Kokeile kuukausi maksutta

Valtuusto sinetöi Helsingin ydinkeskustan tiivistämisen

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaavamuutoksia, jotka tiivistävät Kampin aluetta. Meilahdessa entisen sairaanhoito-oppilaitoksen tilalle rakennetaan asuntoja.

Uusi kahdeksankerroksinen rakennus sijoittuisi nykyisen metroaseman lippuhallin tilalle. Kuva: PES-Arkkitehdit

Kampissa keskiviikkona hyväksytty kaavaratkaisu tekee mahdolliseksi keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakentamisen nykyisen Kampin metroaseman sisäänkäynnin ja lippuhallin paikalle.

Yksikerroksinen metroaseman sisäänkäynti korvataan kahdeksankerroksisella uudisrakennuksella. Hanke perustuu sosiaali- ja terveyslautakunnan päättämään palveluverkkosuunnitelmaan 2030. Suunnitelman mukaan keskustaan sijoitetaan yksi kuudesta terveys- ja hyvinvointikeskuksesta.

Toinen Kampin kaavamuutoksista koskee Kampin metroaseman vieressä sijaitsevaa hotellin tonttia. Kaavamuutos mahdollistaa hotellin laajentamisen tontilla olevalle aukiolle. Tavoitteena on parantaa hotellin edellytyksiä toimia kongressihotellina.

Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi Meilahdessa Tukholmankatu 10:n asemakaavan muuttamisen. Kaavamuutos koskee asuntosijoitusyhtiö Kojamon kaupungilta ostamaa entisen ammattikorkeakoulu Metropolian tonttia Tukholmankadun ja Paciuksenkadun kulmassa.

Ammattikorkeakoulun muutettua uudelle kampusalueelle Myllypuroon tontilla oleva rakennus suunnitellaan muutettavaksi asuin- ja toimitiloiksi. Lisäksi tontille on suunniteltu lisärakentamista. Kaavaratkaisun toteuttamisella rakennuksen kulttuurihistorialliset, rakennustaiteelliset ja kaupunkikuvalliset arvot säilyvät ja alueelle tulee lisää asuntoja. Asukasmäärän lisäys on noin 400.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Valtuusto sinetöi Helsingin ydinkeskustan tiivistämisen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat