Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen kaavalle vihreää valoa

Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskusta koskeva asemakaavan muutosehdotus sai tiistaina kaupunkiympäristölautakunnan puollon. Tavoitteena on avata keskus vuonna 2027.

Uusi kahdeksankerroksinen rakennus sijoittuisi nykyisen metroaseman lippuhallin tilalle. Kuva: PES-Arkkitehdit

Kaavaehdotuksen mukaan Kampin metroaseman läntisen lippuhallirakennuksen (Salomoninkatu 8) paikalle voidaan rakentaa uudisrakennus. Uusi rakennus pitää sisällään keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen, liiketiloja, metroaseman tiloja sekä kulkuyhteydet metroasemalle ja Kampin keskukseen.

Kaavan yhteyteen on laadittu liikennesuunnitelma, jonka mukaan uudisrakennuksen ja Helsingin Autotalon välinen alue olisi pääosin kävelyaukiota ja -katua. Aukion viihtyisyyttä lisätään muun muassa istutuksin ja istuimin. Aukio on osa Alvar Aallon keskustasuunnitelman mukaisten kaupunkiaukioiden sarjaa, joka alkaa Lasipalatsilta. Nykyinen taksiasema siirtyisi Runeberginkadun puolelle.

Uudisrakennuksessa on kahdeksan maanpäällistä kerrosta ja kellarikerros. Rakennuksen huoltotilat tulevat maan alle rakennettaviin tiloihin.

Terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennus on suunniteltu siten, että rakennustaiteellisesti arvokas Sähkötalo jää näkymään kaupunkikuvassa myös pohjoisesta Fredrikinkatua ja Runeberginkatua saapuville. Uudisrakennuksen räystäät sovitetaan Sähkötalon puolelta samalle korkeudelle kuin Sähkötalon räystäät.

Kaupunkiympäristölautakunta muutti kaavaehdotusta siten, että hankkeen suunnittelussa pyydetään kiinnittämään huomiota lintujen törmäysriskin ehkäisemiseen. Lisäksi kaavan viimeistelyssä tulee kiinnittää huomiota Autotalon siluetin säilymiseen maisemassa eri näkymäsuunnista. Kaavan muutosehdotus etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Asemakaavan muutosehdotuksesta päättää kaupunginvaltuusto.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen kaavalle vihreää valoa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat