Kokeile kuukausi maksutta

Talotekniikkayhtiö kasvatti tilauskantaa – ”Kulujen hallinta on nyt erityisen tärkeää, kun talouden näkymä ei ole kirkas”

Bravida Finlandin tilauskanta vahvistui selvästi.

Bravida sai keväällä ja alkukesällä hyvin tilauksia.
Kuvituskuva. Kuva: Bravida

Talotekniikan yhtiö Bravida Finlandin uudet tilaukset ja tilauskanta olivat vahvassa kasvussa toisella vuosineljänneksellä. Yhtiö paransi edelleen myös kannattavuuttaan. Uusia tilauksia kertyi 50,6 miljoonan euron arvosta, 19 prosenttia edellisvuotta enemmän. Yhtiön tilauskanta nousi 86,0 miljoonaan euroon.

Liikevoitto ennen liikearvopoistoja oli 1,97 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto huhti-kesäkuussa oli 39,6 miljoonaa euroa.

”Ensimmäinen vuosipuolisko sujui markkinaympäristön epävarmuuksista huolimatta hyvin niin Suomessa kuin koko konsernissa. Uusien tilausten kasvu luo hyvää pohjaa tulevalle liiketoiminnallemme. Allekirjoitimme lisäksi sopimuksen Polar 2000:n osakekannan ostamisesta, mikä tukee strategiamme mukaista palveluliiketoiminnan laajentamista”, Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen sanoo.

Energian hinnan ja inflaation kiihtymisen aiheuttamat paineet Bravida Finland on onnistunut hallitsemaan pitämällä kiinteät kulut kurissa ja tehostamalla toimintaa.

”Kulujen hallinta on nyt erityisen tärkeää, kun talouden näkymä ei ole kirkas. Henkilöstömme on pystynyt tässä tilanteessa reagoimaan nopeasti ja joustavasti, mihin liiketoimintayksikköihin perustuva rakenteemme antaa hyvät mahdollisuudet. Toisaalta energiamarkkinoiden murros lisää uusien ja kustannustehokkaiden talotekniikkaratkaisujen kysyntää”, kertoo Holopainen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Talotekniikkayhtiö kasvatti tilauskantaa – ”Kulujen hallinta on nyt erityisen tärkeää, kun talouden näkymä ei ole kirkas””

  1. Hankintapuolella on varmasti nyt riskejä, kun Ukrainan sota häiritsee.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat