vain alle puolet siitä, mitä alueelle alun perin suunniteltiin. Päivittäis­tavarakauppaakaan Sipoonrantaan ei ole tulossa.

Yrittäjä ja nykyinen kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (liik) kertoi vuonna 2008 aloittavansa Sipoonrannaksi nimetyn asuinalueen rakentamisen. Sittemmin hanke ajautui hankaluuksiin, kun kysyntää asunnoille ei ollut.

Sipoonrannassa asuu nyt noin 250 asukasta.

Ravintolan lisäksi alueella on kauneushoitola sekä veneilijöille palveluja tarjoava yritys. Päivittäistavarakauppaa Sipoonrannassa ei ole, kun asukkaitakin on niin vähän.

Alueella on nyt yhteensä 114 asuntoa kerrostaloissa, pienkerrostalossa, rivitalossa, paritaloissa ja omakotitaloissa.

Melkein puolet asunnoista on kerrostaloissa. Kahdeksaa omakotitalohuoneistoa rakennetaan parhaillaan.

Sipoonrannassa on lisäksi kolme tonttia, jotka on kaavoitettu kerrostalorakentamiseen. Tontit ovat rakentamatta.

”Sipoon kunta omistaa tonteista kaksi. Kunnan on tarkoitus myydä tontit. Kunta on käynyt alustavia keskustelua asiasta rakennuttajien kanssa”, Sipoon kunnan vs. tekninen johtaja Lari Sirén kertoo.

Kolmannen tontin omistaa rakennusyhtiö Skanska.

”Tutkimme parhaillaan mahdollisuuksia hankkeen toteuttamiseksi tontille. Riippuen siitä, miten asiat etenevät, hankkeen rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan ensi keväänä”, Skanskan aluejohtaja Juhani Aspara kertoo sähköpostitse.

Tekninen johtaja Sirén uskoo, että Sipoonrannan asukasluku vielä kasvaa nykyisestä.

”Kun jo kaavoitetut, mutta toistaiseksi rakentamattomat tontit rakennetaan, Sipoonrannan asukasluku kasvaa yli 400 hengellä. Valmiissa Sipoonrannassa asuisi siis noin 700 asukasta”, Sirén sanoo.

Palveluja Sipoonrantaan ei ole tulossa lisää.

”Näyttää epätodennäköiseltä, että Sipoonrantaan tulee jatkossa päivittäistavarakauppa”, Sirén toteaa.

Alun perin Sipoonrannan suunniteltiin noin 150–200 pientalo-, paritalo- tai pienkerrostaloasunnon rakentamista.

Hankkeen puuhamiehenä toiminut Harkimo möi myöhemmin Skanskalle osake-enemmistönsä Sipoonranta oy:stä ja Skanskasta tuli yhtiön suurin osakas.

Sipoonrannan asuinalueen piti olla valmis vuonna 2014, mutta rakentaminen viivästyi, koska asuntoja jo rakennetuissa taloissa ei saatu myydyksi toivotulla tavalla. Sipoon kunta antoi hankkeelle jatkoaikaa vuoteen 2016 ja myöhemmin vielä vuoteen 2021 saakka.

Lopulta vuonna 2019 Sipoon kunta päätti purkaa Sipoonrantaa koskevat maankäyttösopimukset.

Kun Sipoonrannan rakentamista alettiin suunnitella, sitä pidettiin eliittialueena. Parhaillaan Oikotiellä on Sipoonrannasta myynnissä yksi miljoona-asunto: 222 neliöisen omakotitalon hintapyyntö on 1,3 miljoonaa euroa.

Hintapyyntö on kuitenkin poikkeuksellisen korkea. Kohdetta kauppaava kiinteistövälittäjä Meri Saari kertoo miljoona-asuntoja olevan myynnissä harvoin Sipoonrannasta.

”Sipoonrannasta on ollut myynnissä säännöllisesti kerrostalo- ja erillistaloja, omakotitaloja ei ole ollut liiemmälti myynnissä”, Saari kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hjallis Harkimon unelma merellisestä paratiisista lässähti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat